”Vihavasemmisto” on vallannut persukansanedustajien uuden podcastin

Kun kuulin tästä Sebastian Tynkkysen, Miko Bergbomin ja Joakim Vigeliuksen uudesta podista, aloin heti miettiä, olisiko sen kuuntelu uhka vai mahdollisuus. Olen suuri podcastien ja äänikirjojen ystävä ja erilaiset ihmiset, heidän ajatuksensa ja tarinansa kiinnostavat minua. Mietin, olisiko tässä portti hyvin toisella tavalla ainakin somen ja ajankohtaisohjelmien perusteella ajattelevien ihmisten ymmärtämiseen.

Minulle perussuomalaiset ovat usein olleet mis- ja disinformaation, salaliittoteorioiden, provosoivan puheen ja tietynlaisen ahdasmielisyyden ruumiillistumia. Toisaalta yhteiskunta on niin pahasti polarisoitunut, että koin reiluksi yrittää ymmärtää vastapuolta uutta kautta. Olenhan jossain määrin onnistunut siinä metsästäjienkin kanssa.

Podcastin ensimmäinen jakso vaikutti lupaavammalta kuin osasin odottaa, vaikka pyrinkin aloittamaan mahdollisimman ennakkoluulottomasti. Ajattelin hetken, että heillä on tietty logiikka ja arvot, joista saan kiinni. Pian homma meni kuitenkin sirkukseksi. Jaksojen aiheet ovat vaihdelleet, mutta elementit ovat pysyneet samana.

Vaikka podi on luultavasti suunnattu omille kannattajille eikä niinkään keskustelukulttuurin parantamiseksi, on mielestäni aika väsynyttä syyttää kaikkia muita, lähinnä tätä ”vihavasemmistoa” kaikesta mahdollisesta tai monesti myös mahdottomasta.

Evankelisluterilainen kirkko, rauhantyö, puolueista ainakin vasemmistoliitto, sosialidemokraatit, vihreät ja keskusta, media, ammattiyhdistysliike ja Euroopan unioni ovat syyllisiä monenlaisiin vääryyksiin podi-isäntien mielestä. Mutkia vedetään miesvoimin suoraksi ja argumentaatiovirheet loistavat lavalla.

En tiedä, ovatko nämä sometähdet tehneet taukojumppaa, mutta melkoista aivoakrobatiaa vaatii saada omat, huonojen ratkaisujen poliittiset päätökset jonkun muun syyksi. Itsensä sometähdet kuvaavat tolkun ihmisiksi, jotka ovat pelastamassa Suomea sekä velkalaivan törmäykseltä jäävuoreen ja erinäisiltä vihervasemmiston ”hömpötyksiltä”. Keskustan he harmittelevan liittyneen idealistiseen vihervasemmistoon, hylänneen tolkunihmisten kerhon ja haluavan tuhlata veronmaksajien kalliit eurot. Podi-isäntien laiva taitaa tosin olla käänteinen Titanic, sillä naiset ja lapset eivät todellakaan ole ensimmäisiä, jotka pääsevät hallituksen ohjauksella pelastusveneisiin. Sen sijaan elokuvan loppupuolella olevat kohtaukset, joissa miehistö estää köyhiä matkustajia pelastautumasta laivan alakerroksista kohtaloonsa alistuneiden vanhempien yrittäessä nukuttaa kauhun keskellä lapsiaan, on kopioitu RMS Velkalaivaan sangen mallikkaasti. 

Kun kuuntelen podcastin tilaajien toivomia ”vihavasemmiston” valittujen palojen viestejä, mietin, mikä kansanedustajien tai epäasiallisia viestejä kommenttiraidan kera toivovien kuuntelijoiden tavoite on. Ei ole uutinen, että puoluekentän eri puolten kannattajista löytyy epäkohteliaita ja lapsellisiakin ihmisiä. Sen taas mielestäni pitäisi melkein olla uutinen, että kolme kansanedustajaa käyttää viikoittain aikaa muiden haukkumiseen ja narsismia lähentelevään oman kuvan kiillotukseen ja vastuunpakoiluun. Kaupanpäällisenä vastapuolen törkyviestien lukeminen yhteiseksi pilkan kohteeksi ja naurattamiseksi, äänenmuokkauksella tehdyt lainausten lukemiset sekä korkeintaan ala-astetasoinen lällättely toisten puolueiden matkimisessa tuovat mieleeni juuri sen sanan, jota eräs demariedustaja käytti sinänsä epäasiallisesti eduskunnassa: pikkupojat.

Tämä Pikkupojat ei ole viittaus nuoreen ikään, vaan ikäänsä ja asemaansa huomattavasti nuorempaan ja epäarvokkampaan käyttäytymiseen. Nuoret politiikassa on hyvä juttu, mutta jos meidän sukupolvemme ei pysty parempaan kommunikointiin, yhteiskunta luhistuu.

Ihmisen kyky tehdä yhteistyötä tuntemattomien ja erilaisten ihmisten kanssa on yksi homo sapiensin elinehdoista. Ihminen on älykäs, kekseliäs ja sosiaalinen, mutta myös julma, ajattelematon ja tuhovoimainen. Kumpaa me haluamme olla enemmän?

Kirjoittaja on tamperelainen kansalaisaktivisti.