Naiset ja miehet kulkevat eri teitä

Missä nainen puuttuu joukosta, siellä aina miesongelma. Jälleen kerran sukupuolten tasa-arvoa yritetään ratkaista palaamalla takaisin kuviteltuun patriarkaaliseen sankariaikaan, jossa miehet ovat rautaa ja laivat puuta. Taaksepäin kävelevä kello tuskin tuo lopullista ratkaisua tälläkään kertaa ikiaikaiseen ongelmaan, joka on samaan aikaan sekä yhteiskunnallinen, biologinen että henkilökohtainen. Ja kenties tärkeintä, kaupallinen!

Syksyllä Päivi Räsäsen (kd) avustajana aloittava 24-vuotias turkulainen Verneri Virtanen linjasi Helsingin Sanomien (5.6.24) järjestämillä sokkotreffeillä näkemyksiään miehen ja naisen suhteesta. Hänen mielestään seksi kuuluu vain avioliittoon ja mies on perheen pää. Virtanen vastustaa myös eutanasiaa ja hyväksyy abortin vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Esiaviollinen seksi on Virtasesta seurausta syntiinlankeemuksen turmeluksesta. Hän toivoo tulevasta avioliitostaan paljon lapsia ja vaimo on kotiäitinä. Virtanen ei ole vielä koskaan seurustellut, treffeillä hän on käynyt.

Jutussa todetaan myös, että vuosituhannen alussa syntyneet miehet ovat arvoiltaan edellisiä sukupolvia konservatiivisempia ja nuoret naiset entistä liberaalimpia. Nuorten miesten ja naisten asenteet eroavat eniten arvo- ja identiteettiasioissa, kuten seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta ja sukupuolta, maahanmuuttoa, rasismia tai ilmastonmuutosta koskevissa kysymyksissä. Kuilua on kevään aikana selitetty muun muassa naisten ja miesten mahdollisuuksien epätasa-arvolla ja siitä kumpuavalla kilpailulla. Sosiaalinen media kärjistää tilannetta.

Miesten tasa-arvo ry?

Suurtakaan helpotusta nuorten miesten ongelmaan ei ole tuonut Riikka Purran valinta perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Ainakaan vielä ei Suomen saksikkain nainen ole tuonut esiin miehiä kohtaan tuntemiaan äititeresamaisia piirteitä. Hänen aatemaailmassaan tunteet eivät kuulu politiikkaan. Purran sakset taitavat leikata eniten elämisen mahdollisuuksia juuri niiltä miehiltä, jotka ovat pahiten pulassa.

Tosin sosiaali- ja terveysministeriö myönsi huhtikuussa perussuomalaisten arvomaailmaa lähellä olevalle Miesten tasa-arvo ry:lle peräti yli puolen miljoonan euron, 637 746 euron jättipotin seurusteluväkivaltaa kokeneiden poikien ja miesten tukemiseen vuosina 2024–26. 

Yhdistyksen avustushakemuksessa esittämä keskeinen väite seurusteluväkivallasta ei asiantuntijoiden mukaan pidä paikkaansa. Lisäksi yhdistys ilmoitti hakemuksessaan yhteistyökumppaneikseen järjestöjä, jotka olivat kieltäytyneet yhteistyöstä. Niitä olivat muun muassa Väestöliitto, Mieli ry.,  Varusmiesliitto, Maria Akatemia ja Puolustusvoimien pääesikunnan koulutusosasto. Samaan hengenvetoon Orpon hallitus leikkasi muun muassa rauhanjärjestöiltä valtion avustukset pois.

Purran ihailema rautarouva Thatcher ei ainakaan minun kokemusmaailmassani edusta miehelle toivotuinta seuraa enempää illanvietossa kuin aviovuoteessakaan. Thatcherin hahmo ei hevin nosta miehekkyyttä korkeimpaan potenssiin. Näky tuo mieleen pikemminkin hämähäkkien maailmasta tunnetun mustan lesken. 

En tiedä kuuluvatko Purran mielestä tunteet myöskään miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Ainakin Purra kannattajineen tekee kaikkensa, jotta nuorten parien yhteiselämästä tulisi heti alkumetreillä yhtä helvettiä kuin saksilla leikaten.

Persujen tasa-arvokurinpalautus

Miehen ja naisen välisen suhteen takkuilut persut sysäävät mieluusti naisten tasa-arvopyrkimysten syyksi. Tämän ajatuksellisen umpisolmun logiikka menee niin, että mitä alistetumpi naisen asema on, sitä tasavertaisempi on parisuhde, perhe-elämä ja koko yhteiskunta. Kun nainen pysyttelee kiltisti nyrkin ja hellan välissä, silloin myös lapsukaiset omaksuvat luonnonmukaiset sukupuoliroolimallit. Heidän mielestään nainen, joka on yli viiden metrin päässä hellasta, eikä ole menossa makuuhuoneeseen, on eksyksissä.

Persuille sukupuolten tasa-arvo näyttää olevan kuin valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen. Kun tietty suhdeluku on ylitetty, silloin hälytyskellot soivat, eikä sen pidemmälle voida edetä. Mitta on tullut täyteen ja on tasa-arvokurinpalautuksen- ja vanhan kurjuuden palauttamisen aika. Tasavertaisuuksista on karsittava, ettei tasa-arvokontrolli lähde miesten lapasesta eikä liiallinen tasa-arvo tallaa miesten siirtomaaherruusajan etuoikeuksia jalkoihinsa. Verneri Virtasen sanoin: mies on perheen pää ja päättää isoista linjoista.

Perusteluiksi esitetään, että eihän muissakaan maissa ole tämän enempää tasa-arvoa, kyllä tämän tasa-arvotason pitää meillekin riittää. Tasa-arvo on niin niukka resurssi, ettei siitä riitä määrättömästi jaettavaa, varsinkaan naisille. Oma veikkaukseni on, että Li Anderssonin EU-vaalien huikea äänisaalis oli vastalause näitä(kin) konservatiivisia käsityksiä vastaan. 

Parasta miehille ry

Jälleen kerran tämä mies-nainen -asetelma tuntuu jotenkin tutulta. Kesällä 1984 perustimme Jari Niemelän ja Jussi Alangon kanssa miesasiaorkesterin Juha Drufva & Ottopojat. Silloin sodan päättymisestä oli 40 vuotta, kuten nyt on orkesterimme perustamisesta. Lähtökohtamme oli kuviteltu miesasiajärjestö Parasta miehille ry., jonka tavoitteena oli vapauttaa mies välittömästi ilman ehtoja ja taata hänelle täydet A-oikeudet. Se oli järjestö, johon ei liitytty, vaan siihen synnyttiin. Olimme Suomen suurin eturauhasjärjestö.

Totesimme, että miehen ja naisen asema on sama, raiteet vain lähtevät eri suuntiin. Kysyimme, miksi eläisimme matontamppaustelineiden varjossa, kun pubi aukeaa jo yhdeksältä ja Alko kymmeneltä. Jos Luoja olisi halunnut tehdä miehestä pelkän pölynimurinkuljettajan, hän olisi luonut miehelle aivan erilaiset suuttimet. Miksi olla yhdelle suruksi, jos voi olla monelle iloksi. Järjestömme kunniajäsen oli Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen.

Keikkailimme eri kokoonpanoilla vuosikausia ympäri Suomea, pääsimme radioon ja televisioon. Yksi huippuesiintymisemme oli maaliskuussa 1985, kun esiinnyimme Kulttuuritalolla Uusi Nainen -aikakauslehden 40-vuotisjuhlissa. Suuri sali oli täynnä, aplodit korvia huumaavat. Juhlan pääesiintyjä oli Anneli Saaristo. Toinen kohokohta oli Hervannassa joulukuussa 1999 huumepoliisipäälliköiden pikkujoulut. Ylen FST teki meistä pienen dokumentin ja myöhemmin TV-Kakkonen.

Roolimallien tuote-esittelyä

Tuolloin 1980-luvulla feminismi oli noussut yhteiskunnallisessa keskustelussa valokeilaan. Se haastoi raikkaasti yhdessä vihreän liikkeen kanssa niin kaavoihinsa kangistuneen vasemmiston kuin talvisodan poteroissaan kipuilevan oikeistonkin. 

Totuttelimme Kekkosen jälkeiseen Koiviston aikaan, suuret ikäluokat olivat asettuneet agendoilleen yhteiskunnan johtopaikoilla, Neuvostoliitossa Gorbatsov väläytteli vapaamielistä perestroikaa ja avointa glastnostia. Hyvinvointivaltion palvelut tarjosivat mahdollisuuden katsella myös tasa-arvokysymyksiä uudessa valossa. Niinpä myös me Ottopojat kannoimme omilla miesasialauluillamme kortemme kekoon tasa-arvokeskusteluun.

Ensimmäinen tukevaa miesasiamusiikkia varttuneille sisältänyt laulukokoelmamme Vaimoni vaatii minulta liikaa ilmestyi syksyllä 1987, Sait parhaan mahdollisen miehen -kokoelma keväällä 1999 ja trilogian päätösosa Etevän miehen melankolia kesällä 2004. Levyt saivat mukavasti huomiota lehdissä, radiossa ja televisiossa.

Jo tuolloin 40 vuotta sitten oli ilmassa enteitä tulossa olevasta miesten ja naisten välisestä asenteiden sisällissodasta. Totesimme, että nykyinen talousjärjestelmä ei näytä tarvitsevan tuekseen muuta ideologiaa kuin rajoituksettoman kaupan vapauden. Kaiken ostamisen ja myymisen siten, että kaikkea kaupataan kaikki käy -periaatteen mukaisesti. 

Tässä markkinahumussa miehen ja naisen roolimalleja tarvittiin tuote-esittelyissä, kun tuotteille luotiin sukupuolittuneita käyttö- ja näyttöarvoja. Mitkään henkiset arvot eivät tämän systeemin sisään mahtuneet muuten kuin kaupankäynnin edistämisen mielessä. Arvoista ja aatteista oli jo tullut tuotteita, tavaraa, niin myös roolimalleista. 

Suuri arvoitus oli mielestämme se, miten tällaisessa kaupusteluhenkisessä ilmapiirissä lasten kasvatus onnistuu. Jäävätkö lapset vaille arvokasvatusta. Riittääkö heille elämän eväiksi pelkkä ”vapaakauppa.” Siitä kun on aika vaikea kertoa jännittäviä iltasatuja ainakaan myönteisen kasvatuksen mielessä. Ilmaisukeinoksemme valitsimme kevyen satiirin.

Asevelvollisuudella tasa-arvoon

Uusliberalistisen talouspolitiikan myötä patriarkalismi ja militarismi ovat vahvistaneet asemiaan viimeisen 40 vuoden aikana. Tämän mahdollisti sotateknologian ujuttaminen joka kodin tietokoneiksi. Parhaiten teknologian kehitystä vauhdittavat porno-ja sotateollisuus.

Helsingin Sanomat uutisoi (13.6.24) toiveikkaana, että 53 prosenttia suomalaisista kannattaa asevelvollisuutta kaikille. Jutun päätähdeksi nostettiin 20-vuotias helsinkiläinen Anni Norrena, joka oli lähdössä Säkylään suorittamaan asepalvelustaan. Hän kertoi intonsa maanpuolustukseen syntyneen tarinoista, joita hän oli kuullut talvi- ja jatkosodassa palvelleista sukulaisistaan:

”Siitä on tullut sellainen arvostus, että vau, nämä ihmiset ovat olleet valmiita puolustamaan tätä yhteiskuntaa. Koen sitä samaa tunnetta. En halua ottaa itsestäänselvyytenä sitä, että asun Suomessa, jossa asiat ainakin itselläni ovat tällä hetkellä hyvin ja jossa on demokratia, jonka avulla pystyy vaikuttamaan. Se on tosi tärkeä asia suojella.”

Tässä oikeistolainen viesti on selkeä: sota on ihmisten ja omaisuuden suojelua, tosi isänmaallisuus on kiväärin piipussa. Tällä silmänkäätöntempulla oikeisto haluaisi ratkaista koko tasa-arvokysymyksen: tehdään naisista miehiä passittamalla naiset miestenkouluun, niin miehet voivat jatkaa melskaamistaan entiseen malliin siirtomaaherra-asenteillaan. Ja kauppa käy!

Todellisessa maanpuolustuselämässä heti kutsunnoissa raakataan 25 prosenttia ikäluokasta pois ja varusmiespalveluksen keskeyttää heti alkuunsa 15 prosenttia ikäluokasta. Tärkein syy raakkaamiseen ja  keskeyttämiseen on henkisen toimintakyvyn puute, eli kyvyttömyys yhteistoimintaan toisten varusmiesten kanssa. Siis lähes puolelle kansan urhokkaista tulee armeijassa äitiä ikävä.

Deittisovelluksissa meneillään naisten joukkopako

Toimittaja Niclas Storås kirjoitti Helsingin Sanomien Visio-liitteessä (1.6.24), että huonosti käyttäytyvät miehet ovat huono bisnes. Tästä syystä deittisovellusyhtiöillä Tinderillä ja Match Groupilla on ongelma: miten naiseksi itseään mieltäviä houkutellaan palveluun. Sovelluksissa on meneillään naisten joukkopako. Briteissä 18-34-vuotiaista miehistä 47 prosenttia kertoo käyttäneensä deittisovelluksia, naisista vain 25 prosenttia. 

Storås toteaakin, että deittisovellusten perimmäisin ongelma on niiden mekanistinen ihmiskuva. Ne ohjaavat ajattelemaan ihmisistä samoin kuin ostettavista tuotteista. Kuitenkin suhde rakennetaan kahden ihmisen välille. Se vaatii oikeaa kohtaamista, vaivaa ja uskallusta olla haavoittuvainen:

”Miehet ja naiset eivät ole alkaneet eriytyä vain sovelluksissa. Naiset kouluttautuvat korkeasti, miehet eivät. Myös poliittinen jakolinja erottaa. Miehet kallistuvat oikealle, naiset vasemmalle. Pariutumisen kriisi ei siis koske vain sovelluksia. Miehet ja naiset ovat alkaneet elää eri arvomaailmoissa, puhua eri kieltä, odottaa elämältä eri asioita”, Storås kirjoittaa.

Näyttäisi siis Parasta miehille ry:lle sekä Ottopoikien miesasialauluille olevan edelleen tarvetta. Luulen, että meillä on jo riittävästi teorioita uroksen tai naaraan paremmuudesta tai ensisijaisuudesta luonnon- ja yhteiskunnan järjestyksessä. Tärkeintä olisi oivaltaa, kuka, miksi ja mihin näitä sukupuolten välisiä paremmuuserotteluja tarvitsee? 

Entäpä jos sukupuoliluokkataistelun sijaan kehittelisimme jonkinlaista kultaista keskitietä ja yrittäisimme olla ihmisiksi luonnonvarojen käydessä yhä niukemmiksi. Jo se rajoittaa machoilevaa rynnimistä. Kuten Kiinassa sanotaan: eri polut johtavat samalle vuorelle, sama kuu paistaa tuhansien jokien yllä.

Riikka Purralle tiedoksi! Poliittiset intohimot ovat sellaisia rakkauden roihun sytykkeitä, että alta pois konservatiivit, mikäli ette halua korventua rakkauden ja intohimon kuumissa liekeissä! 

Make love not War! Rakasta älä sodi!

Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija.