Ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn uusi tutkimus Pääoma ja ideologia jatkaa ja tarkentaa edellistä suurteosta Pääoma 2000-luvulla. Nyt kirjassa on varoitus: 40 vuotta jatkunut sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden kasvu on suuri vaara.
Eriarvoisuus oli suurta 1900-luvun alussa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Sotien aikana eriarvoisuutta tasattiin verottamalla enemmän rikkaita ja suurituloisia. Rauhan tultua sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus pysyi huomattavan pienenä, kunnes Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin aikana 1980-luvulla, se alkoi uudelleen kasvaa erityisesti Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Pikettyn teesi laajojen tilastoaineistojen ja pitkien aikasarjojen perusteella on, että taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus ovat kärjistyessään johtaneet sosiaalisiin yhteenottoihin ja sotiin (s. 701). Kirja on kirjoitettu 2019, ennen Ukrainan ja Gazan sotia.
Teoksen uutuus on tilastoaineistojen laajentaminen entisestään. Niinpä mukana on arvioita kehittyvistä Brics-talouksista, kuten Brasiliasta, Etelä-Afrikasta, Iranista, Intiasta ja Kiinasta. Piketty arvostelee aiheellisesti pyrkimyksiä piilotella monissa maissa tulo- ja varallisuustilastoja verovälttelyn takia.
Lukusuositus vasemmisto- ja vaihtoehtopoliitikoille
Pääoma ja ideologia, kuten myös Pikettyn maailmanmaineeseen nostanut Pääoma 2000-luvulla, sisältää hyödyllistä tietoa vasemmisto- ja vaihtoehtopoliitikoille. Laajojen tilastoaineistojen avulla hän kumoaa muun muassa uusoikeiston jatkuvasti hokeman valumateorian sekä väitteet verotuksen tuottavuutta ja talouskasvua hidastavasta vaikutuksesta.
Valumateorian mukaan kaikkein varakkaimmille ja suuryrityksille pitää antaa verohelpotuksia ja etuisuuksia. Tällöin näiden taloudellinen toimeliaisuus lisääntyy ja tulee investointeja, joista valuu hyötyä myös työväestölle ja kotitalouksille. Näin tehtiin Yhdysvalloissa ja Britanniassa Reaganin ja Thatcherin aikana, mutta vastaavaa ei tehty Saksassa ja Ranskassa. Väitettyä valumaa ei tapahtunut, vaan Saksa ohitti työn tuottavuudessa Yhdysvallat ja Ranska Britannian. Muutos on huomattava, sillä vielä 1950-luvulla työn tuottavuus oli Saksassa ja Ranskassa puolta heikompi kuin Yhdysvalloissa (s. 389-390).
Oikeisto pauhaa, miten ”verotus on ryöstöä ja tappaa yritteliäisyyden”. Keventämällä yritysten ja suurituloisten verotusta talouskasvu kiihtyy ja yhteiskunnat vaurastuvat. Yhdysvalloissa korkein tuloveroprosentti oli 81 prosenttia F.D. Rooseveltin New Deal -ohjelman, 1930-luvun laman ja toisen maailmansodan aikana. Ronald Reaganin aikana se kevennettiin 39 prosenttiin. Silti 1990-luvulta alkaen Yhdysvaltojen talouskasvu on hidastunut puolella (s. 343 ja 409).
Pääoma ja ideologia -kirjan massiiviset tilastot kertovat senkin, mistä marxilaiset ovat huomautelleet 1980-luvulta lähtien: Yhdysvaltojen ja dollarin asema maailmantaloudessa heikkenee tasaisesti, ja myös EU on taantuvaa teollisuusaluetta. Maailmantalouden johtoasema on siirtymässä itään, Kiinaan, Intiaan ja Brics-maihin. Euroopan unionissa ja Natossa Suomi kuuluu auringonlaskun joukkueeseen.
Talous vaikuttaa äänestämiseen
Erittäin kiinnostavia ovat Pikettyn arviot eriarvoistuvan talouden vaikutuksesta äänestyskäyttäytymiseen. Tiivistetysti Pikettyn varoitus lähestyvästä taloudellisesta ja sotilaallisesta kriisistä perustuu tilastoihin Yhdysvaltojen ja Euroopan heikkenevästä asemasta maailmantaloudessa. Kun samaan aikaan näissä maissa varakkain desiili ja senkin sisällä kaikkein rikkain yksi prosentti kahmii talouskasvun hedelmät, työväestölle jaettava osuus kansantulosta on suhteessa pienentynyt. Tämä aiheuttaa työväestössä tyytymättömyyttä. Se ei kuitenkaan kanavoidu vasemmiston kannatuksen nousuna, vaan maahanmuuttovastaisuutena. Ei haluta muualta tulevia jakamaan työväestön pienenevää kansantulo-osuutta. Piketty kutsuu ilmiötä sosiaalinativismiksi. Sen yksi aiheuttaja on työväenpuolueiden kannattajissa ja jäsenistössä tapahtunut muutos ja siitä seurannut heikentynyt ja jopa katkennut suhde ammattiliittoihin. Näin on tapahtunut sekä Euroopan vasemmistopuolueissa että Yhdysvaltojen demokraattipuolueessa, joihin on virrannut 1980-luvulta lähtien keskiluokkaista lukeneistoa.
Piketty käyttää 2000-luvun työväenpuolueiden uusista keskiluokkaisista lukeneistojohtajista ivallisesti nimitystä bramiinivasemmisto. Bramiinit ovat Intian kastilaitoksen ylin kasti, jolla on oikeus tulkita pyhiä oppeja ja neuvoa alempia kasteja, miten toimia. Tätähän eurovasemmistojohtajat tekevät: opettavat sormi pystyssä työläisiä, että pitää hyväksyä Euroopan liittovaltio ja maahanmuutto. Yhdysvalloissa demokraattipuolueen side työväestöön on samoin katkennut, kun tehtaita on suljettu ja tuotantoa siirretty Meksikoon, Brasiliaan ja Etelä-Koreaan.
Piketty tutki äärioikeiston nousua Euroopassa ja löysi taloustilastoista syyn: työväestö ei ole hyötynyt EU-integraatiosta. Voitot ja varallisuus ovat menneet työnantajille ja kapitalisteille (s. 630). Yhdysvalloissa vapaakaupan edut on kahminut upporikas vähemmistö työntekijöiden osuuden pienentyessä, mutta jakajia tulee lisää Meksikon rajan yli. Donald Trumpin, Nigel Faragen, Geert Wildersin ja Marine Le Penin, brexitin, AfD:n, Italian veljien, ruotsidemokraattien sekä perussuomalaisten suosiolle on rationaalit syyt. Bramiinivasemmisto erehtyy syyttäessään työläisiä tietämättömyydestä ja rasismista.
Thomas Pikettyn tärkein viesti on, että odotettavissa on sosiaalisia levottomuuksia, kriisejä ja sotia, mikäli suurimmat yritykset ja kaikkein rikkaimmat jatkavat vapaakaupan tuomien voittojen ja omaisuuden kahmimista syrjäyttäen yhä enemmän työväestön. Valitettavasti kapitalistien ja yritysmaailman vastaus on työväenliikkeen nujertaminen. Ammattiyhdistysliikettä heikennetään, työtaisteluoikeuksia rajoitetaan ja valtioiden väkivaltakoneistoja, armeijoita, poliisia ja valvontaa vahvistetaan.
Ansioistaan huolimatta Pääoma ja ideologia toistaa talousteoriassa Pääoma 2000-luvulla -kirjaa. Piketty operoi edelleen neoklassisen taloustieteen kategorioin, vaikka löytää valtavasta empiirisestä aineistosta ilmiöitä, joita talousteoria ei kykene selittämään. Hän on lukenut joitakin Karl Marxin teoksia, mutta ei näytä omaksuneen kovinkaan paljon.
Piketty pohtii pitkään onko työväestö rasistinen, kun se ajattelee kansallisesti. Selitystä olisi löytynyt Pääoman I -kirjassa esitetystä suhteellisen liikaväestön laista, jolla Marx selitti työttömyyttä: ”Teollisuuden vara-armeija on omiaan järkyttämään vakituisesti työssä olevien työläisten vastustusvoimaa ja pitämään heidän palkkansa alhaalla.” Keinoja on monia, kuten sosiaalietuuksien heikentäminen vaikkapa ”kannustinloukkuihin” vedoten, tai ulkomaalaisen halpatyövoiman tuominen maahan. Marxin aikana Englannin kapitalistit käyttivät irlantilaisia maahanmuuttajia polkemaan palkkoja ja työehtoja. Tästä nousee työläisten kritiikki maahanmuuttoa kohtaan. Marxilaisen tradition piirissä tämän näkivät brittihistorioitsija E.P. Thompson ja italialainen Antonio Gramsci sekä nykypoliitikoista Saksassa Sahra Wagenknecht.
Oivallus Marxin arvoteoriasta puuttuu
Piketty ei edelleenkään näytä oivaltaneen Marxin arvoteoriaa. Niinpä hän ihmettelee tulo- ja varallisuuserojen kasvua Etelä-Afrikassa, Intiassa ja omassa kotimaassaan Ranskassa. Kaikissa maissa tapahtui demokraattinen kumous tai valtiollinen itsenäistyminen. Etelä-Afrikan apartheid-hallinto kaatui 1994, mutta tulo- ja varallisuuserot eivät ole tasoittuneet. Intia itsenäistyi 1947 ja julma kastilaitos kiellettiin 1950. Nyt maa kehittyy ja kasvaa voimakkaasti, mutta tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet. Aivan kummissaan Piketty on Ranskan suuren vallankumouksen 1789 seurauksista. Absoluuttinen monarkia ja säätyerioikeudet kumottiin sekä kirkon omaisuus kansallistettiin. Seurasi pitkään kestänyt belle epoque 1790-1914, mutta varallisuuserot kasvoivat, kunnes ensimmäinen maailmansota toi käänteen. Piketty valittaa Ranskan vallankumouksen epäonnistuneen (s. 110). Kaikissa kolmessa tapauksessa kyse oli porvarillisesta kumouksesta, jossa yksityiseen omistusoikeuteen ja pääomien vapauteen ei puututtu. Piketty ihmettelee, miksi pääoma vapaana tuottaa eriarvoisuutta. Marxin arvoteoria selittäisi, mihin neoklassinen talousoppi ei pysty.
Kirjan nimestä voisi keskustella. Piketty on enempiä miettimättä omaksunut ideologian samoin kuin Napoleon Bonaparte käytti sanaa. Se on siis oppirakennelma, jolla selitetään taloudellista tai poliittista toimintaa. Piketty ei näytä tuntevan Marxin ja Engelsin nuoruudenteosta Saksalaista ideologiaa, josta on lähes sata vuotta käyty laajaa yhteiskuntafilosofista väittelyä. Marx ja Engels kysyivät ”miksi ihmiset ja heidän suhteensa näyttävät ideologiassa päälaellaan seisovilta kuten camera obscurassa” – ja miksi nämä suhteet itsenäistyvät heitä vastaan?
Ongelmista huolimatta Pääoma ja ideologia on erinomainen teos, jokaisen vasemmisto- ja vaihtoehtopoliitikon pakkoluettavaa. Kirja auttaa kumoamaan kovan uusoikeiston keskeisiä väittämiä. Ydinkysymys on tulo- ja omistuseriarvoisuuden kaventaminen.
Pikettyn uusimman suomennos on erinomainen. Löysin lähes 900-sivuisesta tiiliskivestä vain muutamia lyöntivirheitä. Harvoin näkee näin huolellisesti käännettyä tietokirjaa.
***
Thomas Piketty: Pääoma ja ideologia. Suom. Saana Rusi, Maarit Tillman-Leino, Markus Jäntti. Helsinki 2024: Into Kustannus Oy. 877 sivua.
***
Lisätietoa
Ilja Kristian Kavonius: Varallisuus tuloerojen taustalla. Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/2019.