Merkintöjä, Näkökulma, Tampere

JOUNI SIRÉN

14.9.2024 klo 12:07

50 miljoonan hanke myllää Viinikankadun

Viinikankatu (Kuva: Jouni Sirén)

Terveisiä taas yhdyskuntalautakunnasta. Tiistain kokouksen tärkeimpiä asioita olivat Viinikankadun remontti ja P-Hämpin laajentaminen 50 miljoonalla sekä surkeat uutiset valtion tuesta ratikalle, lähijunille ja asuntojen rakentamiselle.

Viinikankatu myllätään perusteellisesti, kun P-Hämpin parkkiluolan laajennus alkaa. Keskustan alla olevaan parkkiluolastoon tulee uusi ajotunneli yliopiston naapuriin Viinikankadun ja Ratapihan kadun kulman tuntumaan. Tunnelin kaksikaistainen suuaukko tulee keskelle Viinikankatua. Katu levennetään siis suuaukon kohdalla nelikaistaiseksi.

Ajotunnelia pitkin päästään siis uuteen parkkiluolaan, joka yhdistetään nykyiseen P-Hämppiin. Uusia parkkipaikkoja maan alle tulee 500 kappaletta. 

Ajotunnelin suuaukon ja tien leventämisen kustannukset ovat 6,7 miljoonaa. Koko hankkeen hintalappu on kuitenkin 50 miljoonaa euroa, josta kaupungin maksettavaksi tulee 40 miljoonaa. Eli jokainen maanalainen parkkiruutu maksaa veronmaksajille 80 000 euroa. Aika tyyristä. Rakentamisen edetessä hinta voi vielä nousta.

Parkkitalot pois rumentamasta kaupunkia

Keskustaan tulevat autoilijat ovat siis kaupungin erityisen huolenpidon kohteena. 50 miljoonaa on suunnilleen yhtä paljon kuin se raha, jonka valtio leikkasi ratikan tuesta. Leikkauksen takia ratikkalinjaa ei pidennetä Linnainmaalle asti, sillä kaupunki ei rakenna ratikkaa ilman valtion tukea. Parkkiluolan rakentamiseen kaupungilta löytyy omaa rahaa.

Toki hankkeessa on myös hyvää. Kun pysäköintipaikkoja siirretään maan alle, ankeat parkkitalot voidaan ottaa parempaan käyttöön. Toivottavasti näin myös tapahtuu. Esimerkiksi Tullin alueen ja entisen Anttilan parkkitalot eivät todellakaan kaunista kaupunkikuvaa.

Viinikankadun remontin yhteydessä uudistetaan Kalevantien silta. Siltaa levennetään niin, että sille mahtuu kunnolliset kävely- ja pyörätiet. Hyvä niin. Tosin niistä ei juuri ole iloa, koska itse Kalevantien uudistus, jossa pyörätiet olisi kunnostettu ajanmukaisiksi koko tien mitalta, on pantu jäihin. Se on kuulemma liian kallis. Se olisi maksanut 9 miljoonaa euroa. 

Orpon ja Purran hallitus ei piittaa joukkoliikenteestä

Hallitus leikkaa kovalla kädellä tukia kestävälle liikenteelle ja asuntorakentamiselle.

Ratikan tukea siis leikataan, mutta myös tuki lähijunaliikenteelle jää surkean pieneksi. Hallitus, jonka alue- ja kuntaministeri on tamperelainen kokoomuslainen, tukee Suomen toiseksi suurimman kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämistä miljoonalla eurolla vuodessa. 

Tampereella tämä tarkoittaa sitä, että Messukylän ja Epilän seisakkeista voidaan tehdä asemakaavat. Rakentaminen jää hamaan tulevaisuuteen.

Pyöräväylien tuki poistuu kokonaan. Myös tuki kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseen pienenee rajusti. Se ei naurata, kun rakentaminen on lamassa.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu ja rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta vastaavan yhdyskuntalautakunnan jäsen Tampereelta. Tällä palstalla hän kertoo kuulumisia lautakunnan kokouksista.

III

Merkintöjä-sarja kokoaa yhteen vasemmistoliiton pirkanmaalaisten luottamushenkilöiden näkökulmia politiikkaan ja päätöksentekoon.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *