Onko yksityisen voitontavoittelun perusteella laskettu tehokkuus järkevä talouden mittari kokonaisvaltaisen kansantalouden kannalta? Voidaanko kapitalismia pitää kaikkein rationaalisimpana tuotanto- ja yhteiskuntamuotona?
Vai onko fossiilikapitalismi tuhlannut erheen ja intohimon harhauttamana maapallon energiavarat hyödyttömästi arvottomiin ja hedelmättömiin asioihin haaskaamalla suruttomasti energiaa muita luonnovaroja?
Tähän problematiikkaan pureutuvat tamperelaiset filosofit Tere Vadén (s.1969) ja Antti Salminen (s.1983) pamfletissaan Merkitys ja ala-aine (niin & näin). Heidän mukaansa fossiilisten polttoaineiden varaan rakennettu vapaa markkinatalous on ajautunut outoon tilanteeseen. Miten jatkaa eteenpäin, kun ei-toivotut seuraukset selättävät toivotun hyödyn edut?
Miten muuttaa talous- ja omistusjärjestelmä niin, ettei mikään muuttuisi, vaikka todellisuus ympärillämme on muuttunut niin, että olemme avaruusmatkalla uudella, tuntemattomalla planeetalla.
Vadén ja Salminen toteavat pamflettinsa aluksi, että luotettavimman saatavilla olevan tieteellisen käsityksen mukaan maapallo on siirtynyt pois tilasta, jonka aikana ihmislaji on syntynyt, kehittynyt ja elänyt. Siirtymän syynä on ihmisyhteisöjen toiminta, jotka käyttävät liikaa luonnon aineksia. Koska ihmisyhteisöt kuluttavat liikaa, muulle elävälle jää aineita ja alueita liian vähän. Lisäksi käyttönsä jälkeen ihmisyhteisöt hylkäävät niin paljon, että pitkäikäiset ja elämälle tarpeelliset aineen kierrot muuttuvat. Ihmisellä on ollut niin kiire rikastua, ettei hänellä ole ollut aikaa tutustua oman lajinsa olemukseen ja perimmäisiin vaikuttimiin:
– Tietomme ihmisestä on edelleen niin satunnaista, että meillä ei ole oikeastaan varaa hylätä mitään niistä käsityksistä, joita edelliset sukupolvet ovat viljelleet. Totuus ei ole yhdessä ihmiskäsityksessä, totuus on kaikissa ihmiskäsityksissä, kuten filosofi Juha Varto on todennut.
Historian ja filosofian vastakohtaisuus
Fossiilikapitalismia luonnehtii lupaus jatkuvasta muutoksesta, kehityksestä, edistyksestä ja taloudellisesta kasvusta. Sen kyytipoikana on toiminut irrationaalinen antaa mennä, laizzes faire -talousjärjestelmä. Se on kuitenkin ollut huono kumppani edistysuskoiselle, rationaalisuutta korostavalle historiankäsitykselle.
Tämän oivalsi jo filosofi Arthur Schopenhauer (1788–1860). Hänen pessimistiseen historiankäsitykseen voi tutustua vastikään suomennetussa teoksessa Tahdottoman tietämisen autuus (Gaudeamus). Suomennos sisältää vuonna 1818 ilmestyneen Schopenhauerin pääteoksen Die Welt als Wille und Vorstellungin estetiikkaa ja historiaa käsittelevät osat.
Historia ei Schopenhauerin mielestä ollut tiedettä vaan tietoa. Tieteet ovat käsitejärjestelmiä, ne puhuvat aina lajeista, kun taas historia puhuu yksilöistä. Historiassa varminta on yleisin, esimerkiksi aikakaudet, kruununperimysjärjestykset, vallankumoukset, sodat ja rauhansopimukset. Epävarmempia sen sijaan ovat tapahtumien ja niiden yhteyksien erikoispiirteet, ja ne käyvät sitä epävarmemmiksi, mitä pidemmälle yksittäiseen edetään:
– Siitä syystä historia on kyllä sitä mielenkiintoisempaa, mitä yksityiskohtaisempaa se on, mutta samalla se on myös sitä epäluotettavampaa ja lähestyy silloin joka suhteessa romaania.
Schopenhauerin mukaan historia on suora vastakohta ja vastine filosofialle, joka tarkastelee asioita yleisimmästä näkökulmasta. Filosofia kohdistuu yleiseen, joka pysyy kaikessa yksittäisessä samana:
– Historialle jokainen nykyhetki on vain sirpale, jota täytyy täydentää menneisyydellä, joka kuitenkin kestää loputtomasti ja johon puolestaan kytkeytyy loputon tulevaisuus. Tähän perustuu filosofisten ja historiallisten ajattelijoiden vastakkainasettelu: filosofit haluavat pohtia perinpohjaisesti, historioitsijat haluavat kertoa loppuun asti. Kansojen historiankirjojen luvut eroavat toisistaan viime kädessä vain nimiltään ja vuosiluvuiltaan, ja todella olennainen sisältö on kaikilla sama.
Moraali ei muutu olemukseltaan
Historiallisena ajanjaksona fossiilisen kulttuurin aika on pelkkä silmänräpäys. Vadénin ja Salmisen mukaan fossiilikapitalismin hurjuutta kuvaa se, että sillä on ollut käytössään energiaa enemmän kuin millään muulla tunnistettavalla tuotanto- ja elämänmuodolla. Silti se on kestänyt vain vajaa 200 vuotta ja on tuhonnut elämän edellytyksiä enemmän kuin mikään muu elämänmuoto:
– Hurjuutta kuvaa, että tyypillisissä fossiilikapitalismin aikaisissa ihmiskunnan historian yleisesityksissä 200 vuoden ikäisiä sivilisaatioita tai sivilisaatioiden vaiheita ei yleensä edes mainita kuin korkeintaan ohimennen. Käsiteltävänä on sentään monilta mantereilta kymmenittäin kulttuureja ja sivilisaatioita, jotka ovat jatkuneet tunnistettavina useita tuhansia vuosia.
Schopenhauerin mukaan ihmissuvussa vain yksilöt ja niiden elämäkulku ovat todellisia ja kansat ja niiden elämä pelkkiä abstraktioita. Konstruktiohistoriat kulkevat lattean optimismin ohjaamina ja päätyvät lopulta mukavaan, ruokaisaan ja pulskaan valtioon, jolla on hyvin säädelty perustuslaki, hyvä oikeuslaitos ja poliisi, tekniikka ja teollisuus:
– Korkeimmillaan ne tähtäävät älylliseen täydellistymiseen, koska vain sellainen on tosiasiassa mahdollista, sillä moraali ei olemukseltaan muutu. Tosiasiassa vain kunkin yksilön elämänkulku on yhtenäinen, jatkuva ja aidon merkityksellinen; sitä on pidettävä opetuksena, ja sen mieli on moraalinen.
Mielenkiintoista on, että Schopenhauer hahmotteli historiankäsitystään juuri silloin, kun teollisuuskapitalismi alkoi Euroopassa muotoutua. Yhdysvallat oli tuolloin vastikään itsenäistynyt pienviljelykseen perustuva takapajula, jossa lukuisat intiaanisodat ja sisällissota olivat vielä edessä päin.
Schopenhauer nimitti narreiksi niitä filosofeja, jotka antoivat pääpaikan historialle, jonka he rakensivat noudattamaan ennalta oletettua maailmansuunnitelmaa. Sen mukaisesti kaikki oli suunnattu kohti parasta lopputulosta.
Fossiilikapitalismin historiankäsitys perustuu tähän Schopenhauerin kritisoimaan ennaltamäärämisoppiin, jatkuvaan taloudellis-tekniseen edistymiseen. Siinä jokainen vuosikymmen on kehittyneempi kuin edellinen ja alikehittyneiden maiden on askellettava länsimaiden kehityksen perässä, mikäli ne haluavat tavoittaa saman elintason kuin edistyneimmät maat.
Historia ihmissuvun järkenä
Vadén ja Salminen ihmettelevät, miten on mahdollista, että nykyinen tietomme on luotettavimman saatavilla olevan tieteellisen tiedon mukaan luotettavampaa kuin mikään aikaisempi tieteellinen tieto. Ja omalla pätevyysalueellaan se on luotettavampaa kuin mikään muu tieto.
Tämän luotettavimman tieteellisen tiedon mukaan maapallon ilmaston siirtymä ei ole ollut yhdenkään siirtymää aiheuttamassa olleen ihmisyhteisön tarkoitus tai päämäärä. Ei edes hiili-, öljy- ja kaasuyhtiöiden. Ihmisyhteisöillä on ollut muita päämääriä, kuten taloudelliset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset päämäärät, joiden toteuttamiseksi luonnon aineita on tarvittu:
– Kaikkien aikojen suurin ihmisyhteisöjen vaikutus maapalloon aineellisena ympäristönä on tapahtunut tarkoittamatta. Ihmisyhteisöjen, ihmislajin, aineellisesti suurin teko on vahinko. Mitä tämä kertoo ihmisyhteisöjen luonteesta. Mitä se kertoo tilanteesta nyt?
Kovin kaukonäköisenä ei ihmissuku fossiilienergian käyttämisen retkelleen 200 vuotta sitten lähtenyt, mikäli Schopenhaueria on uskominen. Mitä järki on yksilölle, sitä historia on ihmissuvulle.
Järjen avulla ihminen ei ole eläimen tavoin rajoittunut ahtaaseen nykyhetkeen vaan tunnistaa myös menneisyyden. Eläimen tietoon ei liity harkintaa, vaan se rajoittuu havaitsemiseen ja siten ainaiseen nykyhetkeen. Vaikka eläin olisi kesykin, se vaeltaa ympäriinsä ihmisten keskellä tietämättömänä, tylsänä, yksinkertaisena, avuttomana ja riippuvaisena:
– Sille rinnasteinen on kansa, joka ei tunne omaa historiaansa ja on rajoittunut elävän sukupolven nykyisyyteen. Se ei pysty ennakoimaan tulevaisuutta. Vasta historia saa kansan tietoiseksi itsestään.
Schopenhauerin ja Vadénin ja Salmisen teokset osoittavat, miten lyhyt aika historiassa 200 vuotta todellisuudessa on. Mikään ei ole tuossa ajassa pohjimmiltaan muuttunut vaikka ulkoisesti kaikki on muuttunut. Ihmiskunta on edelleen virva liekki levoton vailla sen tarkempia elämänsuunnitelmia. Vaivattoman huolettomaan elämään pyrkiessään se on tuhoamassa elämisen mahdollisuutensa. Vadén ja Salminen kuitenkin huomauttavat, että edelleen maapallolla tunnetaan toista sataa alkuperäiskansaryhmää, jotka elävät omasta tahdostaan vailla yhteyttä moderniin maailmaan. Myös fossiilikapitalismin vaikutuspiirissä eletään fossiilikapitalismin sääntöjen ja arvojen vastaista elämää. Heiveröistä toivoa siis on, kuten Schopenhauer totesi:
– Jos emme näe historiaa ihmissuvun järkenä ja harkitsevana tietoisuutena, seisomme sen edessä kuin unissakävelijä, joka aamulla huomaa, mitä unessa on tehnyt.
Antti Salminen & Tere Vadén: Merkitys ja ala-aine, niin & näin 2024. Kirja on Vadénin ja Salmisen energia-trilogian kolmas osa. Aiemmin ilmestyneet osat ovat Energia ja kokemus (2013) sekä Elo ja anergia (2018).
Arthur Schopenhauer: Tahdottoman tietämisen autuus – Estetiikka ja taiteenfilosofia, suomentanut ja johdannon kirjoittanut Risto Pitkänen, Gaudeamus 2024.