Artikkeli: Kulttuuri

12.3.2025 klo 10:23

Martti Joenpolven elämäkerran ykkösosa ilmestyy

Martti Joenpolvi (vas.) sai ensimmäisen Alex Matson -palkinnon 19.5.1976. Palkinnon luovuttivat Kerttu Matson ja Jorma Kannila. Martti ja Vuokko Joenpolven kotialbumi. (Kuva: Arto Seppälä)

Nokialaisen kirjailijan Martti Joenpolven elämää ja tuotantoa käsittelevän teoksen ensimmäinen osa Elämän turhuuksien kehä – Martti Joenpolvi 1956-82 ilmestyy. 

Juha Drufvan kirjoittaman teoksen julkistamistilaisuus pidetäään Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa keskiviikkona 19. maaliskuuta 2025 kello 18 alkaen.

Puheenvuorossaan Yrjö Varpio kertoo tamperelaiskirjallisuuden vahvoista vuosista ja Martti Joenpolven asemasta osana tamperelaista realismia sekä hänen rooliaan tamperelaisen realismin täydentäjänä.  

Mikko Lahtinen käsittelee historiallisen kompromissin Suomea vuosina 1956 -1982, jolloin suomalaista hyvinvointivaltiota rakennettiin. 

Tilaisuuden juontaa kulttuuritoimittaja Siskotuulikki Toijonen.

Käkisalmella 1936 syntynyt ja vuodesta 1944 Nokialla asunut Martti Joenpolvi on julkaissut 20 teosta, joista romaaneja on yksitoista ja novellikokoelmia yhdeksän. Esikoisromaani Kevään kuusi päivää ilmestyi 1959 ja viimeinen romaani Kerrottu elämä 1997. 

Suomen Tsehoviksi kutsutun Joenpolven alkuajan kirjailijanvuodet osuivat tismalleen toisen tasavallan, Urho Kekkosen presidenttikausien ja suomalaisen hyvinvointivaltion syntymisen ajanjaksoon. 

Tästä syystä teoksen alaotsikkona on suomalaisen hyvinvointivaltion synty 1956-82 Martti Joenpolven proosatuotannon valossa.

Joenpolven teokset sijoittuvat useimmiten Tampereen seudulle, henkilöt elävät mukana yhteiskunnan nopeissa muutoksissa: toiset sopeutuvat sujuvasti, jotkut tarrautuvat menneisyyteen.

Joenpolven vuosien 1956–82 kirjeenvaihto aikansa keskeisimpien kustannustoimittajien ja kirjailijoiden kanssa sekä hänen teostensa kritiikit yhdessä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kanssa luovat elävää ajankuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta sekä kirjallisuus- ja kulttuurielämästä. 

Tilaisuuden järjestäjinä ovat Nokian kaupunki sekä Atrain & Nord -kustannusliike.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *