Artikkeli: Pirkanmaa

8.5.2025 klo 17:25

Rollaattorimarssi kasvaa suurtapahtumaksi

Tampereen rollaaattorimarssille ovat tervetulleita kaikki – eivät vain rollaattoria työntävät kansalaiset

Perjantain rollaattorimarssi Tampereella on muutamassa viikossa kasvanut tempauksesta suurtapahtumaksi. Päivittäin uudet kansalaiset, yhteisöt ja yritykset ovat kertoneet osallistuvansa eri tavoin marssin tukemiseen. Banderolleja ja kylttejä on maalattu työpajoissa, esiintyjä toisensa jälkeen on ilmoittautunut Laikunlavalle, yhteiskuljetuksia on järjestetty Ylöjärveä ja Hämeenkyröä myöten, ilmapalloja ja hernekeittoa luvattu sponsoroida.

Marssi ottaa positiivisella ja ratkaisukeskeisellä asenteella vahvasti kantaa ikäihmisten palvelujen sekä hyvän ja arvokkaan vanhuuden puolesta. Marssin järjestäjinä ovat kymmenet Pirkanmaan alueen järjestöt ja yhteisöt.

Suuri tapahtuma vaatii osanottajien lisäksi paljon talkooväkeä. Osanottajien turvallisuudesta ja hyvinvoinnista vastaavat kymmenet vapaaehtoiset. Marssin avustajat tunnistaa punaisesta liivistä. Heidän matkassaan oleviin pyörätuoleihin voi tarvittaessa istahtaa. Avustajilta voi pyytää apua ja neuvoa mihin vain tilanteeseen. Laikunlavan tapahtuman henkilökunnan tunnistaa vihreästä nauhasta. Myös he auttavat osanottajia. Paikalla on järjestyksenvalvonta ja Tamrescue ry:n vapaaehtoiset ensiapuhenkilöt.

Rollaattorimarssista tehdään näyttely. Osanottajat voivat pyytää näyttelyn kuvaajia ottamaan itsestään kuvan oman kyltin kanssa.

Kulkue lähtee liikkeelle Koskikadulta kello 14, jolloin julkinen liikenne keskeytyy kaupungin keskustassa. Ratikat pysähtyvät Sammon aukiolle ja Pyynikintorille ja onnikat vaihtavat poikkeusreiteille. Kannattaa siis tulla paikalle hyvissä ajoin.

Laikunlavan ohjelma alkaa noin kello 15. Tiina Merikannon juontamassa ohjelmassa esiintyvät Duo Mielensoittajat,  Sointu-kuoro, senioritanssiryhmä Fiiliksellä, Lotta ja pappa sekä stand up -koomikko, ”rollaattorimummo” Anitta Ahonen. Puheenvuoron pitävät Tampereen tuleva pormestari Ilmari Nurminen, Miina Sillanpään Säätiön kehitysjohtaja Jari Pirhonen, Rollaattorimarssin koordinaattori Outi Mäenpää ja Tampereen vanhusneuvoston edustaja. Ohjelmassa on myös gerontologian professori Marja Jylhän haastattelu.

Rollaattorimarssi järjestetään samanaikaisesti myös Hämeenlinnassa ja Riihimäellä.

|||

Rollaattorimarssi perjantaina 9. toukokuuta 2025 kello 14.00 Koskipuistosta Laikunlavalle (Vanhan kirjastotalon takana)

Lisätietoja: katso linkit alla

Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *