Uutiset sotaan varustautumisesta vyöryvät päivästä toiseen. Asevaraisesta turvallisuudesta on muutamassa vuodessa tullut ainoa vaihtoehto rauhan ylläpitämiseksi. Vain harvassa ovat äänet, jotka kyseenalaistavat rajallisten resurssien käyttämisen tuhoamiseen rakentamisen sijaan. Millaisten askelien seurauksena rauhan puheet katosivat ja sodasta tuli ensisijaista? Vastaukseksi ei riitä Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Venäjän teon tuomittavuus ei poista kysymystä, miksi kukaan ei kysy rauhan edistämisen muista kuin sotilaallisista keinoista eikä kysy, minne katosi rauhanvälittäjä-Suomi.
Hämmentävää on myös se nopeus, jolla suhtautuminen venäläisiin ja venäläisyyteen on muuttunut muutamassa vuodessa. Tervetulleiksi toivotetuista liikekumppaneista, ostosmatkailijoista ja kulttuurivierailijoista tuli jälleen perivihollisia ja r-sana palasi puheeseen.
Saara Mansikkämäen essee Kirje kuoleman paikalta Helsingin Sanomissa (8.6.2025) kuvaa, miten israelilaiset kokoontuvat kukkulalle katsomaan Gazan tuhoamista. Esseen kuvaamat sotaturistit eivät ole niin kaukana meistä kuin ajattelemme. Ne kasvavat sillä samalla polulla, jossa toisista tulee ensin outoja, sitten pahoja ja lopuksi epäihmisiä, jotka voidaan tappaa. Jotta emme kulkisi tuota polkua eteenpäin, meidän olisi pysähdyttävä ja etsittävä toimet, joilla välttämättömän sotilaallisen puolustuksen rinnalle rakennamme rauhan edellytyksiä. Rauha ei tule ilman rauhan töitä.
Kirjoittaja on tutkija ja vasemmistoliiton aluevaltuutettu.
”Rauha ei tule ilman rauhan töitä.” Tämä on tietenkin totta. Mutta mitä ovat rauhan työt? Jos puhutaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, rauhan aikaansaamiselle on yksi pääeste. Putin ei halua rauhaa. Hän haluaa voittaa. Rauhan saavuttamiseksi Putin pitää pakottaa rauhaan. Vasta sen jälkeen on välittäjän vuoro. Nyt suurin kysymysmerkki on, haluaako Trump olla mukana pakottamassa, vai tekeekö hän diilin Putinin kanssa. Sillä tavalla rauhaa ei synny. Siten Ukraina menettää itsenäisyytensä ja Venäjä jatkaa laajenemista.
Presidentti Trump teki Yhdysvaltain aseteollisuuden lobbaamana rahakkaan diilin Euroopan johtajien kanssa, jossa USA:n aseteollisuus tekee suuria voittoja myymällä sikakalliita aseita Euroopan maille, ( Nato maksaa) ja Euroopan johtajat, Orpoa ja Stubbia myöten, olettavat Ukrainan sodan päättyvän ”voittoon” ja Venäjän romahtavan. Diili vaikuttaa kylläkin tyhmien vedättämiseltä…
Vaikka ns. turvallisuusparadoksin mukaan, josta järkevimmät sota-ja rauhantutkijat ovat varoitelleet, jossain vaiheessa asevarainen turvallisuus kääntyy vastakohdakseen, ja aseistautuminen vain lisää kansojen välistä turvattomuutta, Eskalaatio lisääntyy, joten entistä vaarallisimmat aeet otetaan käyttöön vastapuolellakin.
Sotahysteria ja venäläisviha ja demonisointi on jo toista maailmansotaa edeltävällä tasolla. Kuten eräs kolumnisti totesi, venäläisten kanssa tultiin toimeen neuvostoaikaan, vaikka sen aikaiset johtajat olivat hyvinkin häjyjä. Olisiko järkevää olla puheväleissä nykyistenkin johtajien kanssa, tuomittavasta Ukrainan sodasta huolimatta.
Ulkopoliittisesti järkevimpien presidenttien aikana Kekkonen sanoi, että on viisautta pitää ystävät lähellä ja viholliset kaukana.
Sotakohkaaminen ja NATOON hurmaantumimen vetivät meiltä maton jalkojen alta. Emme enää edes pysty mitenkään uskottavalla tavalla näyttelemään idän ja lännen välistä sillanrakentajaa.
Kekkonen teki aikoinaan oikean ratkaisun: – piti kokoomuksen pois hallituskokoonpanoista.
Itse näkisin kuusi erityistä syytä sotakiimaan:
1) USA:n ja Israelin asetehtaiden osakkeenomistajien osinkoja on hellästi hoivailtava.
2) Kenraaleiden on toki puuhasteltava jotain palkkansa eteen.
3) Riistäjien omistusten ja sijoitusten turvallisuuden erityinen varjeleminen!
4) Ihmisten huomio pyritään kiinnittämään johonkin, siis jostakin salattavasta pois!
5) Mahdollinen sota syttyessään tappaa hyödyttömät, KURITTOMAT (lue: – ne jotka eivät äänestä oikeistoa) ja laiskurit suurelta osin pois ”oikeiden ihmisten” silmistä loisimasta.
6) Viime sotien aiheuttamat kärsimykset ovat päässeet [- hupsista -] lipsahtamaan pois nenästä vedetyn suuren yleisön muistista.