On noussut pintaan, kuinka tunteissa vellominen on huono juttu yksilölle ja yhteiskunnalle. Lääkäri Anni Saukkola valittelee Ylen uutisessa (17.9.25), kuinka vastaanotolla käy tunteissa vellovia ihmisiä, jotka eivät vastaanotolle kuulu. Moralisoiva sävy korostuu, kun häntä ja hänen edustamaansa ammattiryhmää verrataan jutussa näihin vastaanotolla käyviin tunteissa vellojiin:
– Anni Saukkola tekee itse tällä hetkellä psyykkisesti ja emotionaalisesti erittäin kuormittavaa työtä Niuvanniemen oikeuspsykiatrisessa sairaalassa. – – Tunteissa vellominen johtaisi Saukkolan mukaan lääkärin hakoteille: ’Tässä työssä tunteissa vellominen estäisi ammatillisen suhtautumisen ja työtehtävistä suoriutumisen täysin.’
Toki lääkärin aika on arvokasta ja on valitettavaa, jos vastaanottoaikaa menee asioihin, joihin sitä ei pitäisi mennä. Kuitenkin tämän sävyisessä julkisessa asiantuntijoiden puheessa on aika vaarallinen ulottuvuus: kun terveydenhuollon ammattilaiset antavat ymmärtää, että (jotkut) psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi hoitoon hakeutuvat henkilöt vain ”vellovat tunteissaan” näen isoja riskejä. Puhe voi helposti johtaa oireiden vähättelyyn ja ihmisten syyllistämiseen, myös ongelmien sivuuttamiseen. Mitään ongelmaa syyllistäminen tuskin ratkaisee.
Artikkelissa puhutaan medikalisaation vaarasta, eli tavallisten tai ei-lääketieteellisten ilmiöiden lääketieteellistämisestä, mutta siinä ei tuoda esiin näkökulmaa, että tuo medikalisaatio on jo saattanut tapahtua tai ollut jo jonkin aikaa prosessissa. Mielenterveyden luokittelu muutenkin on flirttaillut medikalisaation kanssa vuosisatoja: mitä yhteiskunnassa on milloinkin pidetty epänormaalina, on hyvinkin voinut saada virallisen diagnoosin.
Sävy uutisessa tuntuu paheksuvalta ja kauhistelevalta. Suorastaan syyllistävältä. Miksei yksilöiden toiminnan kauhistelun sijaan pohdita, onko yhteiskunnassamme rakenteita tai ajassamme ilmiöitä, jotka tuottavat sellaista pahoinvointia, turvattomuutta tai pärjäämisen vaikeutta, että lääkärin vastaanotolle hakeudutaan myös tavalliselta vaikuttavien vastoinkäymisten vuoksi?
Kritisoin terveydenhuollon suunnasta tulevaa kritiikkiä myös henkilökohtaisista syistä. Olen ollut murehtija, vatvoja, velloja mitä suurimmassa määrin. Eikä se ole varmastikaan ollut lähipiirilleni hauskaa, mutta voin sanoa, että kehotukset lopettaa murehtiminen ovat ainoastaan satuttaneet ja pahentaneet asioita. Oikea apu, ongelmien tunnistaminen, vakaampi elämäntilanne (ja talous) sekä läheisten ymmärrys ovat sen sijaan toimineet itselläni ja nykyään ”vellon” verrattain vähän jos ollenkaan.
Murehtiminen, vatvominen ja vellominen voivat johtua (ja varmaan monilla johtuvatkin) ihan oikeista taustalla olevista ongelmista, kuten vaikeasta elämäntilanteesta, huomattavasti vaikeutuneesta arjesta, traumoista tai mielenterveyden häiriöistä, joihin tarvitaan apua. En sano, että sitä apua tosiaan lääkärin vastaanotolta saa, mutta se on joskus ensimmäinen looginen pysäkki.
Kirjoittaja on Vasen Kaista -verkkolehden päätoimittaja ja Pirkanmaan vasemmiston viestintäasiantuntija.
