Näkökulma

MITJA TAPIO

16.10.2025 klo 08:54

Kauppi-Niihama ansaitsee suojelupäätöksen

Viime valtuustokaudella vasemmiston valtuustoryhmä kävi tutustumassa Kauppi-Niihamaan. Kuvassa Teija Hautanen, Jouni Sirén, Kukka Kunnari, Milka Hanhela ja Mitja Tapio. (Kuva: Saraleena Aarnitaival)
Mitja Tapio

Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina Kauppi-Niihaman suojelua koskevia valtuustoaloitteita. Myös vasemmistoliitto on yhdessä sosialidemokraattisen ja vihreän valtuustoryhmän kanssa tehnyt aloitteen metsän suojelemisesta. Asia on noussut merkittäväksi keskustelunaiheeksi kahdentoista tamperelaisen yhdistyksen ja yhteisön kuntalaisaloitteen myötä.

Metsää on vähän kerrallaan nakerrettu vuodesta toiseen eri tarkoituksiin. Siksi kaupunkilaisilla on perusteltu huoli Kauppi-Niihaman tulevaisuudesta. Kauppi-Niihamaan suunniteltiin myös torjuntahakkuita ilmastonmuutoksen levittämän kirjanpainajan vuoksi, mutta tutkimusnäyttö viittaa siihen, että puita kaatamalla kirjanpainajan leviäminen nopeutuu ja metsän luonnollinen sopeutumisprosessi hidastuu. Kauppi-Niihamaan syntyy runsaasti lahopuuta kirjanpainajan vuoksi, mikä ruokkii lajiston monimuotoisuutta merkittävästi. Parasta olisikin jättää metsä rauhaan ja antaa ekosysteemin sopeutua muutokseen.

Vaikka koko valtuusto käsi sydämellä vannoisi, ettemme tahdo Kauppi-Niihamaa enää hakata, paras tae sille on suojelupäätös. Kun aikaa katsoo taaksepäin, herää väistämättä ajatus, ettei sellaista toimintoa olekaan, jota jonkun mielestä Kauppi-Niihamaan ei voisi sijoittaa: noin 50 vuotta sitten metsään on kaavailtu jopa ydinvoimalaa. Suojelupäätöksellä turvaisimme metsän ja varmistaisimme, että sen säilymisen puolesta ei enää tarvitse taistella.

Vanhaa metsää ei synny, jos nuoremman metsän ei anneta varttua. Etelä-Suomessa vanhaa metsää on enää äärimmäisen niukasti, mutta Kauppi-Niihamasta sitä löytyy. Lisäksi siellä on nuorempia metsäalueita, joiden olisi tärkeää saada palautua mahdollisimman luonnontilaiseksi. Alueella on hyvin monimuotoisia metsätyyppejä sekä merkittäviä uhanalaisten lajien esiintymiä. Lisäksi jo alueen koko ja sijainti puhuvat suojelun puolesta: 820 hehtaaria metsää keskustan vieressä on poikkeuksellinen helmi.

Päätöksiä suojelusta ei tehty maanantain valtuuston kokouksessa, vaan ne tehdään kaupungin luonnonsuojeluohjelman yhteydessä. Ohjelmaluonnos julkistetaan pian ja päätökset tehdään keväällä. Luonnonsuojeluohjelmassa linjataan myös muista tulevaisuuden luonnonsuojelualueista, joiden määrä Tampereella täytyy saada ripeään nousuun. Toivon, että kaupunkilaiset osallistuvat aktiivisesti keskusteluun ja vaikuttavat Kauppi-Niihaman puolesta.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksen jäsen ja valtuustoryhmän puheenjohtaja.

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *