Eduskuntapuolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta pääsivät tiistaina sopuun velkajarrusta. Paljon puhuttu mekanismi voi muuttaa suomalaisen talouspolitiikan suuntaa vuosikymmeniksi eteenpäin. Se suunta on auttamatta oikealle, ja vasemmiston päätös jättäytyä ulkopuolelle on ainut oikea. Velkajarru on pahimmillaan äärimmäisen vaarallinen oven avaaminen ennennäkemättömälle hyvinvointivaltion alasajolle.
Kuten Ylen eilen julkaistussa uutisessa kuvaillaan, velkajarru tarkoittaa, että sovussa mukana olevat puolueet sitoutuvat ja sopivat yhdessä velan taittamisesta. Velkasuhteen tulisi laskea vuosittain keskimäärin 0,75 prosenttiyksikköä. Puolueet sitoutuvat, että velkataso laskee Euroopan unionin edellyttämään 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mutta tavoite on kansallisen lisäsääntelyn johdosta 2030-luvulla paljon tätä rajumpi: 40 prosenttia BKT:sta. Vertailun vuoksi tällä hetkellä velkataso alkaa lähennellä 90 prosenttia. Velkajarrun suurimmat katastrofin ainekset piilevät juuri siinä, että massiivisia säästöohjelmia tehtäisiin keskellä matalasuhdannetta.
Kysyn, miten historiallinen talouden sopeuttaminen eli leikkaukset ovat toimineet laskusuhdanteessa tällä kaudella? Vastaan, että aivan reisille on mennyt. Valtavilla leikkauslistoilla ollaan syvennetty taantumaa, joka on keskeisiä syitä sille, että Suomessa on tällä hetkellä pahin työttömyyskriisi koko vuosituhannella. Velkaantumista ei ole saatu kuriin tippaakaan, päinvastoin. Ainoana kasvuna näkyy köyhyys. Ja päälle hyvinvointivaltion palveluita ajetaan kohti kriisitilaa. Sinällään aivan taloustieteen- ja politiikan perusasioita, joita jo lukiossa opetetaan.
Jokainen rehellinen yhteiskunnallinen kommentoija tietää, jokainen puolue haluaa hillitä liiallista velkaantumista. Siihenhän meillä on jo juuri ne EU-säädökset. Sekä myös yhteinen puoluerajat ylittävä konsensus. Mutta se on järjettömyyden multihuipentuma sitoa itse täällä suunnitelmallisesti talouspolitiikan kädet taloustilanteesta tai yhteiskunnallisesta tarpeesta riippumatta. Saksan pyristely omasta tuhoon tuomituksi todetusta velkajarrustaan eroon antaa tälle Suomen keskustelulle vielä koomisen kontekstin.
Ja nyt on jokaisen syytä ymmärtää paitsi vuosikymmenten talouspolitiikan käsien sitomisen demokratiaongelma, eli useaan kertaan epäluotettavaksi todetun valtiovarainministeriön vallan kasvu sekä talouspoliittisen keskustelun kaventuminen, mikäli puolueet linjaavat ennen vaaleja yhdessä, kuinka paljon leikataan. Mutta vielä tärkeämpänä, mitä julkisuudessa nyt puhuttavat kymmenien miljardien säästöpuheet tarkoittavat: Se ei ole pientä kikkailua ja juustohöyläämistä sieltä täältä. Se tarkoittaa järjestelmällistä sosiaali- ja terveyspalveluiden alasajoa. Se tarkoittaa sosiaaliturvaan historiallisia muutoksia, joiden seurauksena nälkä tekee paluun yhä useamman suomalaisen arkeen. Se tarkoittaa, että koulutus ei ole turvassa. Ja sitä, että kun muu maailma investoi kiihtyvällä vauhdilla tulevaisuuden ratkaisuihin, uhkaa Suomea näivettymisen kierre.
Tällaisessa pahimmassa skenaariossa Suomi palaa vauhdilla menneisyyteen, ja tulevaisuuden mahdollisuuksien hedelmät keräävät muut. Todennäköisesti parhaassa skenaariossa velkajarrulta tippuisi pohja puolueiden erimielisyyksien johdosta, mikä sinällään toki olisi lievästi tragikoomista. Kuten vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tiistaina eduskuntapuolueiden tiedotustilaisuudessa totesi:
– Velkajarru on joko tarpeeton tai tarpeettoman vahingollinen.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa ja Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.
Hyvinvointivaltion tahallinen tuhoaminen tai oikeamminkin sabotointihan on ollut yhden ”talousosaaja -” tai pikemminkin ”kykypuolueen” päämäärä ja katkeran vihan kohde jo niiltä ajoilta lähtien, kun koko ajatusta alettiin kehitellä.
Pelkurimainen pikkuporvarien puolue haluaa että ihmiset elävät pelossa. Ja ikuisuuksiin asti.