Aapo Heinosen uusi albumi pohtii nykyajan mieskuvia ja ilmiöitä

Aapo Heinonen on 40-vuotias tamperelaislähtöinen musiikintekijä, esiintyjä, muusikko ja soitonopettaja. Hänen tuorein levynsä on marraskuussa 2025 julkaistu Heinonen & Aikamme mieskuvat -projektin toinen albumi Keskellä emojienkelten.   

Mikä on sinun näkövinkkelistäsi katsoen yhteiskunnallisen aikamme ilmiöitä peilaavan musiikin asema maassamme tänä päivänä?

– Tällainen yhteiskunnallista sanomaa levittävän indiepopin asema on monin verroin vaikeampi kuin jazzin, koska minkäänlaista apurahasuojaa, eikä myöskään popmedia-konsernin hyväveliverkoston radiokanavien tarjoamaa suojaa ole. Toki moni asia on muuttunut sitten ensimmäisen Aapo Heinonen Quintetin -yhtyeen levyn julkaisemisen jälkeen (2010). Silloin levyt myivät vielä kohtuullisesti ja keikkoja oli helpompi järjestää. Nuoruuden energia ja liukuvammat aikataulut siivittivät myös treenaamaan silloin, kun tarvitsi.

– Tämän viimeisimmän levyn Keskellä emojienkelten tehdessä en halunnut maksaa erikseen siitä, että olisin päässyt pari kertaa esiintymään bändin kanssa. Tein sen edellisen Aikamme mieskuvien Aikamiehen elämästä -albumin kohdalla. Vaikka itse keikoista jäikin hetkellisesti hyvä fiilis ja silloin tuntui tärkeältä biisien esittäminen. Paluu lavalta oli kuitenkin raadollinen, koska uusia keikkoja bändin kanssa ei enää tullut. Olen sittemmin keikkaillut yksin itseäni pianolla säestäen ja räpännyt esimerkiksi uutta WOKEE -biisiä taustanauhan päällä. 

Olet julkaissut useita levyjä eri kokoonpanoissa sekä  soololevyjä. Millainen on niiden taloudellinen merkitys?

– Varmin tapa tienata musiikilla on lopettaa sen tekeminen ja etenkin julkaiseminen. Puhun toki etupäässä oman musiikin julkaisemisesta. Julkaisemisen ainakin isompien projektien osalta aionkin lopettaa. 

– Marraskuussa julkaistu Heinonen & Aikamme mieskuvat  -projektin toinen albumi Keskellä emojienkelten on jo viides omalla nimelläni julkaistu levy. Tämä kokemus taloudellisesta tappiosta ja huomaamattomuudesta ei ole sikäli uusi. Kuitenkin nyt kun hallituksemme on vielä leikannut sekä säätiöiden että ihmisoikeuksia puolustavien järjestöjen toiminnat henkihieveriin, ei kaltaisellani toimijalla ole enää minkäänlaisia edellytyksiä saada puoliakaan kuluista takaisin edes keikoista. Eli vaikka myisin kaikki painetut levyt, se ei kata edes levyn painokuluja eikä kansien tekijän palkkiota. Puhumattakaan soittajista, miksauksesta, masteroinnista, valokuvista, tiedottamisesta. Monenlaisia tuhansien eurojen rangaistusmaksuja liittyy siis siihen, mitä oman musiikin laittaminen nettiin muiden ilmaiseksi kuunneltavaksi aiheuttaa.

Kappaleidesi sanoitukset ovat todella herkullisia ja hauskoja – usein painavasta aiheesta huolimatta. Mistä löydät moisen tuoreen, aivan omanlaisesi poljennon?

– Aiheet eivät maailmasta lopu ja niitä on some pullollaan. Nykymeno ei enää kannusta ottamaan kantaa varsinkaan mihinkään yksittäiseen oikeistotrollin masinoimaan loukkaantumiskohuun, koska se on jo viikossa vanha juttu. Persoonallinen tapa ehkä juontuu ratkaisusta mennä itse esiintyjänä sen mieskuvan nahkoihin, jonka näkökulmasta kappale kerrotaan.

– Tämä ratkaisu puolestaan on herättänyt myös melkoista vastarintaa. Jos vaikkapa pohdiskelen ”miten pahasti saisi sanoa, etten ois vielä rasisti”, kuten Mä uhriudun –biisi alkaa, en silloin vielä kutsu ketään rasistiksi. Mutta jos ihminen reagoi musiikkiini aggressiivisesti kokien, että ”Jumalauta, tässähän lauletaan meitsistä. Mä oon tollanen!” niin samalla se on jo jonkinlainen itsereflektio. Oikeastaan tärkeämpi tunne on syyllisyys, koska muutosta ei tapahdu ilman kokemusta omasta väärin tekemisestä. Tämä koskee suomalaisia laajemminkin. Rasismikohut ovat vain median näkyväksi tekemä pintaraapaisu. Ilman syyllisyyttä ollaan aikalailla hukassa, eli itsekkäitä ja kyvyttömiä muuttumaan. Varsinkin näin ilmastokriisin, sotien, luontokadon ja eläinteollisuuden aikakaudella syyllisyydellä voi olla tärkeää sanottavaa vaikkapa omia vakiintuneita kulutustottumuksia pohtiessa.

Mitä muuta musiikin lisäksi mahtuu elämääsi?

– Suuritöisin ja pitkäikäisin projekti elämässäni ei ole ollut mikään musiikkiprojekti, vaan käsin kirjoittaminen. Olen kirjoittanut yli 20 päiväkirjaa vuodesta 2001 alkaen. Tämä pitää sisällään noin 5000 sivua kaunokirjoitustekstiä. Mukana on hyvinkin tarkkaa dialogia. Lisäksi minulla on kotona legokaupunki, jossa on 45 000 palaa. Aikuisille suunnatun modular-buildings -sarjan rakennuksia kaikki. Olen myös tsekkiläisten pienpanimoiden asiantuntija. Tylsempinä harrastuksina mainittakoon, että käyn salilla, pelaan tennistä ja hiihdän. Uusimpana harrastuksena on Australian labradoodle, jonka puolisoni kanssa otimme viime kesänä. 

Vaikka kerrotkin, että musiikin tekeminen – ainakin julkaisumielessä – kannattaa sinun kohdallasi lopettaa, niin mitä muuta on suunnitelmissasi tälle vuodelle?

– Olen varannut Telakalta konserttipäivän 3.6.2026. Muut keikat ovat yksityistilaisuuksia coverbändeillä ja kuorojen säestyskeikkoja. 

– Pirkanmaan musiikkiopistolla on monia mielenkiintoisia bändikonsertteja tulossa niin G-Livelabissa kuin TTT-klubilla. Näissä olen mukana ainakin pienessä roolissa. Lisäksi konservatorion 2. asteen bändi tekee keikkoja ohjelmistolla, jossa kuullaan tutkinnon valmiiksi saavien näyttötyöt.

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa