Maailma, Näkökulma

LAURI LINDÈN

11.3.2026 klo 16:08

Katastrofi uhkaa Lähi-itää ja seuraukset näkyvät jokaisessa maailmankolkassa

Valtuutettu Lauri Lindén kommentoi Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyssotaa Irania vastaan. Lindén huomauttaa, että sodalla voi olla huomattavan suuria vaikutuksia ympäri maailmaa. (Kuva: Kimmo Nurminen)
Lauri Lindén. (Kuva: Kaisa Strömberg)

Varhaiset ennusmerkit näyttävät oikeastaan tismalleen siltä, mitä saattoi kuvitella. Katastrofilta. Yhdysvallat ja Israel ovat käyneet pian kaksi viikkoa hyökkäyssotaa Irania vastaan ja suursodan riski on käsinkosketeltava. Alueellisesti sen voidaan sitä jo todeta olevan. Pian kaksi viikkoa sotaa takana ja edelleenkään kellään, edes Yhdysvaltojen hallinnolla ei näytä olevan minkäännäköistä käsitystä omista päämääristään sodan kulun suhteen. Tämä tekee sodasta erityisen järjetöntä.

Sodan ensimmäisenä päivänä monissa piireissä julistettiin, että nyt vapautettiin kansa sortohallinnosta. Tämä on toki hyvin ymmärrettävä toive, kun katsoo minkälainen hallinto kyseessä on. Eikä minulla ole minkäänlaista oikeutusta sanoa mitään siitä, miten iranilaisten tulisi asian tiimoilta tuntea. Mutta kylmä tosiasia on, ettei se tietenkään noin suoraviivaisesti tapahdu. Ilmapommituksilla ei ole lähes ikinä toteutettu onnistunutta kansannousua tai hallinnonvaihtoa.

Viikko sodan alkamisen jälkeen Iranin hallinto valitsi surmatun diktaattori Ali Khamenein seuraajan. Uusi johtaja on Khamenein oma poika Mojtaba Khamenei Asiantuntijoiden lausunnot ja sanoma Iranista kertoo, että Mojtaba Khamenei on jopa isäänsä kovemman linjan edustaja. Niin demokratiakehityksen suhteen kuin Yhdysvalloille oleellisen “länsimielistymisen” suhteen ei ole odotettavissa käännettä.

Sen sijaan talouden sekasorto odottaa koko maailmaa kulman takana. Maanantai 9.3. oli yksi maailmanmarkkinoilla mustimmista aikoihin. Iran käyttää kenties merkittävimpänä painostuskeinonaan Hormuzinsalmea, maailman öljynviennin solmukohtaa. Hormuzinsalmen sulkeminen näkyy bensapumpulla kautta maailman. Esimerkiksi Tokiossa ja muualla Aasiassa pörssit avautuivat maanantaina pahimpaan luisuun vuosikausiin. Tilanteen pitkittyminen tarkoittaisi dramaattisia seurauksia myös Suomen taloudelle. 

Ja tietenkin tärkeimpänä: Jo tuhannet siviilit ovat saaneet surmansa. Sodan jatkuessa ja laajetessa tuhannet ja taas tuhannet tulevat saamaan. Israel laajentaa hyökkäyssotaa Libanonissa, jossa satoja siviilejä on kuollut ja jo lähes 700 000 ihmistä on rekisteröitynyt pakolaisiksi runsaan viikon kestäneen sodan aikana, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Sodan laajentuminen uhkaa siviilejä nyt koko Lähi-idässä ja jo alueen ulkopuolellakin. Yksi sodan alkuvaiheen puhuttavimmista tapahtumista on ollut isku tyttökouluun Iranissa, jossa kuoli eri arvioiden mukaan ainakin 175 ihmistä, joista suurin osa lapsia. Vahvat todisteet viittaavat Yhdysvaltojen olleen iskun takana. Tämä hyvin mahdollinen sotarikos on omiaan lisäämään radikalisoitumista.

Pelkään todella, että tässä on nyt käsissä uusi Irakin sota, mutta “steroideilla” tarkoittaen, että vaikutukset niin alueellisesti kuin globaalisti ovat aivan poikkeukselliset. On tässä vaiheessa mahdotonta arvioida, mitkä vaikutukset voivat olla, mutta jos tulkitsee ennusmerkkejä tosiasioiden valossa, on vaikeaa nähdä mitään positiivista kehityskulkua. Toivon todella, että olen tässä asiassa väärässä. Toivottavasti iranilaisille koittaa aidosti vapaus ennemmin kuin myöhemmin. Toivottavasti rauha palautuu ennemmin kuin myöhemmin.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa sekä Pirkanmaan hyvinvointialueella.

Tykkää ja jaa artikkelia verkossa
Lisää aiheesta muualla verkossa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *