Uusliberaalit käänsivät köyhyyden poistamisen sodaksi köyhiä vastaan. Heille yhteiskunta tai valtio ei ole kansalaisten yhteisten etujen ajaja vaan osakkeenomistajille voittoa tuottava yritys. Valtion tehtävä on pitää syrjäytyneet kansalaiset kurissa ja herran nuhteessa.
Tämän todisti Yhdysvaltojen ulkoministeri Marco Rubio puhuessaan Münchenin turvallisuuskonferenssissa (14.2.26). Samalla hän paljasti, millainen kansainvälisten pääomapiirien ”Troijan hevonen” trumpilainen politiikka on. Se on valo, joka johdattaa meidät pimeyteen.
”Troijan hevonen” tarkoittaa mitä tahansa juonta, jossa uhri houkutellaan vapaaehtoisesti päästämään vihollinen luokseen. Tästä ovat saaneet nimensä “troijalaiset” eli viattomaksi naamioidut tietokoneen haittaohjelmat.
Rubio totesi, että maailmansotien jälkeisen ajan yksi suurimpia virheitä oli laajojen hyvinvointivaltioiden rakentaminen. Hän väitti, että hyvinvointivaltiot rakennettiin puolustusmenojen kustannuksella.
Nyt länsimaiset hyvinvointivaltiot on selätettävä kasvattamalla rajusti puolustusmenoja, jotta yksityinen sosiaali-, terveys- ja eläkevakuutusbisnes sekä asekauppa saadaan kukoistamaan myös Euroopassa.
Tämän kaiken huomioi uudessa sijoitusstrategiassaan vuonna 1988 perustettu yhdysvaltalainen, maailman suurin sijoitusrahastoyhtiö Blackrock. Se hallinnoi noin seitsemää prosenttia maailman osakemarkkinoiden arvosta ja viittä prosenttia maailman velkamarkkinoiden arvosta.
Koska elämme amerikkalaisen rahanjumalan Dollarin maailmassa, on syytä hieman tarkastella, mitä nämä Rubion puheet merkitsevät käytännössä, miten hyvinvointivaltiot ja demokratia aiotaan tuhota.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) kutsui Rubion puhetta ”ikoniseksi” ja ”hyvin transatlantiseksi.” Valtonen taisi nielaista Rubion tarjoileman syötin kuten mato, jolle onkimies sanoi: Lähdetään yhdessä kalaan.
Korean sodan aikaan Pentti Haanpää kirjoitti novellissaan Maailmankatsomus, että Neuvostoliitto oli vain maailman kapitalistien luomus, pelätti ja pelastaja samassa hahmossa, jotta kansakunnat suostuisivat kantamaan kommunismin pelossa asevarustelun raskasta taakkaa.
Korean sodan vuosina 1950-54 senaattori McCarthyn käynnistämissä kommunistivainoissa suollettiin samoja pelottelufraaseja, joita trumpilaiset nyt käyttävät.
Tuolloinkin kaiken takana oli kalvinistispuritaanien, suurpääoman ja aseteollisuuden liitto. Tunnuksena oli amerikkalainen vapaus, jonka Jumala oli valitulle kansalleen antanut, mutta sitä uhkasivat Kiina ja Neuvostoliitto. Nyt Rubion mukaan Kiina on USA:lle pahin uhka kaikessa.
Yleinen liikekannallepano on takuuvarma vastalääke peittää sisäpoliittiset ongelmat ja laittaa kehitykselle jarrut päälle, kun rahaporvaristo haluaa nollata ja mollata kansalaisten turhanpäiväiset tasa-arvovaatimukset. Kuten Rauol Palmgren totesi vuonna 1945: fasismi on kapitalismin muukalaislegioona.
Jokaiselle hiemankin järjissään olevalle on ollut jo kauan aikaa selvää, että vallassa oleva uusliberalistien merirosvouspolitiikka johtaa vääjäämättä fasismin kaltaiseen totalitarismiin.
Mitä kaikkea arvokasta ja korvaamatonta USA on liittolaisineen Korean sodan jälkeisen 70 vuoden aikana maailmasta tuhonnutkaan. Mitä se on tarjoillut vastineeksi. Se on pommittanut maailmasta suuren rauniokasan, jonka remonttireiskana se nyt heiluu.
USA tippui jo kauan sitten länsieurooppalaisten hyvinvointivaltioiden rakentamisen tahdista. Republikaaneille hyvinvointivaltio on aina tarkoittanut samaa kuin sosialismi. Siksi he ovat verisesti vastustaneet sitä samoin kuin aborttia.
Trumpilaisuuden varjolla kehiteltiinkin ”Troijan hevonen”, jonka onton ideologian avulla maailma vedettiin takaisin asevarustelukierteeseen yhdessä Venäjän kanssa.
Silmänkääntötemppuna oli tehdä Ukrainasta Euroopan Palestiina. Näin Lähi-idän pysyvä poikkeustila saatiin laajennettua keskelle Eurooppaa.
Ukraina sijaitsee sopivasti idän ja lännen välissä. Valtatyhjiön lisäksi maassa on runsaasti luonnovaroja. Se on riittävän suuri saalis jaettavaksi USA:n ja Venäjän kesken.
EU-maiden äänestäjien on ollut pakko ottaa Ukrainan tilanteeseen myös sotilaallisesti kantaa toisin kuin vaikka Sudanin tai Afganistanin aseidenkalisteluihin.
Tässä kiristyspolitiikassa Yhdysvaltojen ja Venäjän edut osuivat yksiin. Kumpikaan valtio ei pysty kirimään umpeen länsimaisia hyvinvointivaltioita. Molempien sisäpoliittisen edun mukaista onkin saada muut valtiot romuttamaan omat hyvinvointipoliittiset saavutuksensa. Bonuksena molempien valtion päämiehille on luvassa suurmiesmaine ja mojova summa käteistä.
Mitä meille tässä USA:n johtamassa ja Venäjän komppaamassa maailmanpolitiikan arkipäiväisessä huutokaupassa on tarjolla?
Naton pääsihteeri Mark Rutte ilmoitti (9.5.2026), että vuoteen 2032 mennessä Nato-liittolaiset sitoutuvat käyttämään puolustusmenoihin viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan. Asiasta yritetään saada aikaan päätös kesäkuun Nato-huippukokouksessa.
EU-maiden vuosittainen bruttokansantuote on yhteensä noin 18 tuhatta miljardia euroa. (USA:n valtionvelka on yli kaksinkertainen EU-maiden BKT:hen verrattuna!).
Kun EU-mailta lohkaistaan viisi prosenttia puolustusmenoihin, voimme laskea, millainen julkisten varojen omaisuudensiirto se on Euroopan valtioilta yksityiselle puolustus- ja aseteollisuudelle ja muille tilpehöörimaakareille.
Sotilaallisen turvallisuuden lisääminen heikentää kansalaisten sosiaalista ja taloudellista turvallisuutta. Ja juuri se on uusliberaalin politiikan tavoitteena kautta maailman.
Vuonna 2024 maailman sotilasmenot olivat 2 720 miljardia dollaria, josta USA:n osuus oli tuhat miljardia dollaria. (Saman verran USA maksaa vuosittain korkoja ulkomaanvelastaan).
Kehitysyhteistyöhön liikeni 212 miljardia dollaria. Maailmanpolitiikan epävakauden ylläpito on siis huomattavasti tyyriimpää kuin kehitysyhteistyö.
EU ja Yhdysvallat pyrkivät keräämään 800 miljardia dollaria julkista ja yksityistä rahaa Ukrainan jälleenrakentamiseen, kunhan Yhdysvallat ja Venäjä pääsevät sopuun saaliinsa jakamisesta.
Washington on ilmoittanut investoivansa Ukrainan kriittisiin mineraaleihin, infrastruktuuriin, energiaan ja teknologiahankkeisiin, eli kohteisiin, jotka se “rauhan” kaupantekijäisinä on itselleen saamassa.
Kaikki nämä suuret puheet ja suunnitelmat herättävät tällaisen tavallisen kaduntallaajan aivoituksissa muutamia epäilyksiä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Englannin omat infrastruktuurit ovat monelta osin täysin rapakunnossa.
USA:lla on valtionvelkaa 38 tuhatta miljardia dollaria ja silti se perseaukisena pelastajana ja pelättinä heiluu maailman herrana.
USA halusi ostaa Suomesta jäänmurtajia, koska sen oma telakkateollisuus on rappiolla. Investointien sijasta jenkkiyritykset ovat ulosmitanneet tuottonsa osinkoina. Sama pätee myös moniin muihin aloihin ympäri maailmaa.
Englannissa tarvittaisiin välittömästi 600 000 ammattityöläistä maan infastruktuurin peruskorjaukseen. Eipä taida löytyä hankkeen toteuttamiseen enempää pääomia kuin työntekijöitäkään.
Entäpä kuka maksaa Syyrian, Irakin ja Libyan jälleenrakentamisen? Iranin moukarointi kivikauteen on meneillään maailman seuratessa teurastusta sivusta kädet taskussa.
Luonnonkatastrofien ja luonnon saastumisen aiheuttamien tuhojen korjaaminenkin nielee paljon rahaa ympäri maailmaa. Siinä seassa pitäisi myös ihmisten terveyttä parantaa ja kaikenmaailman epidemioita vastustaa.
Ulkoministeri Elina Valtonen kutsui Rubion puhetta ”ikoniseksi” ja ”hyvin transatlanttiseksi.”
Minä puolestani veikkaan, että kapitalismi, joka alkoi merirosvoudesta, on palannut merirosvouteen. Trumpilaisuus johdattaa meidät joukkohautaan, jossa kenenkään ei tarvitse olla yksin.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija.
Erittäin hyvä ja uusia näkökulmia avaava artikkeli. Myös hyvin perustellut näkemykset.