Ihmisarvo ei ole porrastettava etuus, jota jaetaan taloussuhdanteiden mukaan. Yhteiskunnan sivistystaso ei ilmene juhlapuheista, vaan siitä, miten se kohtelee kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. On kestämätöntä, että ihmisarvo yritetään alistaa tehokkuusvaatimuksille, talouskasvulle tai budjettitasapainolle. Jokaisella on oltava ehdoton oikeus elämään ilman jatkuvaa pelkoa perustarpeiden menetyksestä.
Valinta ruoan ja lääkkeiden välillä on häpeällinen
Kun ihminen joutuu valitsemaan ruoan ja terveydenhuollon välillä, yhteiskunnan perusarvot eivät vain horju, ne ovat romuttuneet. Ravinto on elinehto, josta tinkiminen tuhoaa terveyden ja työkyvyn. Terveydenhuolto on perusoikeus, ei armopala.
Näitä kahta ei saa asettaa vastakkain missään olosuhteissa. On poliittinen häpeätäplä hyväksyä tilanne, jossa hoidon ulkopuolelle jäädään varattomuuden vuoksi. Kyse ei ole yksilön valinnoista, vaan tietoisesti rakennetusta epäoikeudenmukaisuudesta.
Vastuu ei kuulu hänelle, jolla ei ole mitään. Vastuu kuuluu heille, joilla on valta päättää.
Verotus on oikeudenmukaisuuden väline, ei pelkkä kuluerä
On lopetettava puhe verotuksesta pelkkänä rasitteena. Verotus on yhteiskunnan tärkein sopimus: se on sijoitus inhimillisyyteen ja vakauteen. Verovaroilla on taattava palvelut, jotka kuuluvat kaikille. Ei vain harvoille ja valituille. Kansalaiset maksavat veroja, sillä odotuksella, että yhteiskunta toimii turvana silloin, kun omat voimat eivät riitä. Tämän sopimuksen rikkominen leikkaamalla peruspalveluista on luottamusyhteiskunnan tietoista purkamista.
Järjestöt eivät ole säästökohde
Kansalaisjärjestöt tekevät työtä siellä, missä virallinen koneisto epäonnistuu. Ne tavoittavat näkymättömissä olevat: köyhät, uupuneet ja syrjäytetyt. Järjestötyön alasajo leikkauksilla on lyhytnäköistä ja vaarallista. Se ei ole ”lisäpalvelu”, vaan monelle elintärkeä viimeinen oljenkorsi.
Ratkaisu on arvovalinta, ei laskuvirhe
Poliittisen päätöksenteon on kohdistuttava ihmisiin, ei pelkkiin kylmiin numeroihin. Taloudelliset realiteetit eivät koskaan saa syrjäyttää moraalista vastuuta. Yhteiskunta, joka jättää jäsenensä selviytymään yksin, on epäonnistunut tehtävässään.
Kyse on lopulta yksinkertaisesta valinnasta: Olemmeko sivistysvaltio, joka pitää huolta omistaan, vai olemmeko koneisto, joka hylkää heikoimmat heti, kun se on taloudellisesti kätevää? Tämä valinta määrittelee tulevaisuutemme enemmän kuin yksikään budjettirivi.
Kirjoittaja on Nokian kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja sekä vasemmistoliiton varavaltuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueella.
Vasemmiston agenda = huolehtia ihmisten hyvinvoinnista.
Oikeiston agenda = huolehtia rahan hyvinvoinnista. Ja tämähän on aina ollut oikeistolle tyypillistä.
Tyypillistä sillä tavoin, että apinoimalla amerikkalaisten republikaanien tolkuttomia hourailuja valtion ja ”sääntelyn” vastaisuuksilla! Samaa mielettömyyttä jatketaan höpertelemällä ”jokaisen olevan oman onnensa seppä”. Ynnä muuta satuilua.
Ahneus, tuo viheliäinen vitsaus, sokaisee joka ikisen porvarin. Me ”nautimme” nyt suuresti siitä, kuinka Orpo-Purrat ovat yrittäneet ruumiillistaa ahneutta ja typeryyttä poliittiseksi ideologiaksi – ja tehneet siten politiikallaan moraalisen konkurssin.
Toinen EK:n nöyränä ja selkärangattomana lakeijana ja toisen leikkiessä ”kuka-pelkää-mustaa-miestä”- leikkiä veren maku suussa!
Äänestetään Orpo kotiinsa leikkimään Märklin-sähköjunalla (kiva ajella ympyrärataa tunnin ajan – ja hokea ääneen ”tunnin juna” toistuvasti!).