Masennus on suomalaisten kansansairaus: joka viides suomalainen sairastuu siihen jossain vaiheessa elämäänsä. Viitisen prosenttia kansasta kärsii vakavasta masennuksesta.
Masennus on kuitenkin paljon enemmän kuin yksi diagnoosi muiden joukossa tai pelkästään yksilön ongelma, jollaiseksi se usein nykyään kehystetään. Tämän osoittavat vahvasti kaksi alkuvuoden uutuusteosta: Aku Visalan Masennuksen filosofia (Gaudeamus) ja Mari Uusivirran Öiden lisäksi ovat päivät: kertomuksia masentuneen viereltä (Gummerus).
Ansiokkaita teoksia on hedelmällistä vertailla jo siksi, että ne ovat tyystin erilaisia keskenään.
Masennuksen filosofia on mittavaan tieteelliseen ja filosofiseen tutkimukseen perustuva läpileikkaus siitä, mitä kaikkea masennuksella on tarkoitettu ja tarkoitetaan nykyään, ja kuinka medikalisoitunut nykykäsitys on rajoittunut. Se kattaa kirjavan joukon aiheita merkityksellisestä elämästä aina uskontoon ja vastuunkantoon.
Öiden lisäksi ovat päivät taas on ensisijaisesti vertaistuellinen, kerronnallinen tietokirja, jossa käydään läpi neljää hyvin erilaista elämäntarinaa. Yksi hahmoista on kirjailija itse, mikä tekee teoksesta myös omakohtaisen. Myös tämän kirjan taustalla on asiantuntijatietoa, mutta pääosassa ovat kunkin kohdehenkilön omat kokemukset.
Masennuksen filosofiaa on todella vaikea tiivistää, sillä Visalan teos on niin monitahoinen. Luulenpa, että eri lukijat nostaisivat teoksen keskeisimmiksi osiksi aivan eri asiat. Itselleni keskeisintä on ehkä se, kuinka paljon laajempi ilmiö masennus on, kuin nykyinen lääketieteellinen käsitys antaa ymmärtää. Masennus on sosiaalinen, yhteiskunnallinen, jopa aatteellinen ja filosofinen asia, ei pelkkä diagnoosinumero.
Visala painottaa kirjassaan, ettei teosta ole tarkoitettu varsinaiseksi tukioppaaksi masentuneelle. Itse masentuneena huomasin sen kuitenkin vaikuttavan merkittävästi ajatteluuni. Löysin kirjan sivuilta itseni, omat ajattelutapani.
Aloin esimerkiksi tunnistaa ajattelussani ja toiminnassani mekanismit, joilla masennus minuun vaikuttaa. Aloin käyttää niistä Visalan kuvaavia nimityksiä Sumuttaja ja Kynnys. Sumuttaja vääristelee ajattelua, Kynnys taas vaikeuttaa toimintaa.
Ainakin osalle meistä filosofinen tutkimuskin voi siis todistettavasti toimia myös itsehoitona. Vähintäänkin se antaa paljon ajateltavaa ja uusia näkökulmia, varmasti masentuneelle itselleen mutta myös läheisille.
Läheiset nostetaan puolestaan keskiöön Uusivirran teoksessa. Mielenterveysomaisten kokemuksista on alettu viime vuosina keskustella enemmänkin, mutta Öiden lisäksi ovat päivät -teoksen kaltaista kirjaa ei tietääkseni ole aiemmin Suomessa tehty. Se tarjoaakin vertaistukea ensiluokkaisella tavalla, etenkin jos ei ole itse aiemmin osallistunut vaikkapa vertaisryhmiin.
Uusivirran kirjan suurin voimavara ovat elämäntarinat. Ne avautuvat kirjan sivuilla käsinkosketeltavan aitoina. Elämä on lohdullisen sotkuista, monikulmaista, yllättävää, jopa ristiriitaista – eräs haastateltavista kuvaa olleensa samaan aikaan onnellisempi kuin koskaan ja surullisempi kuin koskaan. Kirjan välittämät elämänkokemukset ovat myös mainiosti valittu, sillä ne ovat riittävän erilaisia keskenään avatakseen laajasti erilaisia näkökulmia mielenterveysomaisen hankalaa asemaan.
Öiden lisäksi ovat päivät on verrokkiaan suoremmin myös tarkoitettu tarjoamaan apua ja neuvoja. Kirjan sivuilta löytyy paljon käyttökelpoisia ideoita niin omien tunteiden käsittelyyn kuin läheisen kohtaamiseenkin.
Teoksen sivuilla korostuu se, kuinka laajasti masennus (ja muut mielenterveyden ongelmat) vaikuttaa läheisiin. Harva, jos kukaan, selviää masentuneen rinnalla muuttumatta itsekin ahdistuneeksi ja alakuloiseksi. Silti läheiset huomioidaan mielenterveyshoidossa ani harvoin, ja heidän tukensa on käytännössä kokonaan järjestöjen harteilla. (Juuri niiden järjestöjen, joilta ollaan parhaillaan leikkaamassa lisää rahoitusta.)
Jos nostaisin näiden kirjojen sivuilta yhden tärkeimmän viestin, olisi se kenties tämä ote Visalan kirjasta:
– Jos haluamme vähentää masennusta, ehkä meidän kannattaisi rakentaa tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa sen sijaan, että kasaisimme yhä suurempia rakenteellisia taakkoja yksilöiden niskoille. Kun yksilö sitten musertuu taakan alle, lääkitsemme häntä ja jatkamme yhteiskuntana entiseen malliin.
Samansuuntainen näkökulma putkahtaa Uusivirran kirjassa esiin Mieli ry:n asiantuntijan Harri Sihvolan toteamana:
– Paras tapa ehkäistä itsemurhia olisi inhimillinen talouspolitiikka, joka mahdollistaisi sen, että ihminen voi tiukassakin tilanteessa tuntea hallitsevansa elämäänsä.
Masennuksen filosofia ja Öiden lisäksi ovat päivät muistuttavatkin uudelleen ja uudelleen mielenterveysongelmien kontekstista ja laajuudesta. Masennus ei ole mikään tyhjiössä leijuva ilmiö, jota voisi tarkastella ja hoitaa irrallaan kaikesta muusta. Tuki ja hoito ovat yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja poliittisiakin kysymyksiä.
