Tampereella ja koko Suomessa eletään hetkeä, jolloin nuorten asunnottomuus ei enää ole marginaalinen ilmiö, vaan kasvava ja näkyvä repeämä yhteiskunnan turvaverkossa. Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen tuore selvitys kertoo karua kieltään: yksinelävien asunnottomien määrä nousi viime vuonna 20 prosenttia ja alle 25‑vuotiaiden kohdalla kasvu oli lähes 40 prosenttia. Se tarkoittaa 761 nuorta, joiden elämässä koti on muuttunut abstraktiksi käsitteeksi, ja me tiedämme että todellinen luku on paljon suurempi, sillä piiloasunnottomuus ei näy tilastoissa.
Kun nuorelta puuttuu koti, häneltä puuttuu myös paikka yhteisössä. Asunnottomuus ei ole vain katon puutetta, vaan se on syrjäytymisen alkupiste jossa toimeentulo, mielenterveys, opiskelu ja työelämä alkavat murentua yhtä aikaa. Tampereen Seudun Nuorisoasunnoilla näemme tämän joka päivä. Viime vuonna asutimme 31 erityisryhmään kuuluvaa nuorta, joista 18 oli asunnottomia ja 26:lla luottohäiriömerkintä. Jokainen heistä on esimerkki siitä, että nuorten asunnottomuus ei ole yksilön epäonnistuminen, vaan se on rakenteellinen ongelma.
Paikalliset ratkaisut ovat olemassa mutta ne tarvitsevat jatkuvuutta
Asuminen ei ole hyödyke, vaan perusoikeus. Silti päätöksenteko kulkee toiseen suuntaan, sosiaaliturvaa leikataan, asumisen kustannukset nousevat, ja samalla valtion tukema asuntotuotanto on putoamassa vuoteen 2027 mennessä alimmalle tasolle vuosikymmeniin.
Euroopan unionin kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma puhuu kauniisti alustoista, ohjelmista ja hyvien käytäntöjen jakamisesta, mutta konkreettinen tuki jää ohueksi. Kun komissio toisella kädellä kehottaa lisäämään investointeja ja toisella kiristää sääntelyä, syntyy tilanne, jossa jäsenvaltiot ja paikalliset toimijat joutuvat tekemään enemmän vähemmällä. Tampereella tämä näkyy suoraan siinä, kuinka vaikeaa on rakentaa kohtuuhintaista asumista nuorille vaikka tarve kasvaa koko ajan.
Tampereen Seudun Nuorisoasunnot ry ei ole suuri toimija, mutta olemme Tampereella ainoa, joka tarjoaa nimenomaan nuorille suunnattuja vuokra-asuntoja ja ottaa asukkaiksi myös asunnottomia, luottotiedottomia ja muuten vaikeassa tilanteessa olevia nuoria. Tällä hetkellä meillä on 60 asuntoa, ja Salhojankadun uuden kohteen valmistuessa määrä nousee 136:een. Se on merkittävä lisä, mutta ei vielä riittävä vastaamaan kasvavaan tarpeeseen.
Asuminen ei kuitenkaan ratkea pelkillä seinillä. Viime vuonna kohtasimme asumisen ABC -koulutuksissa 145 nuorta ja Ohjaamon kautta 30 nuorta. Asukkaillemme teimme noin 1200 ohjaus- ja neuvontakontaktia, usein Kelan etuuksiin, vuokrarästeihin tai asumisen kriiseihin liittyen. Ilman tätä työtä 12 nuoren asuminen olisi romahtanut kokonaan.
Tämä on juuri sitä sektorirajat ylittävää, yhteisöllistä ja ennaltaehkäisevää toimintaa, jota nuorten asunnottomuuden pysäyttäminen vaatii. Siksi on pysäyttävää, että STEA on ilmoittanut lakkauttavansa avustuksemme vuonna 2027. Juuri silloin, kun tarve kasvaa nopeammin kuin koskaan.
Asunnottomuus ei ratkea markkinoilla, se ratkeaa yhteisöllä
Tampereella on jo toimivia malleja: etsivän nuorisotyön kanssa tehtävä yhteistyö, asumisneuvonnan verkostot, jälkihuollon nuorten asuttaminen ja arjen tuki. Nämä ovat konkreettisia, toimivia ratkaisuja, ei abstrakteja alustoja tai raportteja.
Mutta mikään yhteisö ei voi toimia tyhjästä. Jos haluamme että jokaisella nuorella on koti, tarvitsemme pitkäjänteistä ja vakaata rahoituspohjaa. Ei siksi että järjestöt haluaisivat kasvaa, vaan siksi, että nuorten hätä kasvaa. Koti on perusta kaikelle, ja sen turvaaminen on meidän yhteinen tehtävämme.
Asunnottomuuden kasvu ei ole luonnonlaki. Se on seurausta poliittisista valinnoista, jotka voidaan tehdä myös toisin. Meillä on Tampereella ja Suomessa kaikki mahdollisuudet rakentaa yhteisö, jossa nuori ei putoa tyhjän päälle, vaan saa tukea, ohjausta ja ennen kaikkea kodin.
Kysymys kuuluukin, haluammeko me kaupungin, jossa jokaisella on paikka asua vai kaupungin, jossa nuoret joutuvat taistelemaan olemassaolostaan.
Minä uskon ensimmäiseen. Ja tiedän, että se on mahdollista.
Kirjoituksessa on hyödynnetty tekoälyä.
Kirjoittaja on Tampereen Seudun Nuorisoasunnot ry:n varapuheenjohtaja
