Kaikki artikkelit ja kirjoitukset

Asuminen on yhä kalliimpaa

  • 15.3.2020
  • TEKSTI: TAPANI TELENIUS

PTT eli Pellervon Taloustutkimus kertoi äskettäin vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien Tampereella nousseen keskimäärin 1,5 prosenttia, jolloin vuokran osuus vie tuloista noin kolmanneksen (35 prosenttia). Ainakaan minun eikä monen muunkaan kohdalla tämä pidä lainkaan paikkaansa. Oma vuokrani nousi 4,7 prosenttia ja vie tuloistani 60 prosenttia. Korotus oli 30 euroa kuukaudessa. Asun Pohtolankadulla 35 neliömetrin yksiössä. Talo on […]

Härmälän kirjasto uudisti kasvonsa

  • 12.3.2020
  • TEKSTI: AIRI KARJALAINEN KUVAT: AIRI KARJALAINEN

Vihdoin koitti se odotettu hetki Härmälässä: kirjasto avautui remontin jälkeen. Kirjasto oli remontin vuoksi suljettuna noin kahdeksan kuukautta. Avajaispäivänä kirjasto täyttyi kävijöistä. Härmälän koulun oppilaat tulivat opettajineen pienryhmissä tutustumaan uudistettuun kirjastoon. Vanhemmat kirjaston käyttäjätkin olivat myös huomanneet kirjaston avautumisen.  Mikä oli muuttunut? Kirjaston on nyt yleisilmeeltään valoisa ja väljä. Lehtien lukupaikka on viihtyisä ja lasten […]

Kallis leipä: Yhdysvaltojen ammattiyhdistysliikkeen historiaa

  • 11.3.2020
  • TEKSTI: VESA SUOMINEN

Yhdysvaltojen historia muistuttaa ammattiyhdistystoiminnan näkökulmasta usein pitkää, pimeätä tunnelia. Työnantajien ideologinen pyhä sota ammattiyhdistysliikettä vastaan on usein estottoman taloudellisen riiston, poliisipampuin, sotilaskiväärein ja rikkurivoimin murrettujen lakkojen, radikalismin, laittomasti irtisanottujen ja alipalkattujen työntekijöiden, henkihieveriin piestyjen, teloitettujen ja murhattujen ammattiyhdistysaktiivien,  hikipajojen, murskattujen luiden ja kolhittujen päiden historiaa.  Sen harmaana varjona on kulkenut ay-liikkeen sisäinen väkivalta ja gangsterismi.  […]

Edunvalvonta ykkösasiaksi eläkeläisjärjestöissä

  • 10.3.2020
  • TEKSTI: AIRI KARJALAINEN

Eläkeläisjärjestöiltä odotetaan vahvaa eläkeläisten edunvalvontaa ja osallistumista päätöksentekoon yhteiskunnan eri tasoilla, mutta politiikkaa vierastetaan. Vähiten koulutetut ja iäkkäämmät ovat keskimääräistä useammin sitä mieltä, että eläkeläisjärjestöt ovat liian poliittisia. Perinteisesti olemme nähneet eläkeläisjärjestöt vapaa-ajan viettoon ja lomailuun sekä matkailuun keskittyvinä järjestöinä. Tulevaisuudessakin yksi eläkeläisjärjestöjen tehtävä on eläkeläisten yhdessäolon mahdollisuuksien järjestäminen. Mutta eläkeläisten vaatimukset ärhäkämmästä edunvalvonnasta ovat […]

Tutkimus: järjestöiltä odotetaan toimintaa eläkeläisten puolesta ärhäkkäästi muttei poliittisesti

  • 9.3.2020
  • TEKSTI: AIRI KARJALAINEN KUVAT: AIRI KARJALAINEN

Eläkeläisjärjestöjä ei tunneta tai ne koetaan etäisiksi. Järjestöt nähdään ennen muuta ”tarpeellisiksi myös tulevaisuudessa” iäkkäiden ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Samaan hengenvetoon kuitenkin valtaosa eläkeläisjärjestöjen kyselyyn vastanneista vaatii järjestöiltä nykyistä enemmän aktiivisuutta ja ärhäkkyyttä edunvalvonnassa.  Monet kyselyyn vastanneet katsovat, että järjestöjen kyky ajaa eläkeläisten etuja voisi olla nykyistä parempi. Politiikkaa ei kuitenkaan nähdä edunvalvonnan keinona, sillä 40 […]

On pieni ihme, että vanha tavara-asema säilyy

  • 4.3.2020
  • TEKSTI: JUUSO ILMOLA KUVAT: JUUSO ILMOLA

Vanha tavara-asema säilyy osana tamperelaista kaupunkikuvaa, mutta sen naapurin, entisen seurantalo Morkun kohtalo alkaa olla käytännössä sinetöity. Purkamisen valmistelu on aloitettu, vaikka valitusprosessi ei ole vielä teknisesti ohi. Kaupunki ja urakoitsija ovat kuitenkin ilmeisen varmoja siitä, että valitusprosessin viimeinen vaihe tuottaa heille mieluisan lopputuloksen. Mistä moinen varmuus kumpuaa? Tampere löysi uuden suunnan jättihankkeista 2010-luvun alkuvuosina […]

Taidekaari myös päiväkoteihin

  • 2.3.2020
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Toimittaja Anu Ala-Korpela pitää Aamulehden kolumnissaan (25.2.2020) hyvänä kaupungin kasvatus- ja opetusjohtajan taannoista ehdotusta Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelman laajentamisesta kouluista päiväkoteihin. ” Mutta ennen kuin byrokratian rattaat pyörähtävät sinne asti ja saadaan päiväkotilasten koko ikäluokka kärrättyä teatteriin, nykyiset päiväkoti-ikäiset ehtivät päästä ylioppilaiksi. Toivoisi, että ketterämpiäkin tapoja olisi”. Samaa toivon minä ja teinkin reilu vuosi sitten valtuustoaloitteen Taidekaaren ulottamisesta […]

Vasemmiston valtuustoryhmän aloite: Nokiasta ikäystävällinen kunta

  • 1.3.2020
  • TEKSTI: VK

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ehdottaa valtuustoaloitteessaan Nokian kaupungin liittymistä maailman terveysjärjestön WHO:n ikäystävällisten kaupunkien ja kuntien verkostoon. Verkostoon liittyminen ei synnytä kunnalle suoria velvoitteita vaan kunta määrittelee itse, kuinka se ikäystävällisyyttä toteuttaa. Aloite jätettiin valtuuston helmikuun kokouksessa. Ikäystävälliseksi kunnaksi ryhtyminen tarkoittaa ikäihmisten huomioon ottamista niin päätöksenteossa kuin palveluiden järjestämisessä ja kaupunkisuunnittelussakin. Asukaslähtöinen demokratia edellyttää ikäihmisten kuulemista ja […]

Aluekehitys ja koulutus puhuttivat opetusministerin kiertueella

  • 25.2.2020
  • TEKSTI: AARON KALLINEN KUVAT: AARON KALLINEN

Akaan Viialan Sampolassa oli kihelmöivä odotuksen tunnelma, kun opetusministeri Li Andersson saapui aloittamaan Pirkanmaan kierrostaan lauantaina. Akaalaisia ja muita eteläpirkanmaalaisia oli kerääntynyt paikalle runsaasti kuulemaan ministerin kuulumisia. Akaalaiset olivat keränneet yleisökysymyksiä jo ennakkoon ja ne esitti ministerille valkeakoskelainen Timo Villberg. Paikallisten kouluasioiden lisäksi keskusteltiin hallituksen koulutuspoliittisista tavoitteista, joita tärkeimpiä on koulutuksen tasa-arvon lisääminen. Koulutuksen tasa-arvo […]

Sotakoneita vai sosiaalipolitiikkaa?

  • 21.2.2020
  • TEKSTI: OSKARI JOKINEN KUVAT: MARKKU UUSINIEMI

– Minusta viime syksynä hallitus teki suuren poliittisen virheen. Alkuperäinen hankintahinta oli haarukassa 7–10 miljardia euroa. Sittemmin on alettu puhua “korkeintaan 10 miljardista“, eli hinta todennäköisesti nousee tähän summaan eikä yhtään vähempään. Vasemmiston kansanedustaja Markus Mustajärvi ei säästellyt kritiikkiään demarivetoiselle hallitukselle, kun tiistaina pääkirjasto Metsolla keskusteltiin Suomen tulevista hävittäjähankinnoista. Mistä rahat? Keskustelu kääntyi heti ensimmäisenä […]