Kaikki artikkelit ja kirjoitukset

”Nimeäni ei ole unohdettu” ‒ punaiset saivat nimensä Ylöjärven muistomerkkiin
- 7.12.2018
Teksti: TERHI HAUKKA, kuvat: AKI LEPPÄNEN Itsenäisyyspäivänä 2018 ylöjärveläiset punaiset sisällissodan yhteydessä kuolleet saivat vihdoin nimensä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkin yhteyteen. Ylöjärven hautausmaalla paljastettiin kaksi jykevää graniittilaattaa, joihin on kaiverrettu 87 nimeä – 85 miehen, kaksi naisen nimeä. Nimensä kiveen on saanut Antti Penjami Mäkikylä, jonka murha on edelleen virallisesti selvittämättä, sekä Eetu Salin, […]

Oi maamme – monien vaiheiden Suomi
- 6.12.2018
Teksti: LIISA AHOLA Sata vuotta Suomi on ollut omalla tavallaan itsenäinen maa, kansakuntana muiden kansakuntien joukossa. Itsenäisyyttä on kuitenkin leimannut halu kuulua johonkin itseä suurempaan yhteisöön. Siihen lienee syynä valloitetun maan status kirjoitetusta historiasta alkaen. Olemme sisäistäneet alamaisuuden niin syvästi, että hyväksymme totena voittajien kirjoittaman historian. Arkeologiset löydöt antaisivat aiheen kirjoittaa esihistoria uudelleen, mutta […]

Mikko Aaltonen: lähiraideliikennettä kehitettävä Pirkanmaalla
- 5.12.2018
Toimittaja: CAI MELAKOSKI ‒ Vasemmistoliiton ryhmä katsoo, että raideliikenteen ja muun joukkoliikenteen kehittäminen on oleellisen tärkeää, jotta Pirkanmaa voi edetä kohti hiilineutraaliutta. Liikennemäärien lisääntyessä tarvitsemme hyvin toimivaa joukkoliikennettä, jotta yhä useampi pirkanmaalainen voi jättää autonsa kotiin, sanoi Pirkanmaan maakuntavaltuuston vasemmistoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen maakuntavaltuuston kokouksessa viime maanantaina. ‒ Pirkanmaa on kuitenkin niin laaja […]

Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi Sinikka Torkkolalle
- 4.12.2018
Teksti: OSKARI JOKINEN Vasen Kaista -verkkolehden päätoimittajalle Sinikka Torkkolalle myönnetään itsenäisyyspäivänä valtiollinen kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristi. Tasavallan presidentti myöntää vuosittain itsenäisyyspäivänä isänmaan palveluksessa kunnostautuneille kansalaisille erilaisia kunniamerkkejä, kuten Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja Suomen leijonan ritarikunnan merkkejä ja Pro Finlandia -merkkejä. Tänä vuonna kunniamerkit saa kaikkiaan 3759 kansalaista. Torkkola saa kunniamerkin työstään Tampereen yliopiston […]

Miten vähentäisimme eriarvoisuutta?
- 3.12.2018
VK Suomalaisista 83 prosenttia on huolissaan eriarvoistumisesta. Vasemmistoliitto tahtoo tarttua ongelmaan ja kutsuu ihmisiä ympäri Suomea ratkaisemaan eriarvoistumisen ongelmaa. Tampereella järjestetään itsenäisyyspäivän aattona uudentyyppinen keskustelutilaisuus, jossa kansalaiset etsivät ratkaisua eriarvoistumisen tuomiin ongelmiin. Tamperelaisten ratkaisuja on kuuntelemassa myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Keskustelutilaisuutta luotsaavat dialogiammattilaiset Severi Hämäri ja Anu Virtanen. Toimintatavan taustalla Suomen Itsenäisyyden […]

Hoitajamitoitusta ei saa heikentää
- 2.12.2018
ULLA-LEENA ALPPI Tampereen taloutta yritetään saada tasapainoon osin kyseenalaisilla, jopa järjettömillä ja epäinhimillisillä keinoilla. Yksi tällainen on ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan hoitajamitoituksen heikentäminen. Kaupunginvaltuusto päätti, että vanhainkotihoidossa mitoitusta vähennetään 0,57:stä 0,56:een ja tehostetussa palveluasumisessa 0,58:sta 0,57:ään. Tämä tarkoittaisi käytännössä noin kymmentä henkilötyövuotta vuosittain. Säästöksi arvioidaan 450 000 euroa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä vastusti päätöstä. Hoitajavähennystä luonnehditaan talousarviossa maltilliseksi. Hoivaa […]

Perjantaimielenosoitus ilmastonmuutosta vastaan myös Tampereella
- 1.12.2018
Teksti ja kuva: MARKKU UUSINIEMI Tampereen Raatihuoneen portailla oli perjantaina aamupäivällä mielenosoitus, jossa vaadittiin toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Sen myötä ruotsalaisen koululakon synnyttämä aloite joka perjantai järjestettävistä mielenosoituksista ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tavoitti myös Tampereen. Paikalla oli Tampereen vasemmiston kaupunginvaltuutettu Noora Tapio, joka kertoi, että tämä perjantainen mielenosoitus on saanut innoituksensa Greta Thunbergilta, ruotsalaiselta koululaiselta ja ilmastoaktivistilta. […]

Työväki lepää Malmin hautausmaalla
- 30.11.2018
Teksti ja kuvat: OSKARI JOKINEN Maallistumiskehityksestä huolimatta myös modernille ihmiselle hautausmaat ovat erityisiä paikkoja. Ne ovat ehkä harvoja yleisesti hyväksyttyjä pyhän sijoja, joita kunnioitetaan uskontokunnasta tai uskonnottomuudesta riippumatta. Vaikka kaupungit laajentuvat ja tonttien hinnat jatkavat kasvamistaan, suurtenkin kaupunkien keskustoista löytyy yhä tilaa kalmistoille. Hautausmaat ovat keskeisiä muistin ja muistamisen paikkoja. Hautausmaat ovat paisi läheisten muistelupaikkoja myös […]

Vanhusten kanssa pitää olla aikaa ottaa pieni ja hento ote
- 29.11.2018
Teksti ja kuva: MARI LIND Palaan viime kesän helteisiin ja käyntiini läheiseni luona; hänen, jonka luona olen saanut kesiäni viettää mökkeillen. Nykyään kun tapaamme, se tapahtuu laitoksessa, jossa hän on muistisairautensa takia asunut jo monta vuotta. Ikää hänelle on kertynyt kunnioitettavat 91 vuotta. Vanhuuden merkit ovat minulle jo tuttuja, mutta muistisairauden jäljet näkyivät selvemmin […]

Verokeskustelu nyrjähti Akaassa
- 28.11.2018
VK − Kun oikeistopoliitikot ilmoittavat olevansa tavallisen duunarin ja/tai kuntalaisen asialla, alkaa hälytyskellot soida. Tai jos ei ala, niin ainakin pitäisi. Näin aloittavat Akaan sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton valtuutetut Akaan Seudussa eilen julkaistun kirjoituksensa, joilla he ottavat kantaa vilkkaan käyvään veroprosenttikeskusteluun.