
Teksti: HEIKKI LAKKALA, kuva: PENTTI HÄNNINEN Tampereen sosiaalifoorumissa 21.5. yhtenä teemana oli DiEM25-liike. Se on Yanis Varoufakisin aloitteesta syntynyt vasemmistolainen liike, joka pyrkii kokoamaan eri puolueissa olevia ihmisiä vastustamaan troikan (EU:n komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF) talous- ja rahapoliittista ylivaltaa EU:ssa. DiEM25 pyrkii aikaansaamaan kansalaiskeskustelua ja kansalaisaloitteita tilanteen muuttamiseksi. Liikettä esittelivät Olli […]

LIISA AHOLA Sata vuotta sitten maamme oli syöksymässä valtavaan kriisiin. Sen seuraukset ulottuvat vielä meidän päiviimme saakka. Tämä tuli eletyksi todeksi Tampereen sosiaalifoorumin keskustelutilaisuudessa (21.5.2016), jossa piti pohtia, mitä vasemmistokristillisyys on. Keskustelijoina olivat kirkolliskokouksen maallikkojäsen ja kirkkodemari Elina Karttunen, paneelin puheenjohtajana toiminut eläkkeellä oleva rovasti, kirkkodemari Rainer Backström, turkulainen pastori, kirjailija Heikki Palmu ja […]

Teksti ja kuva: EMMI LIINALAAKSO Vanhan teollisuusmiljöön keskellä, Finlaysonin sisäpihalla oli Mahdollisuuksien tori, jossa auringonpaisteessa hehkui värikkäitä kojuja, joissa oli tietoa eri kansalaisjärjestöistä, pientä myytävää ja ruokaa. Paikalla oli muun muassa äitiyslaki-aloitteen kannattajia, Amnesty ja Kepa ry. Koko tapahtuman aikana myös sisäpihan lavalla oli esiintyjiä, joten musiikki lisäsi iloista tunnelmaa. Werstas-rakennuksen auditoriossa ja saleissa […]

Teksti: LIISA AHOLA, kuva: PENTTI HÄNNINEN Vasemmistossa ihmiset ovat järkevästä talouspolitiikasta eri mieltä kuin tämän maan hallitus. Vasemmistoliiton talouspoliittinen ohjelma viime vaaleissa ei valitettavasti auennut äänestäjille. Sen tähden saimme sellaisen eduskunnan ja hallituksenkin kuin saimme. Nyt olemme päässeet kokemaan jo toista vuotta tätä kurjistamispolitiikkaa. Se on tehnyt tehtävänsä ihmisten elämässä. Leipäjonoista on tullut osa […]

Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI On hetkiä, jotka muuttavat elämää. Yhden sellaisen hetken koki Seppo Koskima katsellessan televisiota Vietnamin sodan aikana. ‒ Tuntui kuin se alaston tyttö olisi juossut syliin, muistelee Koskima napalmin polttamalla tytöllä kuvitettua uutislähetystä Tampereen Vanhalla kirjastotalolla. Kuvan nähdessään Seppo Koskima oli jo työssä Hämeen kirjapainossa opettelemassa käsinladontaa. Työn […]

ULLA-LEENA ALPPI Sirpa Pursiainen kirjoitti (AL16.5) ikäihmisten kotihoidosta. Ymmärsin perusviestiksi sen, että vaikka vanhusten kotona asuminen on monelle toivottu ja hyvä vaihtoehto, se ei välttämättä ole sitä kaikille heillekään, jotka sitä itse toivovat. Esimerkiksi muistisairas ihminen ei aina pysty arvioimaan omaa kuntoisuuttaan ja hoidon tarvettaan. Pursiainen myös arveli, että vanhushoivan painopisteen siirtäminen kotihoitoon on taloudellisten […]

MINNA MINKKINEN Jälleen kerran uutisoidaan kummia työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimisto) päätöksistä. Pientä plektrapuuhastelua harrastava mies tulkitaan yrittäjäksi ja sen myötä kaikki oikeudet työttömyyskorvauksiin menetetään. Kuulostaa hullulta, että toimeliaisuudesta rangaistaan. Ja näinhän se on TE-toimiston, sosiaalitoimiston ja Kelan kanssa. Niin sanotulla maalaisjärjellä ei ole mitään tekemistä, kun on kyse systeemistä. Systeemi, eli TE-toimisto, sosiaalitoimisto ja […]

Teksti: OSMO KIRKKOLA Vasemmiston tavoitteet 2016-2019 on lyhyen ajan ohjelma. Aika menee hujauksessa ohi ja tehdään uusi ohjelma. Kokouksia pidetään ja papereita tehdään ja käännellään.Paperit eivät muutu teoiksi. Tämänkertainen paperi on liian pitkä ohjelmaksi. Siitä saattaisi saada opintoaineiston vasemmistoliiton työntekijöille ja aktiivisille jäsenille. Jos halutaan ohjelma, jonka tavallinen ihminen lukee ja ymmärtäää, se pitäisi […]

Teksti: ja kuvat SINIKKA TORKKOLA – Ei kukaan muu aja työntekijöiden etuja elleivät työntekijät tee sitä itse, siinä syy toimia aktiivisesti Metalliliitossa, tiivistää Vilppulan Metallityöväen ammattiosaston varapuheenjohtaja Tanja Matinaho. Matinaho on yksi 422 Metalliliiton liittokokousedustajasta, jotka parhaillaan päättävät ammattiliittonsa linjasta sekä valitsevat johtajansa Tampere-talossa. Matinaho osallistuu liittokokoukseen ensimmäistä kertaa. Hän samoin kuin toinen liittokokouksen ensikertalainen, […]

VK Yleisen Lehtimiesliiton liittokokouksessa luovutettiin tänään liiton journalistipalkinto Vasen Kaista -verkkolehdelle. Päätöksen perusteluissa todetaan muun muassa: ‒ Verkkolehti Vasen Kaista on onnistunut lähes mahdottomassa: se on vapaaehtoisvoimin tehnyt itsestään pysyvän osan pirkanmaalaista mediajulkisuutta. ‒ Marraskuussa 2013 perustettu, talkoovoimin kaiken aikaa tehty Vasen Kaista on Pirkanmaan Vasemmistoliiton verkkolehti, joka on vakiinnuttanut asemansa vasemmistolaisena maakunnallisena uutiskanavana […]