Lukijalta

Tilaa Lukijalta-artikkelit RSS syötteenä

Laadukas oppilashuolto on parasta ennaltaehkäisyä

  • 28.10.2019
  • TEKSTI: ANU ROPPONEN

Osallistuin taannoin lapseni vanhempainiltaan. Opettaja kertoi, että tänä vuonna koko luokalle, joka on yhdysluokka, on tarjolla yksi tunti viikossa erityisopetusresurssia. Koko koulussa on kaksi erityisopettajaa töissä. Ääneen puhumme paljon ennalta puuttumisen ja varhaisen tuen tärkeydestä, joten miten on mahdollista, että Tampereen kaupungilla on varaa jättää kunnan oppilaat vaille näin perustavaa laatua olevaa, ennaltaehkäisevää tukea? Kunnan […]

Tärähtänyttä menoa Postilla

  • 3.9.2019
  • TEKSTI: TAPANI TELENIUS

Postin toimitusjohtaja Heikki Malisen palkka on noussut neljässä vuodessa 65 prosenttia samaan aikaan kun Posti on urakalla sulkenut toimipisteitään ja laittanut väkeä kilometritehtaalle. Malisen kuukausipalkka on tällä hetkellä yli 82 000 euroa kuukaudessa. Tuntuukin sangen omituiselta, miksi valtion omistajaohjauksesta (2015–2019) vastannut ministeri Mika Lintilä (kesk.) ei millään tavalla asiaan puuttunut, vaikka oli hyvin tietoinen tapahtuneesta? […]

Henkilöstön vajaamiehityksellä saadaan halpaa hoitotyötä

  • 12.4.2019
  • TEKSTI: KIRSTI VIRTANEN

− Voi ei, ollaanks me taas vajaalla, Kysyy vuoroon tuleva hoitaja tuskainen ilme kasvoillaan. − Ei saatu ketään, mä soitin kyllä kaikki läpi, vastaa tutusti kysymykseen osastonhoitaja. Vielä yleisemmin kysymykseen vastaa vuoron tai yksikön vastuuhoitaja, jolle oman tehtävän lisäksi on annettu velvoite huolehtia vuorojärjestelyistä. Työvapaalle lähtevien hoitajien tilalle ei nykyään ole tapana palkata sijaisia. Jos […]

Hävittäjähankinnalle on olemassa vaihtoehto

  • 15.3.2019
  • TEKSTI: KAI MUUKKONEN

Olin maaliskuun alussa kirjailija/toimittaja Pentti Sainion luennolla tulevista hävittäjähankinnoista, ja tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että tulevalle megaluokan, kymmenien miljardien eurojen, hävittäjähankinnoille on olemassa vaihtoehto. Ensinnäkin, tulevalla eduskunnalla on aivan vapaat kädet päättää hävittäjähankinnoista aivan mitä haluaa. Nyt meille esitetään yhtenä ja ainoana totuutena sitä, että ellemme hanki 64–100 monitoimihävittäjää, puolustuskykymme romahtaa pohjamutiin. Tämä on täyttä […]