Pirkanmaa

Tilaa Pirkanmaa-artikkelit RSS syötteenä

Suolistosairaudet ovat yleistyneet Suomessa – potilaat kaipaavat tukea

  • 27.10.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Tulehduksellisten (IBD) ja muiden suolistosairauksien valtakunnallinen järjestö toimii etujärjestönä suolistosairautta sairastaville ja heidän läheisilleen. Potilasjärjestön toiminnan piiriin kuuluu muun muassa edunvalvonta, vaikuttaminen, vertaistuki ja tärkeän tiedon välittäminen. Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yleistyneet viime vuosien aikana Suomessa huomattavasti. Noin 60 000 suomalaista on saanut diagnoosin ja uusia diagnooseja annetaan vuodessa noin 2500. Suomessa sairastetaan suolistosairauksia toisiksi eniten […]

Vaikuttava Veriruusut hurmaa syksyn ajan Valkeakoskella

  • 23.10.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Valkeakosken kaupunginteatterissa syksyn ajan pyörivä Veriruusut -näytelmä tempaisee katsojan Valkeakosken punaisten naiskaartin matkaan vuonna 1918. Koskettava ja rankka tarina herää lavalla henkiin eikä jätä yleisön silmiä kuiviksi. Näytelmä onnistuu vangitsemaan romaanin kuvaamaa sisällissodan karmeaa mielivaltaa ja kuvaa riipaisevalla tavalla tragediaa, jossa naapurista tulee vihollinen. Kirjailija Anneli Kannon romaaniin perustuva näytelmäsovitus on alkutekstille hyvin uskollinen. Näytelmässä […]

Omaishoidon tuki myös erityistä tukea vaativien lasten perheille

  • 13.10.2023
  • TEKSTI: MINNA MINKKINEN JA ANNA MOILANEN

Pirkanmaan hyvinvointialueen käynnistettyä toimintansa on monessa erityislasten perheessä yllätytty. Monet erityislasten vanhemmat ovat toimineet lastensa omaishoitajina, mutta nyt yhä useammassa perheessä omaishoitajuuden kriteerit eivät ole enää täyttyneet. Tämä johtuu siitä, että Pirkanmaan hyvinvointialue on tarkistanut ja yhtenäistänyt omaishoidon tuen kriteereitä. Usealle perheelle tästä on aiheutunut ylimääräistä huolta. Pirkanmaan hyvinvointialueen omaishoidon tuen myöntämisperusteissa lasten ja nuorten […]

Viialan Sampola juhlii pyöreitä kirjoituskilpailulla

  • 12.10.2023
  • TEKSTI: VK

Akaan Viialassa Vakkistentiellä sijaitseva työväentalo Sampola täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Akaan vasemmistoliitto järjestää taloon liittyvän kirjoituskilpailun. Vuonna 1964 Akaan Viialaan työväenliikkeen voimanosoituksena valmistui talkoovoimin talo, joka sai nimikilpailun myötä nimekseen Viialan Sampola. Laittoipa jokunen oman talonsakin pantiksi pankkilainan vakuudeksi. Laina maksettiin takaisin muutamassa vuodessa järjestämällä tansseja. Vuonna 2024 talo täyttää 60 vuotta. […]

Oikeutta riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin ei voi ohittaa edes Pirkanmaalla

  • 9.10.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluja ohjaavia ohjelmia käsitellään seuraavat kuukaudet toimielimissä. Suunnitelmat, joista lopullisesti päättää aluevaltuusto, ohjaavat sitä, missä ja miten pirkanmaalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut tulevaisuudessa ovat. Konserni- ja toimitilan jaoston lokakuun kokouksessa käsittelyssä olivat ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma sekä vammaisten ihmisten ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden asiakkaiden asumisselvitykset. Ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelman luonnos nostatti jo syyskuussa julkista keskustelua palveluiden […]

Aluevaltuustoryhmään saatiin uusia nimityksiä

  • 3.10.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Aluevaltuuston vasemmiston varavaltuutettu Aatu Korhonen on jättänyt luottamustehtävänsä hyvinvointialueella paikkakunnalta muuton vuoksi. Varavaltuutetuksi Korhosen tilalle on nousemassa tamperelainen Teija Hautanen. Korhonen on ollut jäsenenä vähän palveluita käyttävien valiokunnassa sekä Anne Nymanin henkilökohtaisena varajäsenenä henkilöstöjaostossa. Vähän palveluita käyttävien valiokuntaan valittiin Toni Ilmaniemi Kangasalta ja henkilöstöjaoston varajäseneksi työsuojeluvaltuutettu Timo Villberg Valkeakoskelta. Aluevaltuusto vahvisti lokakuun kokouksessaan Korhosen eron […]

Äänestäjien oikeus saada tietoa päätöksenteosta ei toteudu Pirhassa

  • 2.10.2023
  • TEKSTI: PIRKANMAAN VASEMMISTON ALUEVALTUUSTORYHMÄ

Pirkanmaan hyvinvointialue eli Pirha on tuottanut pirkanmaalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastuspalvelut viimeisen yhdeksän kuukauden ajan. Tietoisuus siitä, mikä hyvinvointialue oikeastaan on ja kuinka se toimii, on kuitenkin vielä heikkoa. Myös väärinkäsityksiä Pirhan päätöksenteosta on liikkeellä. Tiedotusvälineiden uutisointi Pirhan toiminnasta on nojannut kahteen asiaan: yhtäältä Pirhan itse tuottamiin tiedotteisiin, toisaalta uudistuksiin ulkoapäin kohdistettuun kritiikkiin. Tämä […]

Uutisointi Pirhan päätöksistä on puutteellista

  • 27.9.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Tiedotusvälineet ovat seuranneet tiiviisti Pirkanmaan hyvinvointialueen, Pirhan palvelusuunnitelmien etenemistä. Uutisointi aiheesta on kuitenkin jäänyt puutteelliseksi, sillä uutisointi antaa kuvan, että etenemisestä tehdyt päätökset olisivat olleet yksimielisiä. Näin ei kuitenkaan ole ollut vaan monista päätöksistä on äänestetty, mikä kertoo suunnitelmista käydyn ja käytävän tiukkaa poliittista vääntöä. Esimerkiksi 18.9.2023 aluehallituksen kokouksessa esitettiin ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelmaluonnokseen pontta, joka […]

Jokainen vanhus ansaitsee arvokkaan loppuelämän

  • 25.9.2023
  • TEKSTI: ANU ROPPONEN

Pirkanmaan hyvinvointialue, Pirha on ilmoittanut vähentävänsä laitoshoitopaikkoja, ympärivuorokautista palveluasumista ja myös kotihoitoa. Tilalle tarjotaan digitaalisuuden lisäämistä, perhe- ja omaishoitoa ja yhteisöllisen asumisen kasvattamista. Pulmana on vaan, että raskaampiin palvelumuotoihin päädytään juuri siksi, että kevyemmät palvelut eivät ole enää riittäviä. Mikään määrä digitaalisuutta ei auta vanhusta, jonka muistisairaus on edennyt siihen pisteeseen, ettei tunnista enää läheisiään, […]

Kuka ansaitsee tulla hoidetuksi (Pirhassa)

  • 23.9.2023
  • TEKSTI: SANNA VIHERLEHTO

Pirkanmaan hyvinvointialueella, Pirhalla on kunnianhimoiset keinot tavoitteessaan korjata kestävyysvaje, ratkaista hoitohenkilöpula ja vastata palveluiden tarpeen kasvuun.  Kiistatonta on, että ikäpyramidimme kallistuu uhkaavasti väärään suuntaan. Väestöennusteiden mukaan yli 65-vuotiaiden määrä nousee seuraavan 17 vuoden aikana yli 16 prosenttia samaan aikaan kun työikäisten määrä vähenee. Tämä tarkoittaa vähemmän veronmaksaja ja enemmän palveluiden käyttäjiä. Joidenkin arvioiden mukaan hoidettavien […]