Avainsana:

Bulgaria

Näin Eurooppa on äänestänyt parlamenttivaaleissa 2021

  • 13.9.2021
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Euroopassa on tänä vuonna järjestetty järjestetty yhdeksät parlamenttivaalit, niistä Bulgariassa kahdet. Syys-lokakuussa järjestetään vaalit vielä ainakin viidessä maassa. Lisäksi Bulgaria on ajautumassa vuoden kolmansiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin. Vasen Kaista -verkkolehti raportoi parlamenttivaalitulokset kaikissa Euroopan neuvoston 47 jäsenmaassa. Tässä katsauksessa mukana on myös Kosovo. Niistä maista joissa vaalit on tänä vuonna järjestetty, on uudella vasemmistolla parlamentaarista voimaa […]

Bulgaria: Neljä äärioikeistolaista puoluetta putosi parlamentista

  • 12.4.2021
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Vajaan seitsemän miljoonan asukkaan Bulgariassa on Euroopan alin elinajanodote, suurin väestökato, alhaisimmat tulot ja eläkkeet. Korruptiovertailuissa Bulgaria on Euroopan eniten korruptoituneiden maiden joukossa.  Bulgariassa on heinäkuusta lähtien ollut jatkuva joukkomielenosoitusten sarja. Mielenosoitusten lasketaan keränneen 400 000 osanottajaa, voittopuolisesti pääkaupunki Sofian vielä maahan jääneitä nuoria aikuisia. Protestoijat ovat vaatineet muun muassa loppua lahjonnalle ja vuodesta 2009 […]

Euroopan vaalit 2017 ‒ demarit vilkuilevat Portugaliin

  • 3.5.2018

  Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI    Viime vuoden parlamenttivaaleissa rökäletappio repi demareita Ranskassa, Itävallassa ja Tšekin tasavallassa, Saksassakin kannatus laski alimmalle tasolleen toisen maailmansodan jälkeen. Portugalin tilanne onkin kuvassa mukana siellä missä sosiaalidemokraatit pohtivat syitä kannatuksensa romahtamiseen monissa maissa. Portugali on demarien kannalta sikäli mielenkiintoinen maa, että siellä Sosialistinen puolue (Partido Socialista, PS) on […]

Euroopan vaalit 2017: Kaikki äänet ja paikat laskettu

  • 29.3.2018

  Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI    Vuosi 2017 oli poikkeuksellisen tärkeä vaalivuosi. Yli puolet Euroopan unionin ja reilu kolmannes koko maanosan kansalaisista sai valita edustajansa parlamenttiin. Kolmentoista maan vaalitulosten yhteenveto osoittaa, että: Valtalehtien uutisoinnissa liki näkymättömänä pidetty vasemmisto eteni useammassa maassa kuin mikään muu puolue. Yhdeksän vasemmistopuoluetta lisäsi kannatustaan, vain kaksi hävisi. Kymmenen prosentin […]

Mitä kevään vaaleissa todella tapahtui?

  • 22.9.2017

  Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Ennen kuluvan vuoden kesälomakautta järjestettiin yhdeksässä Euroopan valtiossa parlamenttivaalit. Vasen Kaista on aikaisemmin raportoinut kaikkien vaalien tulokset. Useimpien vaalien tuloksista valtalehdistö on kertonut valikoiden tai ei lainkaan. Usein ennakkoarvailut ja huhut ovat saaneet enemmän tilaa kuin vaalitulokset.  Valtalehdistö ei ole noteerannut vasemmistopuolueiden voittoja eikä vihreiden tappioita. Vasemmisto voitti kaikissa vaaleissa, […]

Bulgaria: kolmannet pikavaalit eivät päästäneet ahdingosta

  • 28.3.2017

  Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI    Bulgariassa järjestettiin kolmannet ennenaikaiset kansalliskokouksen (Народно събрание) vaalit neljän vuoden sisällä. Vaalit eivät tuo ratkaisua Bulgarian perimmäisiin ongelmiin: köyhyyteen, korruptioon, vähemmistöjen syrjimiseen ja nuorten aikuisten joukkomittaiseen maastamuuttoon. Kaksi pääpuoluetta, oikeistolainen GERB ja sosiaalidemokraattinen BSP ovat saaneet äänestäjiltä vuorollaan valtakirjan ratkaista maan kipeimmät ongelmat, mutta päätyneet talouskuripolitiikan jatkamiseen. Virallisesti […]