Artikkeli: Artikkelit 2013–2018

3.5.2018 klo 08:33

Euroopan vaalit 2017 ‒ demarit vilkuilevat Portugaliin

Puolueryhmien voittoja ja tappioita viime vuonna Euroopassa esittelevän yhteenvedon neljännessä osassa käsitellään sosiaalidemokraatteja. Rökäletappiot muutamassa maassa ovat saaneet paljon huomiota osakseen, mutta saivat demarit vaalivoittojakin. Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue on ryhtynyt ankaraksi talouskuripolitiikan kritisoijaksi. Päästääkö tämä uusi asenne jäsenpuolueet ahdingosta?

 

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI   
Viime vuoden parlamenttivaaleissa rökäletappio repi demareita Ranskassa, Itävallassa ja Tšekin tasavallassa, Saksassakin kannatus laski alimmalle tasolleen toisen maailmansodan jälkeen. Portugalin tilanne onkin kuvassa mukana siellä missä sosiaalidemokraatit pohtivat syitä kannatuksensa romahtamiseen monissa maissa.

Portugali on demarien kannalta sikäli mielenkiintoinen maa, että siellä

  • Sosialistinen puolue (Partido Socialista, PS) on nostanut kannatuksensa mielipidemittauksissa 40 prosenttiin siitä huolimatta, että se on pääministeripuolue.
  • Demarihallitus ei noudata EU:n sanelemaa talouskuripolitiikkaa, vaan toimii juuri päinvastoin.
  • Demarien vähemmistöhallitus pysyy pystyssä yhteistyön varassa, jonka se aloitti Vasemmistoblokin (Bloco de Esquerda, BE), Portugalin kommunistisen puolueen (Partido Comunista Português, PCP) ja Ekologinen puolue Vihreiden (Partido Ecologista ”Os Verdes”, PEV) kanssa.

Portugalin johtava sosiaalidemokraattinen puolue on palannut vasemmalle. Niin on tehnyt myös viime vuoden vaalivoittajiin kuuluva Britannian työväenpuolue (Labour Party).

Ovatko sosiaalidemokraattiset puolueet palaamassa vasemmalle?

Euroopan sosialistisen puolueen (Party of European Socialists, PES) viimeaikaiset kannanotot arvostelevat kärkevästi talouskuripolitiikkaa. Ne antavat kuvan, että PES on ja on ollut johtava voima uusliberalistisen talouskuripolitiikan vastaisessa taistelussa. Julkilausumien kirjoittajia ei lainkaan näy häiritsevän se, että demarit ovat yhä ovat talouskuripolitiikan takuumiehinä useimmissa maissa, joissa vielä ovat päässeet hallitukseen.

Eurodemarien äänenpainojen muuttuminen johtunee siitä, että suuri koalitio, PESin ja oikeistolaisen Euroopan kansanpuolueen (European People’s Party, EPP) sulle-mulle -yhteistyösopimus päättyi puolitoista vuotta sitten. EPP järjesti itselleen värisuoran, kaikki kolme tärkeintä EU-virkaa tekemällä koalition Euroopan liberaalidemokraatisen puolueen (Alliance of Liberals and Democrats for Europe, ALDE) ja oikeistopopulistien Euroopan konservatiivit ja reformistit -ryhmän (The European Conservatives and Reformists, ECR) kanssa.

Demarit suhtautuivat aikoinaan hyvin nihkeästi Euroopan integraatioon. He epäilivät, että EEC:stä ja sittemmin EU:sta tulee suuryritysten etuja ajava organisaatio. Päätös Euroopan yhdentymisen tukemisesta kuitenkin syntyi sen jälkeen kun sovittiin, että Euroopan integraatiolla puolustetaan rauhaa, ihmisoikeuksia ja kehitetään tasavertaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Paketti saatiin kasaan, kun demareille luvattiin sosiaalisen Euroopan konsepti vastapainoksi porvareille myönnetylle kilpailukykyisen Euroopan konseptille.

Molempia konsepteja onkin toteutettu näkyvästi useita vuosikymmeniä. Sosiaalinen Eurooppa on saanut kunniasijan juhlapuheissa ja EU:n markkinoinnissa, kilpailukykyinen Eurooppa käytännön ratkaisuissa. Maastrichtin sopimuksessa sosiaalidemokraattiset poliitikot sitoutuivat lopullisesti uusliberalistiseen ainoan mahdollisen vaihtoehdon politiikkaan, jonka ydinsisältönä on ollut yhteiskunnallisten resurssien siirto varakkaille ja suuryrityksille, yksityistäminen ja julkisten palvelujen supistaminen jotta rikkaiden verohelpotuksille saataisiin rahoitus.

Kuvio 1. S&D on Euroopan parlamentin sosiaalidemokraattisen ryhmän nimilyhenne (The Progressive Alliance of Socialists and Democrats, S&D), ja se edustaa PESiä parlamentissa. Konservatiivien ryhmällä on sama nimi, EPP kuin eurooppalaisella puolueellakin.

 

Sosiaalidemokraatit ovat edelleen Euroopan suurin poliittinen ryhmä, mutta EU-maissa EPP on jo kannatukseltaan suurempi ryhmä. Demarien ja konservatiivien kannatuksen ero on kuitenkin pysynyt pienenä, sillä myös EPP on menettänyt kannatustaan rajusti, kuten kuvio 1 osoittaa.

Euroopan parlamentissa PES ja EPP ovat yhdessä yhä enemmistönä, mutta uusimmissa kannatusmittauksissa PES saa enää 19,5 ja EPP 20,5 prosenttia äänistä Euroopan parlamentin vaaleihin osallistuvissa maissa. Kuvio 1:n prosentit ilmaisevat paikkaosuuksia, ei ääniosuuksia. Kun suuret saavat ääniosuuttaan enemmän paikkoja, ei pudotus ole niin suuri kuin lukujen vertailu antaa ymmärtää.

Demarien vuosi 2017: Hallituspallit keikahtivat

Taulukko 1

Sosiaalidemokraateilla oli ihan mukavat asemat niiden maiden hallituksissa, joissa viime vuonna järjestettiin vaalit. Demarit olivat mukana 12 maan vaaleissa.

Näistä maista viidessä oli sosiaalidemokraattinen pääministeri, lisäksi demarit olivat kahden maan hallituksessa kakkospuolueena. Oppositiossa demarit olivat vain viidessä maassa.

Vaalien jälkeen sosiaalidemokraatit joutuivat luopumaan kolmesta pääministerin paikasta ja toisesta hallituspaikastaan. Demarit pääsivät mukaan Armenian hallitukseen, mutta se saavutus voi jäädä lyhytaikaiseksi.

Nyt sosiaalidemokraatit ovat oppositiossa kahdeksasta näistä maista. Saksaa lukuunottamatta maat, joissa demarit ovat hallituksessa kuuluvat Euroopan pienempiin.

Ranskan demarien ongelmat vain lisääntyneet vaalikatastrofin jälkeen

Ranskan Sosialistinen puolue (Parti socialiste, PS) liittolaisineen menetti 6,8 miljoonaa ääntä. Se on miljoona ääntä enemmän kuin sosiaalidemokraattien nettotappio kaikissa viime vuoden vaaleissa EU:n jäsenmaissa. Jos siis Ranskan tulos jätetään ottamatta huomioon, sosiaalidemokraattien tulos EU-maissa oli miljoonan äänen lisäys.

Sosialistinen puolue menetti niin paljon parlamenttipaikkoja, että on täysin mahdollista ettei se toivu. Puolueen ehdokas viime kevään presidentinvaaleissa, kahden entisen demarihallituksen ministeri Benoît Hamon perusti uuden puolueen jo viime kesänä. Perustamispäivänsä mukaan puolue otti nimekseen Heinäkuun 1. päivän liike (Mouvement du 1er Juillet, M1717). Puolue on ehtinyt jo kertaalleen vaihtaa nimeä, se on nyt Sukupolvi.s, liike (Génération.s, le mouvement). Kaksi sosialistisen puolueen meppiä on siirtynyt puolueeseen.

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella Hamon sai 6,7 prosenttia äänistä. Sosialistisesta puolueesta eronnut Ranskan vasemmistopuolueen perustaja Jean-Luc Mélenchon sai 19,6 prosenttia äänistä.

Taulukko 2. Alankomaiden DENK (Ajattele), Bulgarian ABV (ABC) ja Ranskan DVG (Ryhmä pieniä vasemmistopuolueita) eivät kuulu Euroopan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, mutta lasketaan lähinnä sosiaalidemokraattisiin puolueisiin. SDLP on Pohjois-Irlannin sosiaalidemokraattinen puolue, joka putosi Britannian alahuoneesta.

 

Myös sosialistisen puolueen yhteistyökumppani, Radikaalinen vasemmistopuolue (Parti radical de gauche, PRG) on pulassa. Itse asiassa sitä ei enää ole. Se lopetti itsensä kokonaan joulukuussa yhdistymällä oikeistoliberaaliseen Radikaalipuolueeseen (Parti radical, RAD). PRG:n perusti vuonna 1972 Radikaalipuolueen vasemmisto-oppositio.

Taulukko 3

Kunkin maan suurimman sosiaalidemokraattisen puolueen keskimääräisen kannatuksen kolmella vuosikymmenellä näkyy taulukossa 3. Sosiaalidemokraattien kannatus on romahtanut kolmessa maassa. Ranskan PS:n lisäksi ovat Alankomaiden Työn puolue (Partij van de Arbeid, PvdA) ja Tšekin sosiaalidemokraattinen puolue (Česká strana sociálně demokratická, ČSSD) muuttuneet valtapuolueista pikkupuolueiksi.

Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (Sozialdemokratische Partei Deutschlands, SPD), Itävallan sosiaalidemokraattinen puolue (Sozialdemokratische Partei Österreichs, SPÖ) ja Bulgarian sosialistinen puolue (Българска социалистическа партия, БСП-BSP) ovat menettäneet keskimääräisestä kannatuksestaan toistakymmentä prosenttia, mutta kuuluvat edelleen suuriin puolueisiin.

Englannin Labour-puolue on kääntynyt vasemmistopuolueeksi ja näyttää olevan matkalla pääministeripuolueeksi. Maltan Työväenpuolue (Partit Laburista, PL) on vakaasti toinen maan valtapuolueista.

 

Sosiaalidemokraatit menestyvät edelleen EU:n ulkopuolella

Albanian sosialistinen puolue (Partia Socialiste e Shqipërisë, PS) ihailee Tony Blairia ja haluaa viedä maansa Euroopan unioniin, ja on siitä huolimatta tai juuri siitä syystä maan suosituin puolue. Ennen viime vuoden vaaleja PS tarvitsi Sosialistinen liike integraation puolesta -puolueen (Lëvizja Socialiste për Integrim, LSI) tukea muodostaakseen hallituksen, mutta sai nyt ehdottoman enemmistön parlamenttiin. LSI on PS:n opposition perustama puolue.

Taulukko 4. EU:n ulkopuolisista maista parlamenttivaalit järjestettiin viime vuonna myös Liechtensteinissa. Siellä ei parlamentissa ole sosiaalidemokraattista puoluetta. Vapaa lista (Freie Liste), joka korostaa olevansa sitoutumaton, sosiaalinen, demokraattinen ja vihreä, sai 12,6 prosenttia äänistä.

 

Armenian vallankumouksellinen liitto ARF (Հայ Հեղափոխական Դաշնակցություն, ՀՅԴ) on sosiaalidemokraattinen puolue, joka vaalien jälkeen pääsi hallitukseen apupuolueeksi. Armeniassa on viime aikoina ollut suuria hallituksen vastaisia mielenosoituksia ja uudet vaalit saattavat olla pian edessä.

Taulukko 5

Allianssi ‒ Islannin sosiaalidemokraattinen puolue (Samfylkingin-Jafnaðarmannaflokkur Íslands) otti pohjakosketuksen vuoden 2016 vaaleissa ja toipui viime vuonna. Puolue syntyi vuonna 2000 neljän työväenpuolueen fuusiossa. Se oli pitkään toiseksi suurin, jopa suurin puolue. Blairilaisesta kolmannesta tiestä inspiraationsa hakenut Allianssi hajosi vuonna 2009 kun vasemmisto-oppositio perusti Vasemmistopuolue Vihreät (Vinstrihreyfingin – grænt framboð, VG), josta toissa vuoden vaaleissa tuli toiseksi suurin ja viime vuoden vaaleissa pääministeripuolue.

Norjan työväenpuolue (Arbeiderpartiet, AP) kuuluu sosiaalidemokraattisiin puolueisiin, jotka edelleen ovat suuria, mutta joiden kannatus on pudonnut alle 30 prosentin.

Viime syksynä mielipidemittaukset lupasivat AP:lle paluuta pääministeripuolueeksi. Punavihreätä enemmistöä ei kuitenkaan syntynyt vaikka AP:n liittolaiset etenivät vaaleissa. AP:n kärsimä kuuden suurkäräjäpaikan menetys maksoi liikaa.

Palaavatko sosiaalidemokraatit Euroopan parlamentin suurimmaksi ryhmäksi?

Ensi vuoden toukokuussa valitaan uudet Euroopan parlamentin jäsenet. Sosiaalidemokraattien mahdollisuus saada takaisin vuoden 1999 vaaleissa menettämänsä suurimman ryhmän asema ei näytä todennäköiseltä. Sosiaalidemokraattien kannatus on laskenut lähes kaikissa EU:n kymmenen suurimman jäsenmaan vaaleissa vuoden 2014 Euroopan parlamentin vaalien jälkeen. Näistä vain EU:n toiseksi suurimmassa jäsenmaassa Britanniassa sosiaalidemokraatit ovat lisänneet kannatustaan, mutta Britanniahan ei osallistu seuraaviin Euroopan parlamentin vaaleihin.

Euroopan parlamentin suurimman puolueen, EPP:n kannatus on myös laskenut Euroopan parlamentin vuoden 2014 vaalien jälkeen. EPP ei tosin kärsi brexitistä, sillä Britannian alahuoneessa EPP ei ole edustettuna. Konservatiivipuolue kuuluu ECR-ryhmän puolueeseen ACREen, samaan seuraan kuin perussuomalaiset, Puolan Laki ja oikeus ja Turkkia hallitseva AKP.

Euroopan sosiaalidemokraattisen puolueen käynnistämä myöhäissyntyinen kampanja talouskuripolitiikkaa vastaan ja sosiaalisen Euroopan puolesta saattaa hurmata lyhytmuistisia äänestäjiä. On kuitenkin epätodennäköistä, että kovin suuret joukot innostuisivat äänillään palkitsemaan samoja poliitikkoja talouskuripolitiikan vastustamisesta, jotka he hetki sitten ovat pudottaneet oman maansa parlamentista juuri talouskuripolitiikan toteuttamisen vuoksi.

Lue lisää Vasemmasta Kaistasta:
Demarit jälleen Euroopan suosituimpia (17.9.2017)
Demarit syöksylaskua kolmatta linjaa (3.2.2017)

Vasen Kaista vuoden 2018 vaaleista Euroopassa: 

Ruotsin vaalitulos valmistui — tässä vasemmiston vahvimmat kannatusalueet (16.9.2018)
Ruotsin vaalien paikkajakoa odotetaan keskiviikkoon, vasemmistopuolueen voitto varmistui jo (10.9.2018)
Mitä puoluetta äänestäisit Ruotsin vaaleissa? Tässä vaalikone (9.9.2018)
15-vuotias Greta Thunberg antoi Ruotsin vaalikampanjalle kasvot (7.9.2018)
Euroopan kokoomus hukkasi yhteiset arvot ja viidenneksen äänestäjistään (11.6.2018) – Artikkeli sisältää Unkarin vaalitulokset.
Kokoomuslaiset voittoon Sloveniassa, myös vasemmisto lisäsi kannatustaan (4.6.2018)
Minne katosi Italian keskusta ja vasemmisto? (8.3.2018)
Berlusconi – viidennen kerran? Italian vaaliennakko (3.3.2018) 

Euroopan puoluekatsauksia Vasen Kaista -verkkolehdessä:

Euroopan kokoomus hukkasi yhteiset arvot ja viidenneksen äänestäjistään (11.6.2018)
Euroopan vaalit 2017 ‒ demarit vilkuilevat Portugaliin (3.5.2018)
Euroopan vaalit 2017: Vihreiden alavire jatkui (10.4.2018)
Euroopan parlamenttivaalit 2017 – vasemmiston nousu jatkuu (3.4.2018)
Euroopan vaalit 2017: Kaikki äänet ja paikat laskettu (29.3.2018) 

Vuoden 2017 eurooppalaiset vaalitulokset Vasemmassa Kaistassa:

Islanti:
Vasemmisto voittoisa ‒ Islannin tarkat vaalitulokset (29.10.)

Tšekki:
Tšekit haluavat kokeilla jotain aivan muuta (24.10.)

Itävalta:
Mitä Itävallassa tapahtuu? (19.10.)

Saksa:
Demarit voittivat Ala-Saksin vaalit, die Linke lisäsi kannatustaan (16.10.)
Schleiße – oikeistovyöry Saksan vaaleissa (26.9.)
Vasemmistokin voitti ‒ äänestäjillä puolueenvaihtopäivä Saksassa (25.9.)
Saksan vaalit: die Linken kannatus kasvaa (15.5.)
Saarlandin vaalit: Radikaalioikeiston vauhti hiipumassa? (27.3.)
Mitä Saksassa nyt tapahtuu? (13.1.)

Norja:
Punavihreä liittouma eteni Norjan vaaleissa (12.9.)

Albania, Armenia, Kosovo ja Malta:
Demarit jälleen Euroopan suosituimpia (17.9.)

Ranska:
Ranskan vaalitulokset, osa 3: Macron-kupla puhkesi alle kolmessa kuukaudessa (7.8.)
Ranskan vaalitulokset, osa 2: keskustaliberaalit, oikeisto ja radikaalioikeisto (25.7.)
Ranskan vaalitulokset, osa 1: vasemmisto, sosialistit ja vihreät (20.7)

Britannia:
Nuoret kyllästyivät talouskuripolitiikkaan myös Britanniassa (10.6.)

Bulgaria:
Bulgaria: kolmannet pikavaalit eivät päästäneet ahdingosta (28.3.)

Alankomaat:
Hallituspuolueille rökäletappio Alankomaiden vaaleissa (16.3.)

Pohjois-Irlanti:
Vasemmistolle komea vaalivoitto Pohjois-Irlannissa (4.3.)

Liechtenstein:
Pienpuolueet etenivät Liechtensteinissa (6.2.)

Euroopan vaalit vuonna 2018 Vasemmassa Kaistassa:

Minne katosi Italian keskusta ja vasemmisto? (Vaalitulokset, arviota 8.3.2018)
Berlusconi – viidennen kerran? Italian vaaliennakko (3.3.2018)

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *