Avainsana:
koulutus

Koulutukselle hyvää kyytiä valtuustossa
- 18.6.2019
- TEKSTI: KUKKA KUNNARI
Tampereen kaupunginvaltuustolla oli kesätaukoa edeltävässä kokouksessaan käsiteltävänä kaupunkilaisten kannalta suuria asioita. Vasemmistoliiton riveistä käytettiin puheenvuoroja erityisesti koulutuspoliittiseen ohjelmaan ja Infra Liikelaitoksen yhtiöittämiseen liittyen. Vasemmistoliiton valtuutetut Milka Hanhela ja Noora Tapio ovat lautakunnissaan olleet valmistelemassa Tampereen kaupungin uutta koulutuspoliittista ohjelmaa. Ohjelman kirjauksista muun muassa lähiopetuksen takaaminen ammatillisissa oppilaitoksissa, oppimisen tuen palveluiden takaaminen sekä ryhmäkokojen huomioiminen saivat […]

Ammattikoulutusuudistus epäonnistui
- 2.4.2019
- TEKSTI: SATU KOSOLA
Ammatillisen koulutuksen reformi on epäonnistunut. Tämän tietävät niin opiskelijat itse, heidän perheensä, nuorten kanssa työskentelevät kuin useimmat puolueetkin. Reformi tuli voimaan viime vuoden alussa. Kesällä 2017 ministeri Sanni Grahn-Laasonen hehkutti uudistusta näin: – Ammatillisen koulutuksen reformi vahvistaa suomalaista ammattiosaamista. Sen ydinasioita ovat henkilökohtaiset opintopolut, laaja-alainen osaaminen sekä tiivis yhteistyö työelämän kanssa. Näin vahvistetaan opiskelijoiden työllistymistä ja […]

Welfare Status – aluepolitiikkaa ja maksutonta koulutusta
- 11.3.2019
- TEKSTI: TATU AHPONEN
Hallitus on kaatunut, mutta sitä käsitellään vasta kahden viikon päästä – tässä episodissa Tatu Ahponen käy läpi aluepolitiikkaa ja maksuttoman koulutuksen kansalaisaloitetta. Welfare Status – Regional policy and cost-free education Finnish government has fallen, but that’s for the next episode of Welfare Status – in this episode, Tatu Ahponen discusses regional policy and cost-free education. Previous Welfare Status videos […]