Avainsana:
Vasen Kaistan -verkkolehden lukukertojen määrä on tänään ylittänyt miljoonan rajan. Se on hieno luku vapaaehtoisvoimin toimitetulle lehdelle. Istuntojen määrä myös vahvistaa näkemyksemme, että kaista on vakiinnuttanut paikkansa paitsi Pirkanmaan vasemmistolaisessa toiminnassa myös laajemmin pirkanmaalaisessa mediamaisemassa. Kaista on tekijöidensä näköinen lehti. Vapaaehtoisten toimittamassa lehdessä julkaistaan niitä juttuja, joita tekijät haluavat tehdä. Ja kyllä he ovat halunneetkin, […]
Kun kuulin tästä Sebastian Tynkkysen, Miko Bergbomin ja Joakim Vigeliuksen uudesta podista, aloin heti miettiä, olisiko sen kuuntelu uhka vai mahdollisuus. Olen suuri podcastien ja äänikirjojen ystävä ja erilaiset ihmiset, heidän ajatuksensa ja tarinansa kiinnostavat minua. Mietin, olisiko tässä portti hyvin toisella tavalla ainakin somen ja ajankohtaisohjelmien perusteella ajattelevien ihmisten ymmärtämiseen. Minulle perussuomalaiset ovat usein […]
Pirkkalan Vasemmisto toivottaa hyvää, toverillista vappua! Tervehdyksiä on täydennetty 1.5.2024 klo 5.40.
Musiikkitoimittaja Jake Nyman vierailee ensi tiistaina Oriveden kirjastossa. Hän kertoo työstään Ylellä ja esittelee viimeistä kirjaansa Monen vuoden jälkeen – radiomiehen muistelmat. Tilaisuuden järjestävät KSL:n Oriveden seudun opintojärjestö ja Oriveden kirjasto. Nymanin vierailu on yksi KSL:n Oriveden seudun opintojärjestön toiminnasta. Vuosikokouksessaan opintojärjstö esitti kaupungille kuntalaisaloitteen kirjallisuuden alan tapahtuman järjestämisestä. Aloitteessa pyydetään kaupunkia kutsumaan koolle yhdessä […]
Uskonnon harjoitus siirtyi uskonpuhdistuksen myötä luostareista ja kirkoista kotilieden ääreen. Sama ilmiö on menossa politiikassa. Politikointi on siirtynyt toreilta ja tehtaista modernin kotilieden eli television ääreen olohuoneeseen. Politiikka on muuttumassa yhteisten asioiden hoitamisesta yksityisasioista huolehtimiseksi. Äänestäminen on eräänlainen henkilökohtainen kaikenvaran vakuutus, jota ennen edusti rukoileminen. Tämä porvariston punoma Gordionin solmu sitoo sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen […]
Hämeenkyrön Vasemmistoliiton tervehdys lisätty 25.12.2023 klo 03.
Rahavallan ja kansanvallan kilpailun kiristyessä media-alalla, totuus on sotaisan kisan ensimmäinen uhri. Yhteiskunnallisen totuudellisuuden särmien ja muiden kaupallisuutta haittaavien häiriötekijöiden pitäminen poissa julkisuuden valokeilasta saattaa tuntua houkuttelevalta lyhyen tähtäimen ratkaisulta. Algoritmi päivän erikoistarjouksena totuudellisuuden sijaan. Oli aika, jolloin portinvartijoina toimivat mediajohtajat ja poliitikot. Sitten tuli internet ja kaikki digitalisoitui. Maailman piti demokratisoituman yhdessä ihmisten hyvän […]
Journalismi leviää yhä enemmän digitaalisiin ympäristöihin, mutta edelleen esimerkiksi radio ja televisio pitävät pintansa. Monimediallisuus haastaa journalismia, sillä se vaatii enemmän resursseja. Myös sosiaalinen media on muuttanut journalismin asemaa – ihmiset siirtyvät seuraamaan ihmisiä journalististen medioiden asemesta ja samaan aikaan politiikan vastaisuus näkyy asenteissa mediaa kohtaan. Politiikan tutkija Mikko Poutanen pohti journalismin, puoluelehtien ja verkkojulkaisemisen […]
Viime vuosikymmeninä suomalainen media on keskittynyt ja ketjuuntunut, mikä on yksipuolistanut journalismia. Sanomalehdistö on Suomessa erittäin keskittynyttä. Erityisen keskittynyttä on alueellinen media. Maakunnallisilla sanomalehdillä on käytännössä lähes monopoliasema eikä Yleisradion paikallisten toimitusten ohella muita uutisten tuottajia yleensä ole. Keskittyminen ja ketjuuntuminen on käytännössä tarkoittanut toimitusten resurssien niukkenemista ja päivittäisuutisoinnin ohenemista. Valtajournalismin niukkenevat toimitukselliset resurssit ovat […]
Vasen Kaista -verkkolehti on tekijöidensä näköinen lehti. Siitä kertovat yli kolme tuhatta kirjoitettua juttua ja yli seitsemän ja puoli tuhatta julkaistua kuvaa. Kymmenen vuoden aikana kaistaa on ollut tekemässä yli 400 toimittajaa ja kuvaajaa. Puolen sataa toimittajaa ja kuvaajaa kirjoittaa ja kuvaa kaistalle säännöllisesti. Vasen Kaista -lehden toimittajiksi ja kuvaajiksi ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat […]