Avainsana:

nuoret

Ilmastonmuutos ja ikäkiintiöt

  • 23.7.2021
  • TEKSTI: LEENA SULKANEN-RODRIGUEZ

Muistan miten 1980-luvun alussa pelkäsimme ydinsotaa. Se konkretisoitui niin sanotuilla rauhanmarsseilla, joista muistan Helsingissä 30 000 ihmisen kulkueen. Tästä syystä pystyn eläytymään ilmastonmuutoksesta huolissaan oleviin elokapinallisiin, jotka istuvat hädissään Mannerheimintiellä ja vaativat konkreettisia toimia. Ihmettelen miksi jotkut naureskelevat näille nuorille. Ydinsodalla ja ilmastonmuutoksella on vain yksi merkittävä ero: ydinsota on “vain” mahdollinen, mutta ilmaston lämpeneminen on […]

Nuorille lisää vaikutusvaltaa, pormestareille lisää palkkaa

  • 23.2.2021
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Maanantaina Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa oli aistittavissa kuntavaalien lähestyminen. Talousarvioon liittyvän pykälän kohdalla valtuutetut kävivät keskustelua soteuudistuksesta, pitivät oma-aloitteista pääministerin kyselytuntia ja ryhtyivät tarjoamaan toisilleen käytöstapakoulutusta. Asiaankin lopulta päästiin. Esityslistalla olivat muun muassa pormestarin ja apulaispormestarien palkat ja hallintosäännön uudistukset. Myös aloitteita jätettiin ahkerasti. Leikkauspäätösten purkaminen alkaa väärästä päästä Ei liene yllätys, että pormestarin ja apulaispormestarien […]

Hoitovelka vaarantaa kansanterveyden

  • 22.11.2020
  • TEKSTI: MINNA MINKKINEN

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi viime maanantaina varsin tasapainoisen talousarvion ensi vuodelle. Muihin kuntiin nähden Tampere on selvinnyt toistaiseksi koronan aiheuttamista rajoitteista kohtalaisesti. Talouden tasapaino on hyvä asia, mutta tyytyväisyyteen ei valitettavasti voi jäädä lepäilemään. Oven takana ratkaisua odottaa valtavia tehtäviä. Ilmastonmuutoksen lisäksi meillä on hoitovelka hoidettavana.  Sairauksien hoitoja on viime keväänä on koronatautiin varautumisen vuoksi siirretty. […]

Vasemmistoliitto mukaan budjettisopuun Tampereella: kriisin yli kohti tulevaisuutta

  • 17.11.2020
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen Vasemmiston valtuustoryhmä asettui pormestari Lauri Lylyn vuoden 2021 talousarvioesityksen taakse. Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina kellon ympäri vuoden 2021 talousarviota, jota valmisteltiin poikkeuksellisen haasteellisessa tilanteessa. Kokous alkoi aamulla yhdeksältä ja päättyi illalla hiukan yhdeksän jälkeen. Koronapandemia on runnonut taloutta, mikä näkyy erityisesti kuntatasolla. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen antoi Sanna Marinin hallitukselle kiitosta siitä, että […]

Vasemmistoliitto vaatii Tamperetta oppimaan koronasta

  • 19.5.2020
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantai-illan kokouksessaan edellisvuoden arviointikertomusta sekä tilinpäätöstä. Kokousta väritti kauttaaltaan koronaviruspandemia, jonka esiin tuomat ongelmat kirvoittivat myös useampia valtuustoaloitteita. Tilikauden 2019 tulos on noin 20 miljoonaa euroa alijäämäinen, mikä on 9 miljoonaa talousarviota parempi tulos. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen antoi kiitosta verorahoituksen nettomenoja suuremmalle suhteelliselle kasvulle. Menot ovat pysyneet hallinnassa, eivätkä syytteet […]

Suomi tubettaa oikeisto edellä

  • 9.1.2020
  • TEKSTI: JUUSO ILMOLA

Youtube on noussut irrottamattomaksi osaksi nuorison median kulutusta, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia. Kuluneella vuosikymmenellä myös suomalaista politiikkaa käsittelevä sisältö on alkanut nostaa päätään Youtuben alustalla, joskin suosioltaan yhä suhteellisen vaatimattomasti. Muun muassa pelaamiseen keskittyvät kanavat ovat moninkertaisesti suurempia  verrattuna poliittisiin kanaviin. Tuottamalla poliittista sisältöä on esimerkiksi äärimmäisen vaikeaa kerätä itselleen yli 10 000 […]

Ammattikoulutusuudistus epäonnistui

  • 2.4.2019
  • TEKSTI: SATU KOSOLA

Ammatillisen koulutuksen reformi on epäonnistunut. Tämän tietävät niin opiskelijat itse, heidän perheensä, nuorten kanssa työskentelevät kuin useimmat puolueetkin. Reformi tuli voimaan viime vuoden alussa. Kesällä 2017 ministeri Sanni Grahn-Laasonen hehkutti uudistusta näin: – Ammatillisen koulutuksen reformi vahvistaa suomalaista ammattiosaamista. Sen ydinasioita ovat henkilökohtaiset opintopolut, laaja-alainen osaaminen sekä tiivis yhteistyö työelämän kanssa. Näin vahvistetaan opiskelijoiden työllistymistä ja […]

Äänestää vai ei – siinäpä vasta kysymys

  • 1.4.2019
  • TEKSTI: MEERIT HEIMLANDER

– En taida äänestää näissä vaaleissa lainkaan. Näin puuskahti nuori tuttavani nähtyään vaalikoneen tulokset.  – Koneen mukaan kaikki puolueet sopivat minulle 15 prosentin hajonnalla. Mistä tässä pitäisi tietää ketä äänestää, hän tuskaili. Samaa tuskaa tuntee moni muukin nuori. Politiikan seuraaminen on usein jäänyt vähemmälle ja äänestysahdistus iskee. Vaalikonekaan ei tarjoa absoluuttista totuutta siitä, kuka ehdokkaista […]

Tampereen valtuusto katsoi vakavana peiliin

  • 29.1.2019

Teksti: JANIKA KUNNARI    Tampereen kaupunginvaltuustossa käytiin maanantai-iltana poikkeuksellisen kiihkeää keskustelua vuoden 2018 tilinpäätösennusteesta. Kaupungin talous on jäämässä kuluneelta vuodelta ennätyksellisen alijäämäiseksi – jopa 68 miljoonan euron verran. Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen vetosi valtuustoon, että toimimattomasta leikkauslinjasta vihdoin luovuttaisiin ja alettaisiin etsiä muunlaisia keinoja kohentaa niin kaupunkilaisten hyvinvointia kuin kaupungin talouttakin. Aaltosen mukaan […]

Valoa näkyvissä

  • 18.1.2019

ULLA-LEENA ALPPI Tampereella, kuten monissa isommissa kaupungeissa on tilanne lastensuojelussa ja perhepalveluissa ollut jo pitkään hälyttävä. Hälyttävän siitä on tehnyt se, että lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt, minkä seurauksena erityisesti kiireellisten huostaanottojen määrä on kasvanut. Nykyisillä resursseilla, joilla yhdellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on saattanut olla kuusikymmentä tai paljon enemmänkin asiakkaita, ei ole ollut mahdollista tehdä […]