Näkökulma

Anna Mäkipää

17.7.2023 klo 13:50

Vahva ja välittävä oikeistohallitus ei pelkää leikata kaikista heikoimmilta

Anna Mäkipään puolikuva
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kirjoittaa hallituksen aikeesta laskea lastensuojelun jälkihuollon ikäraja 25 vuodesta 23 vuoteen. Jäkihuollolla on tuettu kovia kokeneiden nuorten selviämistä itsenäisessä elämässä. (Kuva: Anna Weckström)
Anna Mäkipään kasvokuva
Anna Mäkipää (Kuva Eeva Mäkipää)

Petteri Orpon oikeistohallitus hakee säästöjä täysin väärästä paikasta. Hallitus valmistelee esitystä, jossa lastensuojelun jälkihuollon ikäraja lasketaan 25 ikävuodesta 23 vuoteen. 

Jälkihuolto on kokonaisvaltaista tukea, jolla nuorta tuetaan asumisessa, opiskelussa tai työssä sekä muissa arjen asioissa. Jälkihuollossa on kyse siitä, että kodin ulkopuolelle sijoitettu täysi-ikäistyvä nuori saa tukea, jotta sijoituksen aikana rakennetut hyvät muutokset kantaisivat hänen elämässään tulevaisuuteen saakka. Näin mahdollistuu se, että kovia kokenut nuori pääsee itsenäisen elämänsä alkuun.

Vuonna 2020 jälkihuollon ikärajaa nostettiin 25 ikävuoteen. Muutosta on pidetty hyvänä niin asiantuntijoiden kuin nuortenkin keskuudessa. Oikeistohallitus asettaa kuitenkin talouden ihmisten edelle ja repii eurot kovia kokeneiden nuorten selkänahasta. Muutoksella haetaan 24 miljoonan euron säästöjä vuodesta 2025 alkaen. 

On syytä alleviivata, että lastensuojeluun ei päädytä huvin vuoksi. Kysymys on poikkeuksetta tilanteista, jossa lapsen tai nuoren kasvu ja kehitys vaarantuu vakavalla tavalla. Jokainen ymmärtää, että oikeistohallituksen herkkään itsenäistymisen vaiheessa oleviin nuoriin kohdistama leikkaus aiheuttaa epäonnistuessaan moninkertaiset laskut, niin inhimillisesti kuin valtiontaloudenkin kannalta. Turussa jälkihuollon piirissä on hieman alle 500 nuorta. 

Moni omanarvointuntoinen päättäjä puhuu kauniisti nuorten asiasta. Myös kokoomus nostaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tärkeäksi teemakseen – ainakin juhlapuheissa. Teot ja puheet ovat kuitenkin jyrkässä ristiriidassa. Jälkihuollon ikärajan lasku osuu juuri niihin nuoriin, joilla jo valmiiksi on ikätovereitaan enemmän vaikeuksia elämässään ja esimerkiksi suurempi riski syrjäytyä. Lyhytnäköisen leikkaamisen sijaan täytyy satsata siihen, että jokainen nuori tosiasiassa saa eväät hyvän elämänsä alkuun. Olisi hienoa, jos oikeistohallituksen ohjelma – Vahva ja välittävä Suomi – koskisi ihan jokaista suomalaista.

Kirjoittaja on vasemmistoliiton puoluesihteeri ja Turun kaupunginvaltuutettu.



Kommentteja: 1

  1. Olenkin aina ihmetellyt sitä, kuinka ne ihmiset joilla on vähiten rahaa ja vähiten vaikutusvaltaa saavat niskoilleen rangaistuksia valtion talouden huonosta tilasta ? Mitä muutakaan luin rangaistuksia ne kipeät leikkaukset ovat?

    En vaan saa tämän logiikkaa avautumaan, en sitten millään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *