Avainsana:

Tampere

Syökö Hakametsä Sport Campus Tartonpuiston?

  • 6.4.2023
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Lähdin tiistain yhdyskuntalautakunnasta vähän mietteliäänä. Toisaalta keskustassa Kyttälänkadulla kaupunki näyttää kehittyvän hyvään suuntaan. Toisaalta en ole ihan varma, eteneekö Hakametsän jäähallin ympäristön kehittäminen parhaalla mahdollisella tavalla. Aloitetaan Hakametsästä. Kokouksessa kuultiin katsaus alueen suunnittelun etenemisestä. Historiallisen ja suojellun Hakametsän jäähallin ympäristöstä halutaan tehdä ”uudenlainen urheilun ja tutkimuksen keskus”, jolle on annettu komea nimikin: Hakametsä Sport Campus. […]

Koulut ovat yhteiskunnan peili

  • 29.3.2023
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Kevään eduskuntavaalien tärkeitä teemoja ovat koulujen kriisi ja toisaalta koulutuksen kunnianpalautus, jota nykyinen hallitus on parhaansa mukaan tehnyt.  Ensin keskusteluun nousivat oppimisen tasoa mittaavat Pisa-tutkimuksen tulokset, jotka kertovat oppimistulosten meillä Suomessa heikentyneen vuodesta 2006 lähtien. Tästä huolimatta Suomi sijoittuu edelleen varsin hyvin OECD-maiden keskuudessa. Viimeisimmän vuodelta 2018 olevan raportin mukaan Suomi sijoittuu lukutaidossa sijoille 1-5, […]

Potkulaudat, poliisi ja palokunta

  • 25.3.2023
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta. Tiistain kokouksessa käytiin pitkä keskustelu sähköpotkulaudoista. Myös poliisin ja paloaseman muutto Viinikankadun varteen etenee, ja se on mahtava tilaisuus kaunistaa kaupunkia. Liikenneministeriö on pyytänyt Tampereen kaupungilta näkemyksiä siitä, miten sähköpotkulautojen ja muiden mikroajoneuvojen käyttöä pitäisi säädellä. Lautakunta antoi asiasta evästystä viranhaltijoille. Sähköpotkulaudat ovat hieno keksintö, joka helpottaa monien liikkumista. Toisaalta ne myös […]

Vasemmistoliitolla on parasta kahvia

  • 24.3.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Vasemmistoliiton vaalimökillä Keskustorilla käy kova kuhina. Ehdokkaita jututetaan ja tullaan kysymään nimeltä. Toisinaan joku tulee sanomaan kannustavia sanoja, toisinaan kuuluu myös kritiikkiä. Ainakin kuuluu todettavan, että vasemmistoliitolta saa parasta kahvia. – Uskon Pirkanmaan menestykseen vaaleissa, kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen toteaa käynnillään Tampereella. Pekonen on tullut hetkeksi kannustamaan Pirkanmaan ehdokkaita ja tapaamaan ihmisiä vaalimökille. Hän uskoo, että […]

Vasemmistoliitossa reilu talouspolitiikka kohtaa kunnianhimoisen ympäristöpolitiikan

  • 21.3.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

– Julkisen talouden vaje on suunnilleen sama kuin se oli Sipilän hallituskauden lopussa. Sipilän hallitus myi paljon valtion tuottavaa omaisuutta pois, mikä on pitkällä tähtäimellä vaikuttanut negatiivisesti talouteen, kansanedustaja Jussi Saramo kertoo kampanjoidessaan Pirkanmaan vasemmiston ehdokkaitten kanssa Hämeenkadulla Tampereella. Julkisesta taloudesta on kirjoiteltu runsaasti vaalien alla, mutta Saramo on huomannut, ettei keskustelunaihe ole ottanut juurikaan […]

Vasemmistoliitto vastaa huoliin sosiaali- ja terveyspalveluista

  • 16.3.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM

Pirkanmaan vasemmiston listoilla eduskuntavaaleissa ehdolla olevat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tarjosivat hernesoppaa ja keskusteluja sosiaali- ja terveysalan ajankohtaisista aiheista Tesoman Westerillä. Ehdokkaita lähestyttiin monenlaisten aiheiden ja murheiden kanssa. Erityisesti eläkeläisten toimeentulo, sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuus sekä huumeiden käyttöhuoneet ovat olleet kansalaisilla mielessä. Vasemmistoliitto ehdottaa eduskuntavaaliohjelmassaan ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalvelujen työvoimapulaan sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamiseen. Esimerkiksi […]

Korjataan nykyistä rataa tunnin junan sijaan

  • 15.3.2023
  • TEKSTI: MINNA MINKKINEN

Junalla matkustaminen on paitsi mukavaa, myös ilmaston kannalta fiksua. Ilmastokriisi vaatii meitä siirtymään taivaalta raiteille ja yksityisautoista joukkoliikenteeseen. Tämä muutos ei synny, jos emme laita rahaa raiteisiin ja joukkoliikenteeseen. Koko Suomi ei ole junalla kätevästi saavutettavissa ristiin ja rastiin. Tampereen ja Helsingin välille on pitkään haaveiltu tunnin junaa. Eikä suotta. Tampere–Helsinki-väli on eniten matkustettu väli, […]

Kuuma Tampere tarvitsee lisää puita

  • 10.3.2023
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

Terveiset taas yhdyskuntalautakunnasta! Tällä kertaa esityslistan keskeisimpiä asioita olivat minusta puut ja muu kaupunkiluonto niin Kaupin metsässä kuin katujen varsillakin. Lisäksi mukana oli myös muun muassa Ratinanrannan uusi asuinkortteli ja ratikan jatkosuunnitelmat. Kokouksessa päätettiin asettaa nähtäville kantakaupungin vaiheyleiskaava. Se on yleispiirteinen suunnitelma, jonka pohjalta myöhemmin aletaan laatia yksityiskohtaisempia asemakaavoja. Kaupunkiluonnon kannalta minusta siinä on kaksi […]

Pysäytetään digisyrjäytyminen

  • 22.2.2023
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo nosti joku aika sitten esiin huolen iäkkäiden ihmisten syrjäytymisestä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käytössä. Ikääntyneet ovat vaikeuksissa sellaisissakin arkisissa asioissa, joista he selviytyivät ennen digiaikaa mainiosti. Digipalveluita ei ole suunniteltu kuulleen niiden käyttäjiä. Jo pelkästään terminologia voi olla vierasta ja vieraannuttavaa. Ohjeiden tulisi olla selkokielisiä, ymmärrettäviä tottumattomillekin käyttäjille.  Myös DigiIn-tutkimukset osoittavat, että […]

Miljardit puhuttivat mäenlaskun lomassa

  • 21.2.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Keskustelua taloudesta, huolta eläkkeistä sekä toivoa ilmastokatastrofin pysäyttämisestä oli ilmassa viikonlopun laskiaistapahtumissa Pirkanmaalla. Mäkeä laskettiin vasemmistoaktiivien voimin sekä Tampereen Saukonpuistossa että Kangasalan Sorolan montulla. Laskemisen lomassa ehti myös puhua politiikkaa. – On tärkeää tehdä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, jotta tämänkaltaiset pulkkamäet säilyvät meillä talvisin myös tulevaisuudessa, kansanedustajaehdokas Minna Minkkinen toteaa kiivettyään pulkan kanssa Sorolan montun pohjalta takaisin […]