Reilun viikon päästä, eli 17.10. vietetään asunnottomien yötä. Tänä vuonna se on ajankohtaisempi kuin vuosikausiin. Pitkään Suomessa jatkunut asunnottomuuden torjunnan oikea suunta on oikeistohallituksen aikana kääntynyt täydellisesti. Asunnottomuus on ollut Suomessa räjähdysmäisessä kasvussa. Tämä näkyy ennen kaikkea kaupungeissa, ja kaikista voimakkaimmin juuri Tampereella. Vuonna 2024 yksineläviä asunnottomia henkilöitä oli vuoteen 2023 verrattuna 117 enemmän, ja pitkäaikaisasunnottomuus lähes kolminkertaistui. Suunta on Suomen surullisin.
Pelkään, että pahin on vielä pitkällä edessä. Nimittäin Tampere on tilanteessa, jossa se joutuu taistelemaan lukemattomien taloudellisten ja inhimillisten mittarien palaessa punaisella. Työttömyys on Suomessa lähes historiallisen korkealla. Se näkyy Tampereella karun konkreettisesti ja haastaa kaupungin taloutta rajulla tavalla. Ennen kaikkea työttömyystilanne on kaupunkilaisillemme inhimillinen tragedia. Tunnen esimerkiksi henkilökohtaisesti kaupunkimme asukkaita, nykyisin yhä useammin myös korkeastikouluttautuneita joille kaava on jo tuttu. Yksi työpaikka, tuhat hakemusta: “valinta ei valitettavasti kohdistunut sinuun”. Vika ei ole henkilössä. Töitä ei yksinkertaisesti ole.
Kenties traagisinta on kuitenkin köyhyyden kasvu. Tai sanotaan se suoraan, köyhyyden systemaattinen kasvattaminen oikeistolaisella politiikalla. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi syyskuun lopussa uusia laskelmia, joiden mukaan sosiaaliturvan leikkaukset pudottavat muun muassa yli 30 000 lasta köyhyyteen. Kun puhutaan koko väestöstä, puhutaan todennäköisesti kymmenien tuhansien sijaan pian sadoista tuhansista. Ei tarvitse olla ennustaja todetakseen tämänkin näkyvän korostetusti kaupungissa.
Eriarvoistuva ja köyhyyden sekä työttömyyden kourissa painiva Tampere näyttää jo kaikille silmänsä avaaville piirteitään. Osalla menee paremmin, kuin koskaan. Kolikon toinen puoli näkyy ruoka-avussa, jossa jonot pitenevät silmissä. Jossa ruokaa ei riitä kaikille, kuten Pyynikin kirkkopuistossa nähtiin itsenäisyyspäivän alla viime vuonna, kun sadat jäivät ilman ruokakassia. Ja jonoissa, joissa nähdään jopa nälkäisiä lapsia ilman vanhempiaan.
Tämä tilanne ei tietenkään ole ensisijaisesti Tampereen vika. Ja silti juuri kaupunki on se, jolta äärimmäisen vaikeassa tilanteessa vaadittaisiin taistelua. Oli kyseessä sitten asuntopolitiikka, jolla täytyisi vastata kohtuuhintaisten asuntojen huutavaan tarpeeseen, kaupungin johdonmukainen asunnottomuustyö, tai työ köyhyyden torjunnan edelleen vahvistamiseksi Tampereen omilla käytettävissä olevilla keinoilla. Tilanne on suoraan sanottuna äärimmäisen kinkkinen. Mutta juuri siksikin viheliäisen eriarvoisuus- ja köyhyysongelman torjunta tulee olla vasemmiston prioriteettilistalla ensimmäisenä. Ja uskallan myös sanoa, ettei ilman vasemmiston panosta näissä asioissa päästä edes välttäviin toimiin.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton valtuutettu Tampereen kaupunginvaltuustossa sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.
III
Valtuustokolumneissa vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmän jäsenet kommentoivat kuntapolitiikkaa ja ajankohtaisia poliittisia aiheita.
