Avainsana:

Tšekki

Vieraita Euroopasta Tampereelle huhtikuussa

  • 2.11.2022
  • TEKSTI: MIKKO AALTONEN

Euroopan alueiden komitean sosiaalipolitiikka-, työllisyys-, koulutus-, tutkimus- ja kulttuurivalokunta SEDEC kokoontui Tšekin tasavallan Brnossa lokakuun alussa. Komitean valiokunnat pitävät kerran vuodessa yhden kokouksen jossakin valiokunnan päättämässä kaupungissa. Muuten kokoukset pidetään pääsääntöisesti Brysselissä. Periaatteena on ollut, että näitä niin sanottuja kotipaikan ulkopuolisia kokouksia ei pidetä jäsenmaiden pääkaupungeissa. Kokouksissa on aina jokin teema, johon liittyen pidetään seminaari. […]

Uusi vasemmisto kasvaa Euroopan maiden parlamenteissa ‒ osa 2/3

  • 21.2.2021
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI KUVAT: CAI MELAKOSKI

Politiikan toimittajat käyttävät yleensä suurta pensseliä kuvatessaan eurooppalaisia vaaleja ja muita poliittisia tapahtumia. Poliittisen kentän vasemmalla laidalla he näkevät kaksi kuihtuvaa poliittista voimaa, sosialistien eli sosiaalidemokraattien muodostaman maltillisen keskustavasemmiston sekä kommunistien ja populistien muodostaman äärivasemmiston. Toisinaan vasemmistoon luetaan myös vihreät, joiden kannatuksen kerrotaan nousevan erotuksena muusta vasemmistosta. Kommunistien ja sosiaalidemokraattien väliseen tilaan on noussut uusi […]

Europersujen suuri tulevaisuus on jo takanapäin

  • 23.10.2020
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Nationalistiset ja rasistiset puolueet tavoittelivat määrävähemmistöä Euroopan parlamenttiin toukokuun 2019 europarlamenttivaaleissa. Ne jäivät kauas tavoitteistaan. Vuosi sitten ne kuitenkin voittivat yhden äänestyksen. YK:n päivänä (24.10.) Euroopan parlamentti hylkäsi päätöslauselmaehdotuksen Välimerellä tapahtuvista etsintä- ja pelastusoperaatioista kahden äänen enemmistöllä. Sosiaalidemokraattisen S&D-ryhmän esityksessä Euroopan unionia ja sen maita kehotettiin ryhtymään tehokkaisiin toimiin ihmishenkien pelastamiseksi kuten kansainväliset sopimukset edellyttävät. […]

Euroopan vaalit 2017 ‒ demarit vilkuilevat Portugaliin

  • 3.5.2018

  Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI    Viime vuoden parlamenttivaaleissa rökäletappio repi demareita Ranskassa, Itävallassa ja Tšekin tasavallassa, Saksassakin kannatus laski alimmalle tasolleen toisen maailmansodan jälkeen. Portugalin tilanne onkin kuvassa mukana siellä missä sosiaalidemokraatit pohtivat syitä kannatuksensa romahtamiseen monissa maissa. Portugali on demarien kannalta sikäli mielenkiintoinen maa, että siellä Sosialistinen puolue (Partido Socialista, PS) on […]

Euroopan vaalit 2017: Vihreiden alavire jatkui

  • 10.4.2018

  Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI    Vaalivuosi 2017 oli poikkeuksellisen tärkeä, sillä vaalit järjestettiin kolmessa suurimmassa Euroopan unionin jäsenmaassa ja koskettivat yli puolta EU-kansalaisista. Euroopan parlamentin vaalit järjestetään vuoden päästä. Viime vuoden vaalit olivat siten tärkeä mielipidemittaus toukokuun 2019 Euroopan parlamentin vaaleihin valmistautuville europuolueille. Euroopan vihreä puolue (European Green Party, EGP) ja Euroopan vapaa […]

Euroopan parlamenttivaalit 2017 – vasemmiston nousu jatkuu

  • 3.4.2018

  Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI    Uusi vasemmisto ei vielä useimmissa Euroopan maissa ole yltänyt parlamenttien suurten ryhmien joukkoon. Sosiaalidemokraateista vasemmalla olevien punavihreiden ja feminististen puolueiden kannatus on kuitenkin ollut tällä vuosikymmenellä selvässä nousussa vuodesta toiseen. Näin kävi myös vuonna 2017. Ainoa raskaan tappion kärsinyt puolue kuuluu kommunistisiin puolueisiin, joiden parlamenttipaikat ovat yleisesti jyrkästi […]

Euroopan vaalit 2017: Kaikki äänet ja paikat laskettu

  • 29.3.2018

  Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI    Vuosi 2017 oli poikkeuksellisen tärkeä vaalivuosi. Yli puolet Euroopan unionin ja reilu kolmannes koko maanosan kansalaisista sai valita edustajansa parlamenttiin. Kolmentoista maan vaalitulosten yhteenveto osoittaa, että: Valtalehtien uutisoinnissa liki näkymättömänä pidetty vasemmisto eteni useammassa maassa kuin mikään muu puolue. Yhdeksän vasemmistopuoluetta lisäsi kannatustaan, vain kaksi hävisi. Kymmenen prosentin […]

Tšekit haluavat kokeilla jotain aivan muuta

  • 24.10.2017

  Teksti: HEIKKI LAKKALA    Tšekin parlamenttivaaleissa maan poliittisen kentän voimasuhteet muuttuivat radikaalisti. Suurimmaksi puolueeksi nousi liberaalipopulistinen ANO puolue liki 30 prosentin kannatuksella. Seuraaviksi tulleet puolueet saivat vain vähän yli 10 prosentin kannatuslukuja. Vaalikampanjassaan puolueen johtaja Andrej Babiš julisti: ‒ Me tulemme taistelemaan korruptiota vastaan, olemaan läpinäkyviä, pysäyttämään laittoman maahanmuuton ja taistelemaan etujemme puolesta Euroopassa. […]

Vihreät, separatistit ja piraatit Euroopan parlamentissa

  • 15.3.2017

  Teksti: CAI MELAKOSKI    Euroopan vihreät ovat kulkeneet pitkän tien Euroopan integraatiota karsastavasta ympäristönsuojelu-, rauhan- ja ihmisoikeusliikkeestä nykyiseksi Euroopan vihreät -puolueeksi (European Green Party, EGP). Kokoontumispaikat ovat vaihtuneet suojeltavista soista ja ydinvoimalaitosten porttien edustoista kabinetteihin, joissa vihreät yhdessä muiden federalistien ‒ sosiaalidemokraattisten- ja porvaripuolueiden kanssa ‒ rakentavat Euroopan unionista Euroopan federaatiota, liittovaltiota. Euroopassa ‒ […]