Uusliberalismi ‒ enemmän uskontoa ja politiikkaa kuin taloustiedettä

Englannin Brightonissa vuonna 2012 kuvattuun uusliberalismin kriitikoiden julisteeseen on sijoitettu Britannian Labour-puolueen johtaja (1992-1994) John Smith, Margaret Thatcher, Ronald Reagan, Anthony Blair ja David Cameron. Juliste on muunnelma 1970-luvulla suositusta Marx-Engels-Lenin-Stalin-Mao -julisteesta. Kuvan The Neo-Liberal Revolution on ottanut Loz Pycock, hän on jakanut sen lisenssillä CC BY-SA 2.0.

 

Teksti: HEIKKI SUOMINEN   
Paavo Löppönen on kirjoittanut tärkeän kirjan uusliberalismin poliittisen ideologian kehityksestä ja vaikutuksesta. Kirja on tärkeä siksi, että se tekee yleistajuisesti selkoa siitä, mitä uusliberalismi on ja miksi sitä ei pidä sekoittaa muihin liberalismeihin. Uusliberalismi esiintyy mielellään ainoana oikeana liberalismin muotona ja se on esiintyy taloustieteenä, mutta se on kuitenkin ideologiaa ja politiikkaa.

Liberalismilla on ollut ja on yhä edelleen poliittisena oppina ja filosofiana monia merkityksiä ja on virhe luulla, että näillä olisi välttämättä juurikaan tekemistä uusliberalismin kanssa.

Joka tapauksessa uusliberalistinen oppi, ideologia ja politiikka on Löppösen mukaan hallinnut talouskeskustelua viime vuosikymmenet. Uusliberalismi on ajanut yksilönvapautta, yksityistämistä, rajoittamatonta taloudellista kilpailua ja sääntelyn purkamista.

Uusliberalismin ideologia on aiheuttanut paljon kärsimystä ja ihmiselämän taantumista. Sen oppi on suunnattu yhteiskuntaa ja valtiota sekä tasa-arvoa ja demokratiaa vastaan. Esimerkiksi valtion toimet vaikkapa tulonjaon epäoikeudenmukaisuuksien tasoittamiseksi tai ammattiyhdistystoiminta ovat uusliberalismille kauhistuksia. Vaikka tietäisimme tämän kaiken, lienee uusliberalismin opillinen sisältö ja historia monelle melko lailla hämärän peitossa.

Löppönen pyrkii kirjassaan jäljittämään uusliberalismin hegemonisen ideologian kehittymistä osana laajempaa aatteellista maailmaa. Hänen tarkastelunsa kohteena ovat ne filosofit, tutkijat ja aatesuunnat, jotka ovat osallistuneet uusliberalismin oppien kehittämiseen ja uusliberalismin edistämiseen käytännössä. Hän sanoo seuranneensa näitä jo 1960-luvulta saakka eli koko uusliberalismin valtakauden ajan ja jo tätä ennen.

Suurelle yleisölle Löppönen ei liene tuttu. Hän on tehnyt työuransa Suomen Akatemian arviointi- ja kehittämisjohtajana ja yhteiskuntapolitiikan valmistelijana eduskunnassa ja valtioneuvoston kansliassa.

Adam Smithiä vääristellen

Kuten kaikki ideologiat, on Löppösen mukaan myös uusliberalismi kaikkiruokainen. Ideologiat pystyvät käyttämään hyväkseen ideoita, jotka eivät ole syntyneet niiden omassa piirissä. Riittää, että ideat ovat yhteensopivia ideologian syvärakenteen kanssa.

Uusliberalismin opin kehittäjät ovat poimineet oppiinsa ajatuksia vaikutusvaltaisilta ajattelijoilta, joiden ajatuksia he ovat sitten väännelleet omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi. Tällä ikivanhalla retorisella keinolla uusliberalismi on saanut ensin hyväksynnän premisseille ja sitä kautta johtopäätöksille ja kokonaiselle ideologiselle perusvarustukselle.

Keskeisin uusliberalismin vääristelemä ajatus on Löppösen mukaan Adam Smithin näkymättömän käden ajatus. Tässä periaatteessa oman edun tavoittelu taloudellisessa toiminnassa muuttuu yhteiseksi hyväksi ilman, ja jopa vastoin toimijoiden omaa tarkoitusta kuin näkymättömän käden ohjaamana.

Uusliberalismin kehittelijät ovat muuttaneet ajatusta ja muotoilleet siitä sen johtopäätöksen, että markkinataloudellinen kilpailumekanismi muuttaa minkä tahansa laillisen yksityisen voitontavoittelun koko yhteiskunnan parhaaksi. Johtopäätökseen kuuluu, että mikä tahansa inhimillinen toiminta voidaan ymmärtää kilpailuksi, luonnonlakien kaltaiseksi toiminnaksi.

Friedrich von Hayekin, yhden uusliberalismin tärkeimmän kehittäjän, mukaan vapaat markkinat ovat paras mahdollinen informaationkäsittelyjärjestelmä. Uusliberalismin periaatteen mukaan vapaiden markkinoiden toimintaa ei pidä puuttua, koska se häiritsee tämän informaatiojärjestelmän toimintaa ja johtaa ennemmin tai myöhemmin vakaviin ongelmiin, kuten totalitarismiin. Vapaasti toimiessaan järjestelmä johtaa automaattisesti parhaaseen tulokseen kaikkien kannalta.

Löppösen mukaan Smith ei ole esittänyt tämänkaltaista ajatusta ja hädin tuskin juuri edes puhunut näkymättömästä kädestä, joten näkymättömän käden periaatteesta kehiteltyjen uusliberalististen ajatusten laittaminen hänen nimiinsä on tarkoituksellista ja virheellistä. Koska uusliberalismi on tällä tavoin asettanut yhden historian tärkeimmistä talous- ja yhteiskuntafilosofeista keskeiseksi oppi-isäkseen, on se saanut paitsi opilliset lähtökohdat myös vahvan auktoriteettiaseman ja jalansijan yliopistoissa ja päätöksenteossa.

Vapauden monopolisointi

Paavo Löppönen: Vapauden markkinat – Uusliberalismin kertomus. Vastapaino 2017. 212 sivua.

Löppösen kirja tarkastelee kuinka uusliberalismi on alusta alkaen pyrkinyt monopolisoimaan vapauden käsitteen. Vapauden illuusion ylläpitäminen näyttää olevan uusliberalistisen hankkeen keskeisin tavoite. Käsitteen rajoja paukutellessaan nämä tohtorit ja korkea-arvoiset vaikuttajat ovat saaneet vääristeltyä sen aivan uskomattomiin mittoihin. Silti he ovat onnistuneet alusta alkaen määrittelemään vapauden käsitteen puutteellisesti ja ahtaasti.

Hayekin pelot vapauden rajoittamisen seurauksista kumpusivat sinänsä aiheellisesti natsi-Saksan ja Neuvostoliiton tapahtumista. Itse jaksan kuitenkin ihmetellä hänen hyökkäystään tasa-arvoa, köyhyyden ja kurjuuden vähentämistä sekä yhteiskunnallista suunnittelua vastaan. Miksi se oli ja on edelleen niin voimakasta ja miksi se alkoi jo kun toisen maailmansodan rauniot vielä savusivat? Eivätkö juuri kurjuus ja markkinoiden epävakaus ollut keskeisiä totalitarismin ja toisen maailmansodan syitä? Viimeistään vuoden 2008 talousromahduksen pitäisi osoittaa, että uusliberalismin doktriinin, sääntelemättömien, vapaasti toimivien markkinoiden tuhovoima on sekin melkoinen.

Joka tapauksessa uusliberalismi sai vallan 1960-luvulla ja sen jälkeen ja etenkin Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin aikakaudella. 1980-luvun jälkeen uusliberalismi on saanut vangittua maailman itse kehittelemäänsä markkinoiden ja sääntelemättömyyden pakkopaitaan. Valta-asemansa avulla se on pakottanut vastustajat puolustautumaan uusliberalistien laatiman agendan pohjalta: Luonnonlain asemaan korotetun markkinaperiaatteen ja siitä johdettujen sääntöjen avulla uusliberalistinen oppi ja politiikka palauttaa kaikki vasta-argumentit itsensä kehittelemiin sääntöihin.

Lukijalle käy kuitenkin selväksi, että  uusliberalismi on tahallaan väärinymmärrettyä talouspolitiikkaa, se on poliittinen oppi, joka pyrkii toteuttamaan yksityistämistä sekä hierarkkista ja epätasa-arvoista yhteiskuntaa sekä hajottamaan kaikki pyrkimykset, jotka yrittävät päinvastaista. Sen käsitys vapaudesta on vain vapautta omanvoitonpyynnin rajoitteista, veroista ja yhteiskunnan asettamista säännöistä.

Pitkän aikavälin poliittinen liike ja monitasoinen ohjelma

Uusliberalismi on Löppösen mukaan alun alkaenkin suunniteltu pitkän aikavälin kansainväliseksi poliittiseksi liikkeeksi. Se on tietoisesti ja kollektiivisesti kehitelty keinotekoinen oppi. Opin kehittäminen on edellyttänyt järjestelmällistä ja hellittämätöntä filosofian ja yhteiskuntatieteiden uudelleenlukemista. Tarvittaessa opit ja tutkimustulokset on käännetty päälaelleen.

Poliittisen liikkeen hahmottaminen ei Löppösen mukaan ole kuitenkaan helppoa. Tämä johtuu siitä, että monet uusliberalismin johtohahmot ovat tehneet arvostetun akateemisen uran, yleensä taloustieteessä. Tämän vuoksi uusliberalismin kaikkein suurimmat vaikutukset eivät näy suoraan, vaan enemmänkin erilaisten talouspoliittisten doktriinien muutoksissa.

Vaikka uusliberalismin kehittäjät ovat pitäneet 1800–1900-luvun liberalistisia oppeja ihanteenaan, todellisuudessa uusliberalismin ajatuksista ja käytännöistä monet ovat päinvastoin liberalististen suuntausten vastaisia. Tätä Löppönen selvittää selkeästi ja vetävästi.

Kirjan avulla lukija voi hahmottaa uusliberalistiselle ohjelmalle filosofiset ja yhteiskuntatieteelliset ajalliset lähtökohdat ja paikat, kuten Wienin yliopisto vuosina 1919–1938 ja Chicagon yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Löppönen uumoilee kirjan loppupuolella, että uusliberalismin ja oikeistopopulismin uudet yhdistelmät voivat tuoda yllätyksiä lähitulevaisuudessa.

Löppönen kertoo, että käytännön tasolla uusliberalismi on toteuttanut tehokasta verkostoitumista ja rahoituksen järjestämistä muun muassa uusliberalismia ajaville ajatushautomoille (Suomessa Libera) ja jatkuvaa aktiivista osallistumista kaikille areenoille yliopistotutkimuksesta viihdeohjelmiin. Löppösen kirjaa lukemalla voi havaita, että monitasoinen ja vaivihkainen vaikuttaminen on kuulunut alusta alkaen uusliberalismin poliittiseen ytimeen.

Puhtainta uusliberalistista politiikkaa lienee toteutettu 1990-luvun Venäjällä, jossa oligarkit varastivat lähes koko valtion omaisuuden yksityistämisen seurauksena.

Tätä jännittävämpää kesälukemistoa on yhteiskunnasta kiinnostuneen vaikea keksiä. Vaikka roisto pääseekin pälkähästä, tiedämme hieman paremmin miten ja missä hän liikkuu.

|||

 

Tuore esimerkki uusliberalistisen politiikan toteutuksesta:

Viisi myyttiä Emmanuel Macronista (3/3) (Vasen Kaista 14.7.2017)

*

 

One Response to “Uusliberalismi ‒ enemmän uskontoa ja politiikkaa kuin taloustiedettä”

  1. Erkki Tanskanen

    Kiitos vanha kaveri.Juuri tähän suuntaan omatkin ajatukseni ajautuivat.Hyvä että sinä tarjoat nyt niille jonkinlaisen kodin.

    Vastaa

Leave a Reply