Synkät skenaariot – huomenta Suomi Euroopan unionissa

SUVI SOININEN
Yhteiskuntatieteilijän tehtävä on vähintään tietää ja hallita tieteellisen päättelyn ja tieteenfilosofian perusteet, osata oman alansa historia, olla tietoinen koulukunnista ja niiden eroista sekä ymmärtää perspektiivien erilaisuus ja se, ettei totuutta ole löydetty edes luonnontieteissä vaan kaiken tieteen perusta on epäily ja erimielisyys. Jos näin ei olisi, ei Galilei olisi sanonut (mahdollisesti jälkikäteen keksittyä, mutta kätevää): ”Pyörii se sittenkin”. Suhteellisuusteoriaa ei olisi koskaan kehitetty, eikä tällä hetkellä pohdittaisi rinnakkaistodellisuuksien ja säieteorian maailmoja ja ulottuvuuksia.

Näistä suurimmaksi osaksi teoreettisen fysiikan alaan kuuluvista aiheista ja tutkimussuunnista en voi itse väittää ymmärtäväni juuri mitään, mutta kiinnostavia ja ehdottomasti tutkimisen arvoisia ne ovat. Nämä perspektiivit ovat kaukana välittömän taloudellisen edun piiristä, eivätkä ne edes välttämättä toimi ihmiskunnan edun mukaisesti – universaalit lait tai niiden olemassaolo, kun eivät välttämättä tarvitse ihmistä yhtään mihinkään.

Yhteiskuntatieteilijä pystyy kuitenkin johonkin hänkin. Joten tässä kolumnissa yritän lyhyesti selittää skenaarion, joka on synkkä, loppupäätelmiltään jopa dystopia ja perustuu kohtalaisen pitkään tutustumiseen muun muassa sosiologian, valtio-opin ja filosofian historiaan ja nykyisyyteen sekä laajahkoon lukeneisuuteen muun muassa kaunokirjallisuuden osalta. Se siitä.

Euroopan unioniin mentiin kansanäänestyksellä vuonna 1994. Vastustin silloin aktiivisesti liittymistä. Euroopan unionia markkinoitiin Suomelle lähinnä ruoan halventumisella, joka toteutuikin hetkeksi. Sen jälkeen Suomi on ampaissut ruoan ja muiden välttämättömien kulutushyödykkeiden – kuten sähkön – hinnoissa mittoihin, jotka eivät millään ole järkevässä suhteessa ihmisten tuloihin. Veroja maksetaan ja paljon. Erityisen paljon niitä suoraan maksavat köyhimmät, eli eläkeläiset, työttömät, pienituloiset ja opiskelijat, joille ei myönnetä verovähennyksiä jo entuudestaan alle köyhyysrajan olevien tulojen aiheuttamien vaikeuksien helpottamiseksi.

Jonkin aikaa niin sanottu vapaa liikkuvuus oli parannus eli Euroopan rajojen sisällä oli helpohkoa liikkua EU-passilla, mutta tämä alkoi olla aika nopeasti varsin näennäistä vapautta. Akateemiset unionin kannattajat joko olivat tai alkoivat olla jäsenyyden hyviin puoliin vedotessaan kohdalla ”rauhanliitto”. En kommentoi tätä enempää, sillä nyt lienee jo aika selvää, että hiili- ja teräsyhteisö on yhä pitkälti sitä mitä aiemminkin eli kaupallisen yhteistyön liitto.

Mukaan on Suomen kannalta oleellisesti ja selkeästi ihmisten enemmistön mielipidettä vastoin ujutettu myös Nato-jäsenyyden ja yhteensopivuuden kriteerit. Nykyhallitus on perustuslaillisesti mallia viittä vaille vallankaappaus ja Suomessa harjoitellaan sotaa Naton johdolla. Seuraavien harjoitusten on ilmoitettu olevan ensimmäistä kertaa muualta kuin Suomesta johdettuja eli sotilaita johtaa muu kuin suomalainen päällystö.

Samaan aikaan harjoitetaan armotta hajota ja hallitse -politiikkaa, jossa köyhät ja monet muut usutetaan toisiaan vastaan. Internetissä saa sanoa lähes mitä vain, ja valiokunnissa istutaan tai ei nimenomaan istuta pöydällä makoillen ja kaalia rouskuttaen. Eduskunnan täysistunnoissa riittävän hyväksi käytökseksi katsotaan älylaitteen räpeltäminen ministerien taholta, kun oppositio puhuu.

Niin sanotut rajakit vastustavat melkoisella volyymilla netissä vähän kaikkea, mikä uhkaa kuvitteellista vitivalkoista Suomea. Niin sanotut suvakit toimivat päinvastoin. Molemmat ryhmät ovat siinä mielessä kuvitteellisia, että yhdenmielisyyttä ei näissä ole, ja sanojen merkityksiä ei joko tiedetä tai sitten niitä vääristellään ja pahasti. Esimerkiksi sanan ”liberaali” käyttö on jo pitkään aiheuttanut puistattavia kokemuksia, käyttivät sitä niin sanotut konservatiivit, edistykselliset tai taantumukselliset.

Suomessa työvoiman liikkuvuuden piti taata vapaa työnhaku EU:n alueella, kuusi kuukautta kaikille EU:n kansalaisille. Ei takaa enää, ja liikkuvuutta on radikaalisti vähennetty. Työttömiin kohdistuvat aktivointitoimenpiteet ovat mallia mielivalta ja käsky osallistua mille tahansa pilipalikurssille voi tulla milloin tahansa ja melkein millä välineellä vain. Esimerkiksi postitse, jota pitäisi siis nimenomaan siellä kotisohvalla istua odottamassa. Sanktiona on nykyään koko vähäisenkin toimeentulon menetys. Siis ruokaankin käytettävän rahan, sillä kunnan sosiaalitoimistot ovat mitä ilmeisimmin ohjeistettu (nimenomaan lainausmerkeissä) ”säästämään” kaikesta mahdollisesta paitsi hautauskuluissa.

Anteeksi vain hyvät kanssaeläjät. Lyhyesti pohjustetun skenaarion kohdalla näyttää siltä, että Suomessa on todella vähän valtaa enää omiin kansalaisiin tai rajoihin nähden. Ja enemmän kuin rajojen avoimuudesta kannattaisi olla tällä hetkellä huolestunut rajojen sulkemisesta – omat kansalaiset suljetaan sisään Suomeen viranomaismielivallan ja muun mielivallan alaisuuteen. EU:n hyvät piirteet, kuten huomautukset Suomen liian alhaisesta sosiaaliturvasta, lakaistaan pitkälti maton alle.  Erityisen haavoittuvassa asemassa tästäkin näkökulmasta ovat esimerkiksi vammaiset ja pitkäaikaissairaat, joiden lääkekorvauksia on alennettu ja vastaavasti elintärkeidenkin lääkkeiden toimitusväliä pidennetty. Tämä on suoraa puuttumista ihmisten tasa-arvoiseen liikkuvuuteen.

Toimintamalli on historiasta ikävän tuttu ja naiivisti ei ole vasemmistolla eikä liberaaleilla tai konservatiiveilla varaa enää toimia. Avoin fasismivalta on Suomessakin aivan mahdollinen skenaario, joten tämä täytyy nyt ymmärtää eikä sitä kohti tämän kolumnistin mielestä pidä enää lainkaan tinkiä tai joustaa. Vaalikevät on todellakin tulossa.

Kirjoittaja on tutkija ja vasemmistoliiton varavaltuutettu Akaasta.

Etusivun kuva:

Minne vielä joudummekaan EU:n kyydissä.

*

Leave a Reply