Artikkeli: Tampere

19.1.2019 klo 11:36

Hyppää kyytiin, linja 115 vie Pispalanharjulle

Marrasku

Teksti ja kuvat: KATJA WALLENIUS
Kahvipannu porisee, täytekakku odottaa juhlijoita Pispan koulun ruokasalissa. Kello on jo varttia vaille kuusi, juhlijoita ei näy. Onko talvinen lumituisku ja turnausväsymys pitänyt ihmiset kotosalla? Ei suinkaan. Tila alkaa täyttyä ja pian pitää täyttää jo sivummalla olevia varapöytiä. Pispala Bus -kansanjuhla voi alkaa!

Vaan palataanpa hieman taaksepäin. Pispalanharjulle kulkevasta linja-autosta on kiistelty aika-ajoin ja vuosi 2018 oli jälleen varsinainen kädenväännön vuosi. Tampereen seudun joukkoliikennelautakunta päätti joulukuussa 2017 lakkauttaa Pispalanharjulle liikennöivän linjan 15. Päätöstä perusteltiin linjan kannattamattomuudella ja Pispalan valtatiellä kulkevilla linjoilla, joiden sanottiin korvaavan linjan 15.   

Lakkauttamispäätöksessä ei otettu lainkaan huomioon maastonmuotoja ja raskasta, kymmenien metrien kipuamista valtatieltä harjulle. Joukkoliikennejohtaja Mika Periviidalle tuntui linjan lakkauttaminen olevan enemmän periaatteellinen asia kuin 200 000 euron kustannussäästö. Huonona vitsinä Pispalan asukkaita lohdutettiin linja 31:llä, joka liikennöi 75 minuutin välein harjun itäpäähän, Lauri Viidan patsaan tuntumaan. Kääntöpaikka oli niin ahdas, että kuljettaja saattoi ajaa kääntämään auton vanhalle kääntöpaikalle Pispan koululle. Tyhjänä totta kai.

Kivistä tietä voittoon

Linjan lakkauttaminen herätti suuria tunteita ja pispalalaiset nousivat barrikadeille. Linjan säilyttämisen puolesta kerättiin adressiin 1600 nimeä. Kesäkuun mielenilmauksen ja syyskuisen keskustelutilaisuuden kautta otettiin järeämmät aseet käyttöön. Pispalan asukasyhdistys vuokrasi Tampereen kaupungin liikennelaitokselta linja-auton mielenilmausta varten. Pispala Bussiksi nimetyllä linja-automatkalla havainnollistettiin Pispalan kulttuurilinja-ajatusta Lauri Viita – Muumi-reitistä. Linja-auto täyttyikin iloisista matkalaisista. Matkalla laulut raikasivat, iskulauseet lentelivät, Muumimamma jakoi tikkunekkuja ja Lauri Viidan runot kajahtelivat auton seinistä.  

Apuun oli pakko huutaa poliittisia voimia. Entinen pispalalainen Aila Dundar-Järvinen otti asian omakseen ja ajoi sitä sitkeästi viikosta toiseen ja teki lopulta linjan palauttamisesta valtuustoaloitteen. Vastustus oli kovaa, mutta kivisen tien tarpomisen jälkeen Tampereen kaupungin talousarviokokouksessa päätettiin määrärahan myöntämisestä pikkubussille.

 

Pispalan Bus -kansanjuhla kokosi Pispan koulun ruokasalin täyteen tyytyväisiä asukkaita: jatkossa bussi kulkee Pispalan perille asti.

 

Joukkoliikennelautakunta päätti kokouksessaan marraskuussa 2018 uudesta linjasta 115 Keskustorin ja Pispalanharjun väliselle matkalle. Linjan liikennöinti aloitettiin tammikuun toisena päivänä 2019 ja iloisia matkustajia on riittänyt mukavasti. Luvassa on pispalalaisten yhdistysten ja asukkaiden pop up -tapahtumia ja kulttuuriteemaisia ajeluita. On aika näyttää, että linjan palauttamispäätös oli oikea ja tahdomme säilyttää sen jatkossakin. Joukkoliikennesuunnitelmassa vuodelle 2021 linjaa Pispalanharjulle ei ole toistaiseksi suunniteltu.

Pispan koulun ruokasali on hiljentynyt, suljen ovet ja sammuttelen valot. Juhlat on nyt juhlittu. Seison hetken torstai-illan pakkassäässä ja huokaisen. Yksi taistelu Pispalanmäellä on voitettu ja voimme nauttia sen lopputulemasta eli linja-autolinjan palauttamisesta Pispalanharjulle.

Kirjoittaja on Pispalan asukasyhdistyksen puheenjohtaja.

Lisää aiheesta Vasemmassa Kaistassa

Nyssellä Pispalan perille asti (13.9.2018)

Lisää aiheesta muualla verkossa

Pispalan asukasyhdistyksen sivut 
Pispalan asukasyhdistyksen Facebook-sivu

*