Palkkatyön parempi tuottavuus taltutti orjuuden

Pekka Isaksson & Jouko Jokisalo: Orjuuden arvet, Into 2024.

Olisiko Orjuuden arvet -teoksessa kerrotut 400 vuoden aikana kehitellyt orjuuttamisen keinot tämän päivän suomalaisten työantajien toiveuni? 

Ainoa huono puoli orjatyövoiman käytöstä työnantajan näkökulmasta on sen heikko tuottavuus niin sanottuun vapaaseen palkkatyöhön verrattuna. Vapaa palkkatyöläinen työskentelee myös oman hyvinvointinsa kohentamisen eteen, eikä aivan kaikki hänen työnsä tulokset valu pelkästään työnantajan laariin. Tämän taloudellisen tosiseikan vuoksi orjuutta aletiin Amerikassa poistaa 1800-luvulla, kun Pohjois-Amerikan teollisuus kärsi huutavasta työvoimapulasta. Samalla katseet kääntyivät Intiaan, jossa oli tarjolla ylihalpaa palkkatyövoimaa ja tekstiilimateriaalia.

Lempäälässä asuvan toimittajan sekä aate- ja oppihistorioitsijan Pekka Isakssonin yhdessä Oulun yliopiston Euroopan historian dosentin Jouko Jokisalon kanssa kirjoittama Orjuuden arvet (Into) ei ole mitään kesän viihdelukemistoa. Se on kuitenkin erittäin tärkeä tietokirja. Orjuudesta ei ole aiemmin suomeksi kirjoitettu yhtä perusteellisesti. Afrikasta Amerikan puuvillaplantaaseille ja sokeripelloille rahdattiin 400 vuoden aikana noin 12 miljoonaa orjaa. Lisäksi kuljetusten aikana heistä kuoli noin kaksi miljoonaa.

Usein itseään syvästi kristillisiksi tituleeravien kauppamiesten ja Amerikkaan muuttaneiden eurooppalaisten maanomistajien käsitteistössä ihmisoikeudet eivät olleet etusijalla. Orjuuden ”kätilöinä” toimivat niin papit kuin paavitkin sekä valistusajan filosofit.

Isaksson ja Jokisalo kertovat ansiokkaasti näiden ”velikultien” näkemyksistä, joilla he perustelivat orjien ihmisarvon ryöstämistä ja käymäänsä ihmiskauppaa. Näissä argumenteissa kajahtelevat kuitenkin myös nykyisten perussuomalaisten näkemykset. Onhan persujen kansanedustaja, historioitsija Teemu Keskisarja vähätellyt orjakaupan kielteisiä puolia ja uhonnut, että venäläiset veivät Isonvihan aikana asukaslukuun verrattuna enemmän orjia Suomesta Venäjälle kuin konsanaan Afrikasta vietiin orjia Amerikkaan 400 vuoden aikana.

Beatlesien kotikaupunki vaurastui orjakaupalla

Orjalakien hirmuvalta kielsi orjilta kaikki ihmisoikeudet. Tästä hyötyivät esimerkiksi liverpoolilaiset kauppiaat ja keinottelijat. Beatlesien kotikaupunki Liverpool kasvoikin suureksi orjakaupan ansiosta. Orjalaivat vakuutettiin vahinkojen varalta ja rahoitettiin usein pankkilainoilla, matruuseille maksettiin palkkaa. 

Siirtomaiden tuotteita ostettiin ja tuotiin markkinoille, ja valtio maksoi tuntuvia summia ensin ”Uuden maailman” valloittamiseksi ja myöhemmin valloitusten puolustamiseksi.

Bristolin ja Liverpoolin kauppiaat saivat orjalaivoihin investoinneistaan vuosittain vähintään kymmenen prosentin tuoton. Briteillä oli 1700-luvun lopulla yli 14 000 valtamerialusta, joista 204 oli tehtävänään orjien kuljetus. Espanja ja Portugali olivat aivan oma lukunsa orjakaupassa.

Eurooppalainen imperialismi ei rajoittunut pelkästään pakkotyön teettämiseen. Sen ohessa ryöstettiin Etelä-Amerikan hopea- ja kultavaroja ja käytettiin hyväksi raaka-aineita kaikkialta maailmasta.

Orjakauppa aikansa öljyä

Esitellessään Pispalan kirjastossa (4.4.2024) Orjuuden arvet -teostaan, Pekka Isaksson totesi, että Jouko on analysoija ja hän itse tarinankertoja.

– Emme kalastele samoilla vesillä, tämä menetelmä on toiminut tämän teoksen kirjoittamisessa. Se toimi myös aiemmin rasismin aatehistoriaa käsittävässä teoksessamme Kallonmittaajia ja skinejä, josta otettiin jo neljäs painos.

Jouko Jokisalo puolestaan kiitteli Pekan toimittajataustoja.

– Pekka kirjoittaa paljon nopeammin kuin minä.

Yhdessä he totesivat, että nykymaailmaa ei voi ymmärtää, jos 1600-1800-lukujen ”öljy”, eli orjakauppa jätetään huomioimatta. Orjakauppa oli tuolloin kehittyvien talouksien öljyä.

– Ilman orjuutta ei ole puuvillaa, ilman puuvillaa ei ole teollisuutta, ilman teollisuutta ei ole maailmankauppaa. Rasismilla on edelleen keskeinen rooli maailman politiikassa. Se on jäänne vuosisataisesta orjakaupasta. Rasismi ja sovinismi ovat lähes ainoita keinoja luokitella ja alentaa työvoiman hintaa. Orjuus ja rasismi ovat vaikuttaneet ratkaisevasti kolmen maanosan kehityksestä jälkeen jäämiseen.

Orja puhuvana työkaluna oli poikkeuksellista omaisuutta ja irtaimistoa. Se oli myös kykenevä vastustamaan omistajansa tahtoa. Ranskalaisten code noir -orjalaki astui voimaan Barbaroksella vuonna 1661, Virginiassa kirjattiin vuonna 1669 orjalaki perustuslakiin. Ranskassa code noir oli voimassa vuoteen 1794, Napoleon palautti lain vuonna 1802 ja se oli voimassa vuoteen 1848 saakka. 

– Omistusoikeuden pyhyys ohitti ihmisoikeuksien arvon. Omistusoikeus periytyi roomalaisesta yksityisomistusoikeudesta. New Yorkin pörssin perustajista puolet oli orjakauppiaita. Omistusoikeus oli olennainen osa vapautta, siksi omistusoikeutta oli suojeltava valtion toimilta. Vuonna 1894 Yhdysvalloissa määriteltiin, että rodut ovat erillään, mutta tasavertaisia.

Kun Britanniassa orjuus lakkautettiin vuonna 1834, valtio maksoi verorahoista 46 000 brittiläiselle orjanomistajalle korvauksia ”omaisuuden menettämisestä” nykyrahassa 17 miljardia puntaa.Viimeinen erä maksettiin vuonna 2015. Ettäkö ihmiskauppa olisi briteille vierasta! Orjat eivät saaneet minkäänlaisat hyvistystä kärismyksistään.

Ruotsalaisia huoletti orjanomistajien menetykset

Britannian hallitseman Länsi-Intian orjien markkina-arvoksi arvioitiin 40 miljoonaa puntaa vuonna 1833, kun orjuuden lakkauttamisesta päätettiin. Jokainen Länsi-Intian 600 000 orjasta edusti tuolloin keskimäärin 65 punnan pääomaa. 

– Tuolloin Britannian ala- ja ylähuone sekä monarkia myönsivät orjanomistajille 20 miljoonan punnan korvaukset, joka oli noin puolet kaikkien orjien silloisesta keskimääräisestä kauppahinnasta.

Joulukuussa 1849 Ranskan kansalliskokous päätti maksaa orjanomistajille korvausta puolet orjien markkina-arvosta. Jokaisesta vapautetusta orjasta he saivat 400-500 frangia eli suunnilleen saman verran kuin englantilaiset orjanomistajat saivat. Aikaisemmn Ranska olin pakottanut Haitin maksamaan korvauksia ranskalaisille orjanomistajille. Vuonna 2003 Haitin hallitus vaati korvausten takaisinmaksua. Vaadittu summa oli korkoineen 22 miljardia dollaria. 

Sisällissodan tuloksena Yhdysvaltain etelävaltioiden orjanomistajat eivät saaneet korvauksia. Sotilaallisesta tappiosta huolimatta he säilyttivät plantaasinsa ja valtansa. Etelävaltioissa syntyi myytti, jonka mukaan etelän ja orjuuden puolesta taistelleet sotilaat ja kenraalit olivat todellisia sankareita, joiden muistoa tulee kunnioittaa. Näkyvimmin kyseistä myyttiä ylläpitää Ku Klux Klaani.

– Ruotsin valtiopäivillä 1844-45 käydyissä keskusteluissa orjuuden lakkauttamisessa ei ollut kyse ihmisarvon ja -oikeuksien toteutumisesta, eikä orjille maksettavista korvauksista puhuttu sanaakaan. Eniten huolestutti se, pystyikö valtio korvaamaan menetyksen orjanomistajille.

Jokaisella suomalaisella on 60 orjaa

Isakssonin ja Jokisalon mukaan noin 36 000 orjalaivasta on tietoja laivojen määrä- ja saapumispaikan perusteella. Tiedossa on laivojen omistajat, kapteenit sekä se, mitä laivoissa tapahtui, oliko tulipaloja, kapinointia tai ryöstöyrityksiä.

Pohjois-Amerikkaan Virginiaan vietiin ensimmäiset orjat vuonna 1619. Sokeriplantaaseille joutunut orja eli korkeintaan kuusi vuotta. Työpäivä oli kuusitoista tuntia. Tämän päivän maailmassa vuosittain tuotetaan orjatyövoimalla noin 500 miljardin dollarin edestä tuotteita. Maailmassa on enemmän orjia kuin koskaan, arvioiden mukaan noin 50 miljoonaa henkeä. Elektroniikkateollisuus käyttää orjatyövoimaa noin 250 miljardin dollarin edestä vuosittain. Tavallisella suomalaisella kuluttajalla on jossain etelän alueella ainakin 60 orjaa.

Orjuuden historia häivytetty jenkkinuorisolta

Entäpä jos historia olisi kulkenut toiseen suuntaan ja Amerikkaan olisi orjiksi viety eurooppalaisia? Isaksson ja Jokisalo arvelevat, että voi vain kuvitella, minkälaisiin vaikeuksiin Eurooppa olisi silloin ajautunut. 

– Afrikasta oli pitemmistä etäisyyksistä ja tauti- ja muista riskeistä huolimatta paljon helpompaa organisoida orjakauppa. Suurimmaksi osaksi se perustui yhteistyöhön afrikkalaisten kauppiaiden, välittäjien, orjanmetsästäjien ja kokonaisten orjakauppaa harjoittavien valtioiden eliitin kanssa.

– Afrikassa oli vanhastaan kotoperäistä orjuutta, ja arabien harjoittama orientaalinen orjakauppa oli luonut verkostoja, joita eurooppalaiset orjakauppiaat ottivat haltuunsa ja laajensivat.

Yksi virstanpylväs orjuudelle oli Haitin vallankumous vuonna 1805, jolloin orjat vapauttivat itse itsensä. Tuolloin sokerituotantoon keskittyneessä ranskalaisten siirtomaassa syttyi orjien massiivisen vastarinnan tuloksena vallankumous ranskalaisia orjaisäntiä vastaan. Sota kesti kymmenen vuotta ja alkusysäys tuli vuoden 1789 Ranskan vallankumouksesta tunnuksenaan vapaus, veljeys, tasa-arvo. 

– Kymmeniä tuhansia valkoisia surmattiin, ainakin kolmannes sadoista tuhansista orjista sai surmansa. Ranskan talous koki rankan ”markkinatappion.” Orjuus kiellettiin Haitissa peruslailla vuonna 1805 ikuisiksi ajoiksi. 

Tämä ”universaali vapauden manifestaatio” sai vastaansa vuosikymmenten kauppasaarron, salamurhat ja ulkovaltojen painostuksen. Silti se nopeutti orjuuden poistamista, vaikka orjuuden lakkauttaminen ei hävittänyt orjien ja isäntien roturajaa:

– Viha, ennakkoluulot ja rasismi jäivät vuosisatoja kestäneen alistamisen perinnöksi. Orjuuden vastaiset liikkeet ja teollisuuskapitalismi ovat vieneet kunnian orjuuden lakkauttamisesta, ja orjien oma vastarinta on unohdettu. 

– Kirjamme antaa orjille sijan historiallisina toimijoina, ihmisinä, jotka nousivat vastustamaan ikiaikaista kaltoinkohtelua, Isaksson ja Jokisalo toteavat.

Ainakin amerikkalaisnuoret on säästetty orjuuden haavoilta ja arvilta. Southern Poverty Centerin selvityksessä vuonna 2017 vain kahdeksan prosenttia amerikkalaisista lukiolaisista tiesi, että orjuus oli sisällissodan keskeinen syy.

Heille, kuten kaikille olisi suotavaa lukea Orjuuden arvet, etteivät asiat näyttäytyisi liian persumaisen itsestään selviltä.