Artikkeli: Uutiset 2013–2018

15.10.2014 klo 16:08

Vasemmistonuoriso juhlii ensi viikolla

Juhlaan tulevan valokuvien etsiminen ja valinta on tarkkaa työtä. Osmo Sounela ja Veijo Laitinen kävivät Työväenmuseo Werstaalla tutustumassa arkistojen arteeisiin.
Juhlaan tulevan valokuvien etsiminen ja valinta on tarkkaa työtä. Osmo Sounela ja Veijo Laitinen kävivät Työväenmuseo Werstaalla tutustumassa arkistojen aarteeisiin.

Teksti ja valokuvat: CAI MELAKOSKI
Jo 150 entistä ja nykyistä vasemmistonuorta on ilmoittautunut Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton (SDNL), nykyisen Vasemmistonuoret -järjestön juhlaan ensi viikon lauantaina Työväentalo Tapiolassa. Ensimmäiset SDNL:n osastot perustettiin syksyllä 70 vuotta sitten Tampereella, itse valtakunnallinen nuorisoliitto perustettiin vuoden 1944 viimeisenä päivänä Helsingissä.

Pirkanmaan vasemmistonuoria eri vuosikymmeniltä saapuu Tampereelle pitkienkin matkojen takaa, ja kymmenet toverit tapaavat toisensa pitkänkin eron jälkeen. Juhlan järjestelytoimikunnan jäsenen, Veijo Laitisen mukaan tärkein ohjelmanumero onkin vanhojen ystävien tapaaminen.
Ohjelmassa on  toki muutakin. – Entisistä ohjelmaryhmistä nähdään ainakin Lopettakaa jo ja Raivottaret, ja ainakin osia Kalevan Sosialististen Nuorten ohjelmaryhmästä ja  Messukylän Demokraattisten Nuorten tanhuryhmästä nähdään lavalla. Marjo Uksila lausuu, Ulla-Leena Alppi toivottaa vieraat tervetulleiksi ja Hämeen ja Tampereen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Visa Savolainen pitää juhlapuheen. Muutakin ohjelmaa luvassa, listaa Laitinen.

Ohjelmassa myös valokuvanäyttely, kahvia, kasvissoppaa ja muurinpohjalättyjä, lopuksi tietenkin tanssia, kuten tapana on, lupaavat järjestäjät.

Juhlan osanottajat kommentoivat

Ilmoittautumislomakkeessa on varattu tila ilmmoittautuvien kysymyksille, ehdotuksille ja kommenteille. Tunnelmat ovat innostuneet, tässä muutama esimerkki:

  • Hienoa, että me entiset nuorisoliittolaiset pääsemme tapaamaan toisiamme! Toivon näkeväni runsaasti tuttuja siltä ajalta kun olin piirin (Pohjois-Hämeen Sovialistinen nuorisoliitto) puheenjohtajana
  • Olen liittynyt Lielahden Demokraattisiin Nuoriin 4.11.1946, jäsennumero 30 ja Tampereen Demokraattiset Opiskelijanuoret järjestöön 16.11.1947, jäsennumero 11. Pääasiassa olin pioneeriohjaaja Lielahdessa 1940-luvulla ja 1950-luvun alussa. 1950-luvulla Helsingissä toimin aktiivisena Akateemisessa Sosialistiseurassa (ASS). Olin myös perustamassa Tampereelle Akateemista Sosialistiseuraa (TASS) 1960-luvun alkupuolella, siinä toimin myös aktiivisti.
    Nykyisille vasemmistonuorille: Menestystä toiminnassanne!
  • Hei, tahdon teidän juhliin! Jos ruokavaliotiedoilla teette jotain, niin olen vegaani, joka on allerginen raa’alle porkkanalle ja raa’alle omenalle sekä kiiville 🙂
  • Kiva kun järjestätte!
  • On tosi mukavaa, että järjestätte 70 vuotisjuhlat. Mielellään sitä tullaan muistelemaan nuoruuden iloisinta ja antoisinta aikaa nuorisoliiton riveissä.
  • Messukylän entisten nuorten tanhua luvassa.
  • Aion osallistua juhlaan. Menestystä järjestäjille
  • Tulen Helsingistä, enkä varmaan ehdi kovin ajoissa. Kolmeksi en ainakaan, en ehkä neljäksikään.
  • Ihanaa nähdä teidät kaikki !!!!

Lisätietoja juhlasta:
http://tinyurl.com/SDNL70Tre
Ilmoittautuminen juhlaan:
http://tinyurl.com/SDNL70

Vasen Kaista juhlasta 14.6.2014

SDNL 70-vuotisbanneri

Kommentteja: 2

  1. Leppäkosken Jussilta vasta kuulin tästä eilen, joten vähän turhan lyhyellä varoitusajalla! Mutta terveisiä kuitenkin kaikille tutuille!

  2. Nyt harmittaa, kun olen täällä rapakon takana enkä pääse juhliin. Ehkä muita Viialan Demokraattisia Nuoria tulee, liityin jäseneksi 1974. Ensimmäisiä tehtäviä oli osallistua opintokerhoon ja pitää vuorollaan alustus. Opintovihkot toki olivat, mutta 14-vuotiaalle ei historiallinen materialismi oikein auennut. Vaikka Aki Paananen, onkohan sukunimi oikein, yritti kovasti valistaa. Lauluryhmä olikin paljon mukavampia ja hauskaa oli myös vahakopiokoneen kanssa puuhastella. Olisi mukava kuulla, missä esimerkiksi Hirsmäen Heidi on, Laineen tytöt ja poika ovat Viialassa päin, samoin Tarja ja Pauli, osaston silloinen pj, Mirja muutti Kanadaan jo aikoja sitten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *