– Kirjaimiin SKDL liittyy mielessäni vahvasti jokin, jolle en löydä muuta ilmaisua kuin SKDL:n henki. Siihen sisältyvät SKDL:n punavihreät värit ja symbolit, ihmisläheisyys, vahva kulttuuriperintö kirjailijoineen, kuvataiteilijoineen, kaikkine kulttuurivaikuttajineen, kuvasi Suomen Kansan Demokraattisen liiton varapuheenjohtajana ja kansanedustajana toiminut Ulla-Leena Alppi järjestöä SKDL:n perustamisen 70 vuotisjuhlaseminaarssa viime lauantaina.
Juhlaseminaaria on esitelty lähemmin Kansan Uutisten artikkelissa “SKDL oli yhteiskunnan kriittinen uudistaja”
Vasen Kaista julkaisee Ulla-Leena Alpin seminaarissa esittämän puheenvuoron kokonaisuudessaan:
Viikkolehden haastattelujen ja täällä kuultujen puheenvuorojen jälkeen lähestyn SKDL:oa yhden jäsenen näkökulmasta ja harppaan suoraan 1950- luvun loppupuolelle, jolloin neljä tärkeää kirjainta SKDL piirtyivät ja jäivät pysyvästi omaan tietoisuuteeni.
Pikkutyttönä muistan tutkineeni uteliaana vaalijulisteita katujen varsilla sekä äänestyspaikkana toimineen oman koulun läheisyydessä. Muutoin harmaan katukuvan vaalijulisteissa oli väriä ja jotakin maagisen kiinnostavaa. Ensimmäiset poliittiset keskusteluni kävin hyvin Mannerheim-henkisen kansakoulun opettajani kanssa. Hänen mielestään SKDL teki kauheaa käännytystyötä haaliessaan jopa lapsia vappumarsseille. Väitin vastaan, ja sitten kun argumentit loppuivat kymmenvuotiaalta saatoin aina todeta, että ”kyllä isä tän asian paremmin tietää”. Siitä olin tullut täysin vakuuttuneeksi kuunnellessani isääni, vakaumuksellista työväenliikkeen ihmistä.
Kotonani pidettiin silloin tällöin SKDL:n yhdistyksen kokouksia. 50- ja 60-luvuilla ne olivat juhlatilaisuuksia, joihin muistan miesten pukeutuneen tummaan pukuun, valkoiseen paitaan ja solmioon. Sisareni kanssa lauloimme aina alkajaisiksi ensimmäisen säkeistön ”lastenlaulusta” nimeltään Warshavjanka.
Usein jäin kuuntelemaan mitä kokouksissa puhuttiin. Puhuttiin pitkistä työpäivistä, lapsilisistä, työttömyydestä, puhuttiin myös vappumerkkien myynnistä, raittius- ja kulttuuri-iltamien järjestämisestä, yhdistyksen oman lipun hankkimisesta. Kaikkea sitä ymmärsin SKDL:n olevan ja minusta se oli yhtä kiinnostavaa kuin leikkiä nuolenseuraajaa korttelin muiden lasten kanssa.
Suuria SKDL- hetkiä koin myös radion Pienoisparlamentin äärellä. Kuuntelin keskustelijoiden argumentteja, samalla ankarasti pohtien sitä miten kaikki keskustelijat voivat mahtua sisään ULA- radioon. En tainnut koskaan selvittää salaisuutta, pääasia oli kuunnella. Ja miten riemullista kuuntelua meille, skdl:läisille, että viisain ja oikeudenmukaisin keskustelija oli Hertta Kuusinen. Muistan isäni olleen erittäin tyytyväinen siitä, että SKDL:oa edusti niin sanavalmis nainen.
Kymmenen vuotta myöhemmin, nuorisoliittolaisikäisenä pääsin kurkistamaan poliittisen päätöksenteon ihmeisiin SKDL:n liittoneuvoston jäsenenä. Ensimmäisistä kokouksista Hämeentiellä muistan hämmennyksen nähdä ja jopa tavata sellaisia kuuluisuuksia kuin Ele Alenius ja Paavo Aitio. Vaikuttavaa oli myös ajatella olevansa yksi vastuullisista päätöksentekijöistä. Ehkä se ei tänä päivänä tunnu samalta nuorista vaikuttajista, mutta 1970-luvun alkupuolella ei kaksikymppisiä nuoria, eikä varsinkaan nuoria naisia juuri nähty päättävissä elimissä.
1970-luvun alkupuolella liityin myös SKP:een. Sekin oli kotoa tuttu ja näyttäytyi rivijäsenelle SKDL:n tavoin ihmisten tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivänä liikkeenä. Samalla tavalla me puolueen rivijäseninä hankimme Kansan Uutisten tilauksia, järjestimme mielenosoituksia, tuimme työläisten työtaisteluita. SDNL, SKDL, SKP, SDPL ja myöhemmin SNDL – kaikki ne olivat nuorelle ihmiselle yhtä järjestöperhettä. Minusta ei vielä tuntunut kauhean vakavalta se, että kiihkeissä keskusteluissa lenteli leimoja sekä käsitteitä, joista en ymmärtänyt mitään. Revisionisti; no jaa, pitääpä selvittää tarkemmin.
Eduskuntatyössä puolueen hajaannus varjosti ja kalvoi kaikkea mitä teimme. Neuvostoliitto-korttia käytettiin, politiikka näytti nurjimmat puolensa. Toisaalta kaikki tuo vaikutti niin, että SKDL identifioitui ainakin omassa mielessäni entistä selvemmin kansalaisjärjestöksi etujoukon sijaan. Se tuntui tutummalta, se tuntui ihmisen kokoiselta, omemmalta.
Kirjaimiin SKDL liittyy mielessäni vahvasti jokin, jolle en löydä muuta ilmaisua kuin SKDL:n henki. Siihen sisältyvät SKDL:n punavihreät värit ja symbolit, ihmisläheisyys, vahva kulttuuriperintö kirjailijoineen, kuvataiteilijoineen, kaikkine kulttuurivaikuttajineen. Myös lapset liittyvät SKDL:oon. – ehkä johtuen omasta lapsuudestani, ehkä johtuen lähellä olleesta pioneeritoiminnasta. Yhteiskunnallinen sivistys -ja kansanliike, rauhanliike. Sitä oli SKDL aikoinaan hyvin leimallisesti, ja sitä se pyrki olemaan loppuun asti.
Juhlaseminaarissa haluan vielä mainita 1980-luvun alkupuolen, joka omassa SKDL-historiassani on jäänyt mieleeni vireän keskustelun ja oivallusten aikana. Perinteisempien yhteiskunnallisten teemojemme rinnalle synnytimme ns. elämäntapakeskustelun, joka herätti kiinnostusta myös SKDL:n ulkopuolella. Keskustelussa puhuttiin ihmisen kasvusta, ekologisesta vastuustamme, ja osin uudella tavalla sukupuolten tasa-arvosta.
Muuttuva ihminen muuttaa – se oli keskustelun ydin. Ihmiset olivat innostuneita yhtä lailla niin Tampereella kuin Pälkäneellä, niin Kajaanissa kuin Helsingissäkin. Yritettiin synnyttää uutta poliittista kulttuuria. Oltiin avoimia uudelle – kuluttavista puolueriidoista huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi. Jotakin uutta jäikin elämään. Esimerkiksi naisten osallisuus naistietoisemmista lähtökohdista lisääntyi ja vakiintui. Myös miesliike erityisesti uuden isyyden näkökulmasta alkoi syntyä.
Hyvät toverit, olen ylpeä siitä, että olen voinut toimia niin hienossa liikkeessä kuin SKDL, tavata ympäri Suomea ihmisiä yhdistyksissä, kantaa heidän kanssaan punavihreää lippua, toimia myös SKDL:n kansanedustajana ja varapuheenjohtajana. Haluaisin lausua lämpimät kiitokset heille, jotka aikanaan SKDL:n synnyttivät, jotka ovat aina puolustaneet rauhaa ja ihmisyyttä, ja jotka rakensivat suomalaisen hyvinvointivaltion. SKDL:n työn jatkajalla Vasemmistoliitolla on perinteitä mistä ammentaa. Kuten on usein sanottu, perinteistä kannattaa jättää tuhka ja sytyttää tuli, joka voi elää tässä ajassa.
