POTILAS SAARINEN.
Potilas Saarisen molemmista jaloista poistettiin suonikohjut. Hänellä oli huonoa onnea, sillä hän sai toiseen jalkaansa leikkauksen jälkeen ruusun. Jalkaan kehittyi paise, jonka hoito vaati suonensisäistä antibioottia.
Saarista hoidettiin Hatanpään sairaalan geriatrian ja yleislääketieteen osastolla viisi. Huonekaverina Saarisella oli 1920-luvulla syntynyt Mirja-rouva, joka oli joutunut sairaalaan vatsaoireitten takia. Mirja oli aktiivinen ihminen: hän esimerkiksi soitti torstaikerhoonsa ja kertoi joutuneensa sairaalaan etteivät suotta odottelisi häntä seuraavaan tapaamiseen. Mirja-rouvalla oli myös useita sukulaisia, poikia ja tyttäriä, jotka kävivät häntä päivittäin katsomassa.
Kupsahdus
Eräänä iltana Mirja-rouva kurkotti puhelintaan yöpöydältä ja putosi sängystä lattialle. Viereisessä vuoteessa makaava potilas Saarinen järkyttyi pahasti, mutta ontui kipeästä jalastaan huolimatta käytävälle huutamaan hoitajia avuksi. Kaksi reipasta hoitajaa valkoisissa univormuissaan saapui huoneeseen.
Toinen hoitaja huomasi lattialla jonkin omituisen kökkäreen ja ihmetteli ääneen, että onkohan potilaalta katkennut hammas. Lattialla olleen ihmeen äärelle ei kuitenkaan hetkeksikään pysähdytty, eikä potilaalta itseltään kysytty mitään. Hoitajat vain räimäisivät Mirja-rouvan riuskoin ottein takaisin peittojen alle ja kiiruhtivat ovesta ulos alle puolessa minuutissa.
Mirja-rouva ei kuitenkaan ollut saanut havittelemaansa puhelinta käteensä ja niinpä hän kurkotti sitä uudelleen, jolloin hän tietysti kierähti uudestaan alas sängystä. Potilas Saarinen ontui jälleen käytävään ja hoitajat tulivat ja nostivat Mirja-rouvan takaisin petiin yhtä reippaasti kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt hoitajat sentään huomasivat nostaa sängyn laidan ylös, vaikka se heidän olisi tietenkin pitänyt tehdä jo ensimmäisen putoamisen jälkeen.
Ahdistus
Potilas Saarinen ahdistui toisen potilaan epäinhimillisestä kohtelusta niin, ettei saanut seuraavana yönä unta. Hän koki olevansa post-traumaattisen jälkipuinnin tarpeessa. Hän hiipi tutkimaan lattialle pudonnutta kökkärettä, mutta se ei onneksi ollut hammas vaan pieni leivänpalanen.
Seuraavana aamuna Mirja-rouvan kasvoilla, kaulalla ja siinä osassa rintaa, joka näkyi yövaatteen reunan yli, oli sinipunaisia kämmenen kokoisia mustelmia ja hän valitti rintakipua. Lääkärinkierrolla hoitajat seisoivat lääkärin kyynärpään vieressä ja kertoivat, että Mirja-rouvalla nyt on vähän ollut pieniä vastoinkäymisiä, koska hänellähän oli edellisenä iltana ollut se pieni ”kupsahdus”.
Rintakipujen takia lääkäri määräsi, että rouvalta piti ottaa sydänfilmi. Sydämen toiminnassa ei kuitenkaan filmin perusteella todettu mitään erikoista ja onkin luultavampaa, että rouvan kivut aiheutuivat pikemmin rinnan alueen ruhjeista tai murtumista kylkiluissa. Niitä ei vaan tutkittu millään lailla.
Potilas Saarinen pyrki ja pääsi seuraavana päivänä kotisairaalan potilaaksi. Jalassa oleva paise puhkaistiin myöhemmin ja antibioottihoito jatkui suonensisäisenä vielä jonkin aikaa. Tulehdus parani.
Onnellinen loppu
Potilas Saarinen on sairaalareissun jälkeen joka viikko turhaan tutkinut lehdestä kuolinilmoituksia ja kirkollisia ja etsinyt niistä Mirja-rouvan nimeä. Käydessään Hammareninkadun laboratoriossa eräänä päivänä viime helmikuussa, potilas Saarisen edellä kuulutettiin Mirja-rouvan nimi.
Mirja-rouvahan se siinä meni poikansa avustamana näytteenottoon. Hän oli joka tavalla eri ihminen kuin potilas Saarisen sairaalassa tapaama riutunut vanhus. Painoa oli kertynyt kymmenisen kiloa lisää ja Mirja-rouva näytti suorastaan hyvinvoivalta. Sekä potilas Saarinen että Mirja-rouva voivat siis tyytyväisinä todeta olevansa edelleen hengissä –Hatanpään sairaalasta huolimatta.
Potilas Saarinen tarkkailee terveydenhuollon toimintaa kymmenien vuosien kokemuksella.