Artikkeli: Uutiset 2013–2018

9.10.2015 klo 07:50

Paikallisjunayhteyksiä ei saa lakkauttaa

Autio_VR_900x500_CM
Haapamäen ja Oriveden välisen paikallisjunaliikenteen lakkauttaminen on ristiriidassa valmisteilla olevan Pirkanmaan maakuntakaavan kanssa.

 

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA, kuva: CAI MELAKOSKI
Pirkanmaan vasemmistoliitto vastustaa liikenneministeriön hankkeita lopettaa paikallisjunaliikenne Haapamäen ja Oriveden välillä. Torstaina hyväksymässään kannanotossa piirihallitus korostaa paikallisjunien merkitystä Pirkanmaan julkiselle liikenteelle.

– Paikallisjunayhteydet ovat olennainen osa pirkanmaalaista julkista liikennettä. Junia käytetään sekä työ- ja opiskelumatkoilla että asiointimatkoilla. Alueellinen paikallisjunaliikenne on tähän saakka mahdollistanut toisen asteen ja yliopisto-opiskelun esimerkiksi Tampereella, Keuruulla, Orivedellä ja Seinäjoella.  Opiskelijat joutuvat junavuorojen lakkauttamisen takia muuttamaan keskuspaikkakunnille. Monissa tapauksissa tästä voi nousta kynnys opintojen jatkamiselle.

Piirihallitus toteaa ministeriön linjausten olevan vakavassa ristiriidassa vanhusten kotona-asumistavoitteiden kanssa.
– 
Erityisesti autottomille vanhuksille edullinen junaliikenne on mahdollistanut asumisen keskustaajamien ulkopuolella.

Pirkanmaan  vasemmistoliitto hämmästelee keskustapuolueen ja perussuomalaisten vaivatonta mukautumista kokoomuksen ajamaan syrjäseuduista viis  -politiikkaan.  Aiotut paikallisliikenteen lakkautukset kuihduttavat yritysten toimintaedellytyksiä, lisäävät työttömyyttä ja maaltapakoa. Junaliikenteen leikkaukset välillä Joensuu–Seinäjoki merkitsevät Suomen poikittaisen junaliikenteen täydellistä alasajoa.

– Hallituksen tulisi näiden vähentämispyrkimysten sijaan etsiä mahdollisuuksia lisätä käyttäjiä ja vahvistaa henkilöliikenteen lisäksi ratojen rahtiliikennettä. Pohjois-Pirkanmaalla uusien puunjalostuslaitosten luonteva paikka olisikin radan varressa. Se olisi perusteltua myös  ympäristösyistä, opastaa Pirkanmaan vasemmistoliitto hallitusta.

 

 Aiheesta lisää muualla verkossa

Paikallisjunayhteyksiä ei saa lakkauttaa -kannanotto Pirkanmaan vasemmiston verkkosivulla

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.