Teksti ja kuvat: JAANA MÄKINEN
Suolakurkkua, smetanaa, teetä ja muuta mukavaa oli tarjolla Työväenmuseo Werstaan järjestämässä neuvostomatkailun muisteluillassa. Kolmisenkymmentä 1970 ja 1980 -luvuilla naapurimaassamme käynyttä osallistui Taidetta neuvostomaasta -näyttelyn oheisohjelmistona järjestettyyn illanviettoon.
Pari tuntia on lyhyt aika odottaa, ennen kuin hitaat hämäläiset saavat suunsa auki ja alkavat muistelemaan. Tapahtuman vetäjä, yleisöpäällikkö Ulla Rohunen yhdessä Lenin-museon erikoistutkija Mia Heinimaan kanssa avasivat tilaisuuden omilla muisteloillaan. Rohunen muisteli lappeenrantalaisen isänsä käyntejä naapurimaassa ja Heinimaalla taas oli vuosien kokemusta maasta niin opiskelijana kuin matkaoppaana.
Ruoka- ja juomakulttuuria
Rohunen muisteli isän selittäneen matkojen jälkeistä pahaa hajuaan pahalla ruualla. Selitys sai muutkin muistelemaan ennakkoluulojaan ja ensikohtaamisia neuvostoliittolaisen ruuan kanssa: Tattaripuuro ei maistunut kenellekään, ja maitotuotteita piti välttää. Tosin vatsavaivoihinkin lääke löytyi paikallisilta: konjakkia ja suolaa. Kokeilun tulos oli, että kun kokopäivän joi ja napsi suolat perään, ”oli kyllä vatsa terve, mutta pää kipee”.
Nykyisin Venäjän ruokakulttuuria tunnetaan aiempaa paremnin muun muassa näyttelijä Ville Haapasalon ohjelmien ansiosta. Heinimaa kehui myös jo aikoinaan todenneensa hienoksi alueeksi Gruusian (Georgian) ja sen ruuan.
Pitkiä matkoja, sairaalaa ja sukkahousuja
Missä päin isoa naapurimaatamme sitten paikalla olijat kiertelivät? Osa oli käynyt seuramatkoilla Leningradissa ja Viipurissa tai menetetyssä Karjalassa. Vaan oli jokunen kulkenut junalla Siperian rataa pitkin kohti Venäjän kaukoitää, Habarovskiin tai Vladivostokiin saakka ja siitäkin kauemmaksi. Parin viikon junamatkan ja paluulennon kokemukset sekä matkan luontonähtävyydet muistuvat mieleen yhä.
Jos oli muistoja ruoasta tai mielipiteitä paikallisten oloista kultaisella seitsemänkymmentäluvulla tai nykypäivänä, saimme kuulla myös melkeinpä Kummeli-vitsin tapaisen kertomuksen siitä, kuinka voi päätyä Kansansairaala kahteentoista. Siihen tarvittiin Moskovassa vatsakipuinen opiskelijapoika ja lääkärin pyyntö näyttää kieltä. Tästä oli selvinnyt, että kyseessä oli umpisuolen tulehdus. Mutta miksi lähete kansansairaalaan ja miten kielestä selviää vatsakivun syy, ei selvinnyt kertojalle koskaan.
Muistelijat miettivät vielä aikaa sukkahousujen. Seuramatkoilla Suomesta rahdattiin niin sukkahousuja kuin farkkujakin. Niiden mynnistä saadut ruplat piti tietysti käyttää rajan tuolla puolen, kun rahaa ei voinut vaihtaa Suomen markoiksi. Niinpä suomipoika ja -tyttö pääsi neuvostokulttuuria kokemaan oikein kunnolla, oopperoissa tai ravintoloissa. Ja varmaan aika montaa kotia koristavat perinteinen maatuskanukke tai kukkahuivi. Kotimatkalla turistibussit joutuivat toisinaan pysähtymään rajan tuntuman kylissä, jotta matkailijat pääsivät eroon ruplistaan. Pikkukauppojen leipähyllyt tyhjenivät.
Parituntinen muistelu hujahti nopeasti. Mutta ei huolta, samankaltaisia iltoja järjestetään kyllä lisää, lupasi vetäjä Ulla Rohunen.
Aiheesta lisää:
Taidetta neuvostomaasta näyttely (Työväenmuseo Werstaan verkkosivut)