Teksti: HEIKKI LAKKALA
Jürgen Habermas (s.1929) on kansainvälisesti eniten lainattu saksalainen filosofi, yksi vielä elossa olevista 1900-luvun suurista. Hän on viime vuosina toistuvasti käsitellyt Euroopan unionia ja vaatinut unionin demokraattista syventämistä. Heinäkuun alkupuoliskolla hän otti Die Zeit -viikkolehdessä kantaa EU:n tilanteeseen Britannian eroäänestyksen jälkeen.
Britannian äänestystulosta hän pitää populismin voittona. Tulos oli hänelle odottamaton, koska pankkisektori on maalle niin olennaisen tärkeä ja koska tiedotusvallan ja Lontoon Cityn vaikutus on maassa niin voimakas.
Jos äänestys olisi pidetty Saksassa, asiat olisivat Habermasin mielestä menneet toisin. Euroopan yhdentyminen on ollut ja on yhä Saksan etujen mukaista. Sodan jälkeen maa oli vain varovaisesti toimiva hyvä eurooppalainen ja yritti korjata kansallista mainettaan. Lopulta se kykeni käyttämään EU:n taustatukea jälleen yhdistymisensä apuna. Saksa on hyötynyt valuuttaunionista – etenkin eurokriisin aikana. Saksa on vuodesta 2010 lähtien saanut läpi maan kansallista etua voimakkaasti ajavat ordoliberaalit eli ankaraa talouskuria vaativat näkemyksensä säästöpolitiikasta Ranskan ja Etelä-Euroopan vastustuksesta huolimatta. Tällainen teknokraattinen linja on ongelmia siirtävänä ja päämäärien vastaisena muualla Euroopassa asetettu kyseenalaiseksi. Ajatuksellinen horisontti kutistuu, jos ei enää ajatella vaihtoehtoja.
Brysseli-vihaa
Brittien eropäätöksellä on yhtäältä kansallisia, itse aiheutettuja syitä. Toisaalta se on oire EU:n kriisistä. Suurvalta-asemasta luopumiseen ei sopeudu noin vain. Britannia liittyi 1973 Euroopan talousyhteisöön pelkästään taloudellisista syistä. Tämä johti maan pulmalliseen tilanteeseen. Britannian poliittinen eliitti on pitänyt etäisyyttä Manner-Eurooppaan. Churchill näki 1940-luvulla brittiläisen imperiumin yhdentyneen Euroopan hyväntahtoisena kummisetänä, ei sen osana. Maan Eurooppa-politiikka on perustunut ajatukseen: Pese minut, mutta älä kastele. Briteille EU on vain vapaakauppa-alue ilman vapaata liikkuvuutta ja euroa. EU-jäsenyyden puolustaminen jäi puolivillaiseksi ja rajoittui vain taloudellisiin perusteluihin. Ikään kuin häikäilemätön kansallisten etujen ajaminen, joka on leimannut brittien politiikka, riittäisi pitämään ylikansallisen valtioyhteisön kasassa.
Brexitäänestys kertoo jotain myös EU:n ja sen jäsenmaiden yleisestä kriisistä. Eron kannattajat saivat ääniä erityisesti huono-osaisilta ja vähemmän koulutetuilta. Kannatus oli suurempi autioituneilla teollisuusalueilla, jotka eivät enää ole päässeet taloudellisesti jaloilleen. Tämä kertoo brexitin sosiaalisista ja taloudellisista syistä. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja voimattomuuden tunne siitä, että omia etuja ei kukaan edusta politiikassa, on kasvanut voimakkaasti. Tämä on luonut motivaatiopohjan vastustaa vierasta, kääntää selkänsä Euroopalle ja vihata Brysseliä.
Myös Manner-Euroopassa ovat vihakampanjat lisääntyneet. Poliittisista estoista vapauneen aggressiivisuuden sosiaalipatologiset piirteet viittaavat siihen, että globalisaation aiheuttamat pakot vaativat liikaa sosiaaliselta integraatiolta demokraattisissa kansallisvaltioissa.
Demokratian puutetta
Habermas pitää esimerkkinä tästä Puolan nykyhallituksen aatteellisen isän Jaroslav Kaczyńskin wilhelmiinisiä (≈konservatiivisia, nationalistisia, epädemokraattisia, epähumaaneja, ihmisoikeudet sivuttavia) fantasioita. Ne ovat reaktiota siihen, että kansallisvaltion tunnetaan menettäneen kontrollin. Myös tälle kontrollin menetyksen tunteella on perustansa todellisuudessa. Kansallisvaltioista, jotka tähän asti ovat antaneet kansalaisille mahdollisuuden olla mukana päättämässä yhteiskunnallisen olemassaolonsa ehdoista, on tullut ontompia. Britannian kansanäänestys viittaa siihen, että poliittisen julkisuuden perusrakenteet ovat murtuneet. Tiedotusvälineet ja osapuolet eivät ole informoineet perustavanlaatuisista tosiasioista ja perusteluista, joita tarvittaisiin järkevän mielipiteenmuodostuksen pohjaksi.
Kyse ei ole vain tiedotusvälineistä vaan ylipäänsä asenteesta politiikkaa kohtaan. Silicon Valleyn ideologian mukaan markkinat ja teknologia pelastavat yhteiskunnan ja tekevät demokratian kaltaiset vanhanaikaisuudet tarpeettomiksi. Vakavasti otettava tekijä tässä keshityksessä on poliittisten puolueiden valtiollistuminen.
Ei ole sattumaa, että Euroopan tason politiikka ei ole juurtunut kansalaisyhteiskuntaan. Euroopan tasolla politiikka on nimittäin siten organisoitu, että kokonaisyhteiskunnallisesti relevantit linjavalinnat on siirretty demokraattisen tahdonmuodostuksen saavuttamattomiin. Kansalaisten käsiteltävänä on vain teknokraattisia asioita. Tämä rakennelma on lyöty lukkoon sopimuksissa. Vastaus tähän ongelmaan olisi ylikansallinen demokratia. Kontrollin menetykseen ei voi vastata muulla tavoin.
Tähän asti liki ainoastaan kansallisvaltion tasolla toimineet instituutiot ovat menettäneet voimiaan. Tämä liittyy päätöksenteon siirtymiseen kansallisvaltion tuolle puolen. Habermas ei kuitenkaan näe ratkaisuna siirtymistä takaisin pieniin kansallisvaltioihin. Globalisoituneilla markkinoilla näitä pitäisi johtaa globaalien monialayritysten tavoin. Tämä taas merkitsisi politiikan täydellistä antautumista säätelemättömien markkinoiden ehdoille.
Madonlukuja
Saksan johto kutsui heti brexitäänestyksen jälkeisenä aamuna koolle Euroopan talousyhteisön kuusi perustajajäsentä, Saksan, Ranskan, Benelux-maat ja Italian. Tästä kokoonpanosta voi Habermasin mukaan lukea toiveen rakentaa Eurooppa järkytyksen aallon jälkeen uudestaan sen ytimestä lähtien. Yhteisymmärrystä lähdettiin hakemaan tällä kuuden joukolla, koska tiedettiin hyvin, ettei sitä voisi saavuttaa kaikkien 27 jäsenmaan porukalla, johon kuuluvat Victor Orbánin Unkari ja Jarosłáv Kaczyśkin perillisten Puola. Angela Merkel halusi tukahduttaa heti alkuunsa kaikki ajatukset integraation etenemisestä. Brysseliltä hän vaati pidättyväisyyttä. Habermasin mielestä tällä tutulla vähättelyn politiikalla ei ole tulevaisuudennäkymiä. Yhä kytevän eurokriisin seurauksena näköalatonta ja puolivillaista asioiden hoitoa ei voi enää jatkaa, enää ei voi koskaan tehdä ”kuten tähän asti”.
Kun sopeudutaan siihen, että pidättyvyys on normaali toimintamalli, luovutaan siitä, että ongelmiin käytäisiin käsiksi poliittisesti. Ei ole realismia jättäytyä historian virran vapaasti vietäväksi, sanoo Habermas ja lainaa sanalaskua: Vaarassa ja suuressa hädässä keskitie on kuolemaksi. Ennen kuin vaihtoehdot heitetään kokeilematta romukoppaan, pitäisi yrittää kuvitella nykyisyytemme tulevan historioitsijan nykyisyyden kannalta menneisyytenä.
Perussopimusten suurempi muuttaminen edellyttäisi tarttumista polttavimpiin ongelmiin, kuten eurokriisiin, pakolaisongelmiin ja turvallisuuskysymyksiin. Mutta 27 jäsenmaan kakofoninen joukko ei pääse yhteisymmärrykseen edes ongelmien määrittelystä.
Kompromissit ovat mahdollisia vain, jos osapuolilla on halua kompromissiin. Tähän lienevät kuitenkin eri tahojen intressit liian kaukana toisistaan. Vähimmäismäärä yhteisiä intressejä on korkeintaan euromailla. Yhteisvaluutan kohtalo on sitonut näitä maita tiiviisti yhteen, tosin epämmetrisellä tavalla. Siksi euroalue tarjoaa Habermasin mielestä luonnollisen pohjan tulevalle ydin-Euroopalle. Jos näiltä mailta vain löytyy poliittista tahtoa, tarjoaa perussopimusten periaate tiiviimmästä yhteistyöstä mahdollisuuden tällaiseen ytimen eriytymiseen. Se vaatii kuitenkin sitä, että Saksa lakkaa vastustamasta tiiviimpää yhteistyötä finanssi-, talous ja sosiaalipolitiikassa ja Ranska on valmis tinkimään vastaavasti suvereenisuudestaan.
Ranska ei Habermasin mielestä ole enää suurin vastarannan kiiski integraation syventämisen tiellä. Nykyään syventäminen kariutuu Saksan kristillisdemokraattien itsepäiseen vastustukseen. He lietsovat kulloinkin tulevia vaaleja silmällä pitäen kansallista talousegoismia. Kristillisdemokraatit aliarvioivat Habermasin mielestä sen, millaisiin myönnytyksiin kansalaiset ovat valmiita pitkän tähtäimen etujen valossa. Ihmisille täytyisi tarjota eteenpäin katsova ja hyvin perusteltu vaihtoehto tämänhetkiselle lamauttavalle linjalle.
Lisää yhteistyötä
Näennäisen kansallisvaltiollisen ”normaaliuden” jälleenrakentaminen on muuttanut vuosikymmenten kuluessa muotoutunutta saksalaista mentaliteettia. Saksa on ottanut johtavan asemansa Euroopassa enemmän omien kuin yhteisten etujen ajamisena.
Jopa konservatiivinen sanomalehti Frankfurter Allgemeine on pääkirjoituksessaan kritisoinut maansa politiikan negatiivisia vaikutuksia, koska se yhä enemmän sekoittaa johtavan roolinsa Euroopassa oman taloudellisen kuripolitiikan läpiajamiseen.
Saksa on Habermasin mielestä vastentahtoinen sekä samalla tuntosarveton ja taitamaton hegemoni, joka käyttää sekä hyväkseen että kieltää kriisiytyneen Euroopan valtatasapainon. Tämä herättää huonommuudentunteita ja vastustusta etenkin muissa euromaissa. Vai mitä pitäisi Euroopan tasolla päätetyn säästöpolitiikan vuoksi työpaikkansa menettäneen kreikkalaisen, espanjalaisen tai portugalilaisen ajatella? Heillä kun ei ole heitä koskeviin asioihin sananvaltaa.
Niin kauan kuin epädemokraattisia rakenteita ei kumota, ei pidä ihmetellä antieurooppalaisia mielialoja ja ääriliikkeitä. Demokratiaa ei voi Euroopassa saavuttaa Habermasin mielestä muutoin kuin syventämällä eurooppalaista yhteistyötä. Nykymenon iskulause on Habermasin mielestä: Ei enää visioita, vaan ongelmanratkaisukykyä. Saksan kristillisdemokraatit pitävät kiinni hallitustenvälisyydestä, eli että asioista päätetään valtioiden päämiesten kesken – EU on heille vahvojen kansallisvaltioiden yhteistyötä.
Habermasin vaihtoehto on syvempi ja sitova yhteistyö harvempien, mutta pysyvään yhteistyöhön halukkaiden valtioiden kesken. Tällaisen unionin ei tarvitsisi etsiä ongelmia toimintakykynsä osoittamiseksi. Jo matkalla tuollaista yhteistyötä kohti kansalaisten pitäisi voida tuntea, että puututaan niihin taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, jotka aiheuttavat epävarmuutta sekä pelkoa sosiaalisesta romahduksesta ja kontrollin menettämisestä. Hyvinvointivaltiolla ja demokratialla on sisäinen yhteys, jota yksittäiset kansallisvaltiot eivät enää valuuttaunionin oloissa voi yksin taata.
Lisää aiheesta muualla verkossa
Habermasin haastattelu saksaksi
Habermasin haastattelu englanniksi
Pitkää ja osaksi varmaankin totta. Mulle ei hänen tittelit paina yhtään lisäarvoa. Vaikka sanonta menee; ei ole väliä mitä sanotaan, vaan kuka sanoo.. mutta, itse en ole eu;uun kannattaja, ihan sen takia, että Saksa saa Hitlerin unelman. En tule hyväksymään liittovaltiona jossa merkkeli huutaa mitä Suomessa pitää tehdä. Ja toisekseen tätä kuritusta ja pakko lakeja ei olisi koskaan ollut, jos ei oltais eurossa. Ollaan nyt tätä kateltu 8 vuotta. Kauanko vielä katotaan ja kansalta otetaan oikeuksia pois tämän varjolla. Niinkuin Sipilä ja stupido ovat tehneet.heille tämä tilanne sopii kuin nyrkki silmään. Nyt saa yrittäjät vaikka mitä ihanuuksia ja kansa maksaa yrittäjille uudet veneet ja mersut pihalle. Työpaikkoja ei näillä helpotuksialla tule. Ei yrittäjiä todellakaan kiinnosta maan tilanne, vai kiinnostaisiko sinua jos olisit yrittäjä? Valtio antaa helpotuksia niinkuin Katainen teki 800miljoonaa euroa. Ei tullut työpaikkoja ei. Tällä samalla setillä mennään. Eikä tule tulosta kuitenkaan. Oi voi. On niin surkuhupaisaa tää meidän päättäjät.