Kuva on julkaistu Flickr-palvelusta Creative Commons lisenssillä CC BY-SA 2.0.
HEIKKI LAKKALA
Yhdysvallat on ehdottomasti suurin lennokkien käyttäjä. Euroopan maista Britannialla oli jo pari vuotta sitten 657 lennokin laivasto ja se on käyttänyt niitä myös taistelutehtäviin Afganistanissa. Lisäksi poliisilla on valtuudet käyttää niitä maan sisäisiin tehtäviin.
Italia varustaa lennokkejaan aseistuksella. Italiassa lennokit ovat sotilaiden lisäksi myös karabinieerien ja poliisin käytettävissä eli sisäisen valvonnan tehtävissä. Niitä arvellaan käytettävän esimerkiksi suurten mielenosoitusten ja lakkojen valvontaan, johon tähän asti on käytetty helikoptereita. Myös Saksan nykyinen puolustusministeri on asettanut tavoitteeksi taistelulennokkien hankinnan lähitulevaisuudessa. Venäjä on ostanut Israelista paitsi lennokkeja, niin myös niitä valmistavan tehtaan lisenssituotantoa varten.
Suomessa on käytössä israelilaisia minilennokkeja taistelualuevalvontaan ja suurempia sveitsiläisiä Ranger-tiedustelulennokkeja, joilla on 150 kilometrin toimintasäde. Taistelulennokkeja Suomella ei ole.
Valvova silmä laajenee ja tarkentuu
Valvontakyvyn osalta lennokkien kehitys on ollut valtaisaa. Alkuvuosina olennainen heikkous oli, että lennokki pystyi seuraamaan yhtä ainoaa vihollista tai pientä vihollisryhmää ja taistelemaan sitä vastaan. Sillä ei kuitenkaan saatu hahmotettua kokonaiskuvaa.
Vuonna 2011 Q-9 Reaperit (us.) saivat uuden tarkkailujärjestelmän, joka muutti tilanteen perustavanlaatuisesti. Yhdeksällä kamerallaan se kykeni valvoman kerrallaan 16 neliökilometrin aluetta eri kuvakulmista ja tuottamaan myös kolmiulotteista kuvaa. Sillä pystyi myös seuraamaan yhtä aikaa yhdeksää kohdetta.
Seuraava, ja jo meneillään oleva, kehitysvaihe on ARGUS-IS -valvontajärjestelmä, jolla kyetään, tosin heikommalla kuvanlaadulla, seuraamaan 368 toisistaan riippumatonta kohdetta ja valvomaan 100 neliökilometrin aluetta. Siirrettävän ja käsiteltävän datan määrä on niin valtava, että on kehitettävä myös uusia tiedonsiirron muotoja, kuten ultranopeaa laserkuituverkkoa. On myös saatava tehokkaampia tietoliikennesatelliitteja.
Avainasemassa Saksan Ramstein
Saksan asema USA:n käymässä lennokkisodassa on aivan oma lukunsa. Ramsteinin lentotukikohta Saksassa on USA:n käymälle lennokkisodalle välttämätön. Alkuvaiheessa, 2000-luvun alussa, lennokit toimivat sieltä käsin ja sieltä aiottiinkin ohjata lennokkeja myös vastaisuudessa.
Pentagonin juristeilla oli kuitenkin epäilyksensä, kannattaako tappoiskuja tehdä saksalaistukikohdasta käsin Saksan hallituksen tietämättä. Pelättiin, että jos punavihreä hallitus saisi tästä vihiä, lennot kiellettäisiin.
Yhdysvaltalaiset keksivät mielestään juridisesti kestävän ratkaisun, jonka kestävyydestä tosin ollaan montaa mieltä. Ongelmana on niinkin yksinkertainen asia kuin maapallon pyöreys. Sen vuoksi ohjaussignaalit eivät ulotu yhden satelliitin kautta suoraan Yhdysvalloista Somaliassa, Afganistanissa tai Pakistanissa toimiviin lennokeihin. Signaalin lähettäminen kahden satelliitin kautta taas pidentäisi viivettä ohjaajan joystickistä lennokkiin niin paljon, että reaaliaikaisuus kärsisi. Toiminta olisi mahdotonta.
Ramsteinin tukikohta on lennokkisodan solmukohta. Data siirtyy sen ja USA:ssa olevan ohjauskeskuksen välillä Atlantin ali kulkevaa erityisnopeaa kaapeliyhteyttä pitkin ja vasta Ramsteinista se lähetetään lennokkia ohjaavaan satelliittiin. Ramstein on välttämätön osa kuolemanlentojen infrastruktuuria. Tässä tulevat lennokki-iskujen kansainoikeudellinen laillisuus tai sotarikollinen luonne mukaan kuvaan.
Suuri osa iskuista tehdään muualla kuin sotatoimialueilla (USA ei tiettävästi ole sodassa esimerkiksi liittolaisensa Pakistanin kanssa taikka Jemenin tai Somalian kanssa) ja monet kohteet tapetaan pelkän terroristiepäilyn pohjalta summittaisesti.
Saavatko siviiliuhrit oikeutta?
Siviiliuhrien määrä on huomattava. Myös sodan ulkopuoliset surmatyöt, vaikka ne ovat valtion valtuuttamia – kansainoikeudellisesti niin sanotut ekstralegaalit tapot – ovat vailla valtion immuniteettia eikä niitä voi puolustella valtion oikeudella puolustautua hyökkäystä vastaan.
Niitä voidaan pitää silkkana murhaamisena ja ja niitä voidaan epäillä sotarikoksiksi. Tässä mielessä myös ne yhdysvaltalaiset sotilaat, jotka työskentelevät Ramsteinissa signaalien välittämisen parissa, syyllistyisivät avunantoon murhissa.
USA ei tunnusta Haagin kansainvälistä sotarikostuomioistuinta, eikä sitä voi sinne haastaa. Saksan kansainvälisoikeudellinen rikoslaki säädettiin vuonna 2002 varta vasten koko maailman kattavaksi, jotta voitaisiin varmistaa niin ulko- kuin kotimaistenkin sotarikollisten jahtaaminen. Naton säädösten mukaan toisen natomaan joukot ovat sijoitusmaan lainsäädännön alaisia. Tutkintaoikeus on Ramsteinin tapauksessa ensisijaisesti USA:lla, mutta jos se ei tee mitään, niin sitten olisi saksalaisten vuoro.
Saksan hallinto-oikeudessa on meneillään lennokkihyökkäyksen jemeniläisen siviiliuhrin kolmen omaisen nostama kanne Saksan liittotasavaltaa vastaan. Kuolemanlennokkia ohjattiin Ramsteinin kautta kulkeneella signaalilla.
Saksan hallitus kiistää olevansa tietoinen Ramsteinin merkityksestä lennokkisodassa ja sanoo, että mitä Yhdysvaltain sotavoimat siellä tekeekään, on vieraan valtion itsenäistä toimintaa, joka ei tarvitse hyväksyntää eikä niin muodoin myöskään tutkimista. ”Vastaajan [siis Saksan valtion] tehtävänä ei voi olla toimiminen ’maailmansyyttäjänä’ toisia suvereeneja valtioita vastaan”, sanotaan hallituksen vastineessa.
Lennokit delegoivat tappamisen
Maailmalla on keskusteltu siitä pitäisikö taistelulennokit kieltää ja millä perusteella se voitaisiin tehdä. Käytännössä tällaiseen kieltoon tuskin koskaan päädytään. Mutta mikä tekee taistelulennokeista niin erityisen aseen, että tällaista tulisi vaatia? Kieltovaatimusta pitäisi perustella jollain erityispiirteellä, joka tekee siitä erilaisen kuin muut aseet.
Perusteeksi on esitetty sitä, että se erottaa toisistaan sotijat ja itse sodan. Tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Tämähän pätee myös strategisiin ydinasejärjestelmiin ja niiden kohteista sekä käytöstä päättämiseen. Sekään, että taistelulennokki on epäreilu ase, ei ole riittävä perustelu. Asetekniikan kehittämisellähän pyritään aina ylivoimaisuuteen. Sekin, että sodankäynnin automatisointi delegoi vastuun teknisille järjestelmille, on sikäli riittämätön argumentti, että järjestelmien rakentaminen ja ohjelmointi on ihmisten käsissä.
Erityistä taistelulennokeissa on se, että niillä voidaan hyökätä yllättävästi minne vain ja ilman riskiä omille joukoille. Taistelulennokit vastaavat tietyssä määrin terroristien tappajakommandoja. Niillä voidaan käydä tähänastista suuremmassa määrin sotaa ilman taisteluja ja armeijoiden kohtaamista. Ne laskevat näin sodan kynnystä.
Taistelulennokkien käytön poliittinen hinta on todennäköisesti korkea. Siviiliuhrit yllyttävät uusiin terroritekoihin. Tästä huomautti joukko entisiä lennokkipilotteja avoimessa kirjeessään Yhdysvaltain presidentille, puolustusministerille ja CIA:n johtajalle viime marraskuussa. Terroria vastaan taistelevat lähenevät moraalisesti vastustajiaan. Molemmat tappavat summittaisesti siviilejä.
Artikkelin ensimmäinen osa:
Taistelulennokit, osa 1: Nykykäytäntö ja tulevaisuudenkuvat (Vasen Kaista 25.8.2016)
|||
Artikkelin kuvan lisensiointitiedot
*