Artikkeli: Pääkirjoitus 2013–2018

24.10.2016 klo 09:41

Sirkuksen sijaan asiallista arvokkuutta valtuustoon

SINIKKA TORKKOLA    
Tampereen kaupunginvaltuuston pitäisi päättää tänään Tampereen raitiotien toteuttamisesta ja toteuttamisen mallista. Päätös saattaa kuitenkin lykkääntyä, sillä  huhujen mukaan raitiotien vastustajat esittävät asian jättämistä pöydälle.

Ennen mahdollista pöydälle jättämisesitystä valtuusto keskustelee asiasta pitkään ja monipolvisesti. Tunne ja järki kohtaavat. Hyvä niin, sillä päätös raitiotiestä on merkittävä. Raitiotien kustannusarvio on 282,9 miljoonaa euroa. Ratikka myös muuttaa perusteellisesti kaupunkikuvaa ja kaupunkiliikennettä. Päätöksestä on siis hyvä keskustella ja vaihtoehtoja punnita.

Keskustelua raitiotiestä on jo käyty pitkään. Kesäkuussa 2014 kaupunginvaltuusto hyväksyi raitiotien yleissuunnitelman. Ratikkaa on suunniteltu kohta kaksi ja puoli vuotta. Myös vaikutusarvioita on tehty. Suunnittelun ja selvitysten myötä ratikan kannattajien joukko on laajentunut, mikä ei ole miellyttänyt ratikkaa vastustavia valtuutettuja.

Ratikan kannattajilla näyttäisi olevan valtuustossa niukka enemmistö. Käännytystyö on kovassa vauhdissa. Perussuomalaisten tarinatehtaan väitteillä, joissa vanhukset jäävät hoidotta, lapset sairastuvat homekouluissa ja koko kaupungin palvelujärjestelmä rapautuu, painostetaan valtuutettuja muuttamaan mieltänsä. Päätöksenteon jarruttamisella yritetään saada lisää aikaa käännytystyölle. Siitä, eikä mistään muusta, on kyse raitiotiepäätöksen pöydällejättämisesityksessä.

Valtuutetut ovat suurimmaksi osaksi harkitsevaista ja lukutaitoista väkeä, jotka eivät usko huhumyllyjen tarinoita. Tosiasiat ratkaisevat. Päätös raitiotiestä saattaa venyä ja mutkistua, mutta lopputulos tuskin muuttunee.

Demokraattisen päätöksenteon näkökulmasta jarruttaminen on ongelmallista. Keskustelu, harkitseminen ja vaihtoehtojen punnitseminen kuuluvat toki päätöksentekoon. Asioiden pitkittäminen ja vetkuttelu sen sijaan saavat päätöksenteon näyttämään sirkukselta, jossa olennaisinta on medianäkyvyys ja nokkela sanailu eikä harkittu päätöksenteko.  Arvokkuuden ja asiallisuuden kaikkoaminen antaa myös lisäverukkeen julkisesti omistettujen palvelulaitosten yhtiöittämiselle. Päätössirkuksen ei uskota yltävän yhtiöiden suljettujen ovien takana tehtävään päätöksentekoon.

Olisikohan aika suojella demokraattista ja julkista päätöksentekoa ja palauttaa asiallinen arvokkuus Tampereen kaupunginvaltuustoon.

Kirjoittaja on Vasen Kaistan päätoimittaja

|||

Lue lisää:

Raitiotie (Tampereen kaupungin verkkosivut)

Asiasta aiemmin Vasen Kaistassa:

Kaupunginhallitus näytti vihreää valoa Tampereen raitiotielle (3.10.2016)

Kyllä ratikalle (28.9.2016)

Pispalan reitti hävisi Paasikiventien reitille (16.6.2014)

Ratikassa on järkeä (16.6.2014)

Ratikka kulkemaan Pispalan valtatietä (29.5.2014)

Ratikan kyydissä: seuraavaksi Hakamettä (12.12.2013)

|||

 

Etusivun kuva: Raitiovaunu Hämeenpuistossa Tuulensuun edessä.
Kuvan lähde: Raitiotien kuvapankki, Tampereen kaupunki

*

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *