MERJA KYLLÖNEN
Palaan viikon päätteeksi ja ovella häämöttävän vapun kunniaksi vielä viikon puheenaiheeseen, Suomen itsenäisyyden juhlavuoden juhlakolikkoon.
Juhlarahasarjalla itsenäisyyttä haluttiin muistaa konkreettisella ja kenties seuraavat 100 vuotta kestävällä tavalla. Ajatus oli kaunis ja perinteinen, mutta ikävä kyllä sen toteutus hoidettiin tavalla, joka vei meidät hetkeksi takaisin 100-vuotiaan Suomi-neidon lapsuusvuosiin – aikaan, jolloin kansamme jakautui ja sisällissodan kauhut heittivät maamme historiaan ja monen suvun elämään pitkän ja kipeän varjon.
Asiasta leimahtanut keskustelu muistutti ikävällä tavalla siitä, että jakolinjoja piirretään puheissa uudelleen – juuri kun olemme nyt sata vuotta myöhemmin jälleen keskellä maailmanhistoriallisesti ratkaisevia aikoja, ja meidän olisi välttämätöntä löytää yhteisymmärrys siitä kuinka muutoksista selvitään yhtenäisenä kansana.
Historia on kuitenkin sitä, mikä on tapahtunut, ja kun kyseessä on kansan jakanut sisällissota, tapahtunutta soisi tulkittavan ihmisyydellä ja syvällisellä ymmärryksellä.
Satavuotista Suomea ei voi juhlistaa teloituskuvilla tai Välimereen hukkuneilla pikkulapsilla. Tällaista väärintulkinnan mahdollisuutta ei pitäisi äärioikeistolle tarjota.
Voihan se myös olla, että historian merkitystä ei kertakaikkiaan enää tunnisteta. Taiteilijalle teloitus tai hukkunut lapsi olivat vain ikonisia kuvia, joita hän vielä tulkitsi aivan omalla tavallaan.
Meidän on siis tulkittava ne kuvat hänelle ja hänen kaltaisilleen, yhä uudelleen.
Globaali oikeudenmukaisuus ei toteudu itsestään emmekä me estä uusia kansalaissotia ilman aktiivista rauhantyötä. Vain ymmärrystä lisäämällä voimme päästä vieraan pelosta, ja vain aktiivisesti historiaa esiin tuomalla me saatamme estää ihmiskuntaa toistamasta samoja virheitä.
Tällä hetkellä halutaan kaataa kaikki, mitä sotien jälkeiset sukupolvet ovat saaneet aikaan, ja luoda tilalle ahdasmielinen järjestelmä, jossa köyhästä huolehtiminen on ”ylellisyyttä, johon yhteiskunnalla ei ole varaa”.
Samaan aikaan verosuunnittelua ja veronkiertoa tapahtuu koko ajan, ja varallisuutta, jolla voitaisiin turvata esimerkiksi oikeus yhtäläiseen koulutukseen, voidaan piilottaa ja se keskittyy yhä harvemman käsiin.
Työtä siis riittää, mutta työn juhlaahan tässä pian vietetäänkin.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton europarlamentaarikko
III
Etusivun kuva Suomen Rahapajan ennakkomarkkinoinnissa olleesta juhlarahasta on kaapattu Ylen verkkosivujen uutisesta ”Rahapaja julkaisi teloituksesta juhlarahan – Orpo toivoo että raha vedetään pois: ”Mauton” (25.4.2017)
*
Alkoiko Suomen sisällissota viikko ennen työväenvallankumousta Senaatin (Mannerheimin) hyökkäyksellä venäläisiä varuskuntia vastaan?
Eräät valkokaartit eivät kelvanneet (Viipuri; koska niissä oli venäläisiäkin?), ja ulkopuolelta lähetettiin uusi kaarti, mitä kotiutettavat venäläiset ja punaiset pitivät hyökkäyksenä, mitä se siis olikin. Oliko valkoisten suorittama Viipurin venäläisten porvarien tappaminen sitten täysin harkittu teko eikä ”erehdys”, kuten tähän asti on katsottu? Sen sijaan kokonaiset puhtaasti venäläiset osastot laivastossa kelpasivat valkoisille yhteistyökumppaneiksi mm. riisumaan toisia venäläisiä aseista.
Pohjanmaan venäläiset sotilaat vangittiin ja lähettiin ”kotiuttamisen” nimissä Joensuuhun (josta ei ole rauta- eikä auki olevaa maantietä Venäjälle), ja tapettiin siellä. Venäjä ei julistanut sotaa – eikä välttämättä edes tiennyt asiasta silloin, koska ne EIVÄT olleet Venäjän alaisia sotilaita.
Tämä selittäisi vallankumouksen erikoisen, mahdollisimman epäsuotuisan alkamisajankohdan.
Pyrkikö Mannerhein sotaan Venäjän kanssa, ja vielä niin, että Venäjä olisi julistanut sodan ja muka ”hyökännyt”? Sitähän Mannerhim koko ajan omille väitti muka tapahtuneen!
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/suomen-ja-nl-n-tartton-rauhaa-ei-tehty-mist-n-vapaussodasta-vaan