Kalevankankaalla vappuaamuna kymmeneltä

Tampereen vasemmiston puolesta laski kukkalaitteen punaisten muistomerkille puheenjohtaja Jouni Sirén

 

Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: MARKKU UUSINIEMI   
Hiljainen ihmisjoukko kokoontui punaisten muistomerkille Kalevankankaan hautausmaalle vappuaamuna kello kymmenen kunnioittamaan sisällissodassa kaatuneiden ja vankileireillä kuolleiden muistoa. Muistopatsaassa lukee Aatteensa puolesta sortuneiden muistolle. Näitä sortuneita me kunnioitamme vuodesta toiseen hiljaisesti ja vähäeleisesti, mutta syvästi.

Muistomerkille oli jo aamun aikana tuotu runsaasti punaisia neilikoita kukkalaitteina ja yksittäisinä kukkina. Tampereen Vasemmistoliiton puolesta kukkalaitteen laski kunnallisjärjestön puheenjohtaja, juuri varavaltuutetuksi valittu Jouni Sirén. Hän esitti toivomuksen, että joskus näille nimettömille vainajille saataisiin yhteinen nimilaatta. Olemassa olevien tietojen mukaan muistomerkki on pystytetty kolmen tuhannen vainajan joukkohaudalle eikä tämä joukkohauta ole suinkaan Tampereella ainoa.  

Muistopuheen piti metallityöläinen, Metalli7:n hallituksen jäsen Jani Huhtaniemi Ylöjärveltä. Lippuvartiossa olivat Virva-Mari Rask kantaen Vasemmistoliiton lippua, Manu Tuura kantaen Suomen työväen järjestyskaartin perinneyhdistyksen lippua ja Pirkkalan kunnanvaltuutettu Rauno Lehtinen kantaen Tampereen Metallityöväen Ammattiosasto ry:n, Metalli7:n lippua.

Puhumassa Jani Huhtaniemi

 

Jani Huhtaniemi tervehti kuulijoita:
‒ Olemme tulleet tänään tänne Kalevankankaalle kunnioittamaan vakaumuksensa puolesta kaatuneiden työläisten muistoa. Heitä, jotka rohkenivat nousta sorron alla vastarintaan vaatien solidaarisempaa, oikeudenmukaisempaa sekä tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa kuitenkin tietäen, että vaara kaatua luoteihin oli todellinen.

Puhuja muistutti meitä menneiden sukupolvien uhrauksista hyväksemme ja katsoi niiden velvoittavan meitä jatkamaan heidän työtään taas tulevien sukupolvien hyväksi.
‒ Me etuoikeutetut, jotka emme ole joutuneet kohtaamaan noita sodan julmuuksia, me saamme elää yhteiskunnassa, joka on kehittynyt valtavasti noista sodan ajoista. Kehitys ei kuitenkaan tapahtunut hetkessä. Se on tapahtunut vuosikymmenien aikana. Eikä se ole tapahtunut ilman uhrauksia, ilman valtavaa työmäärää, ilman yhteistä työväenluokkaa, ilman ammattiyhdistysliikettä.

‒ Kun edeltävät sukupolvet ovat taistelleet paremman yhteiskunnan puolesta, he ovat tehneet sen myös jälkipolvia ajatellen, jotta heillä voisi olla asiat sitten paremmin. Tämän lahjan myötä tulee myös suuri vastuu. Meidän tulee vaalia ja puolustaa sitä mitä meillä on, sekä tehdä siitä parempi seuraavia sukupolvia ajatellen. Se on meidän lahjamme heille. Ja tämän kaiken me olemme velkaa edeltäville sukupolville, ennen kaikkea heille, joiden muistoa me tänään tulimme tänne Kalevankankaalle kunnioittamaan.

‒ Älkäämme ikinä unhoittako sitä uhrausta, minkä he antoivat vakaumuksensa puolesta, kunnioittakaamme sitä puolustaen solidaarisuutta, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, päätti Huhtaniemi puheensa.

Puhumassa etualalla Heikki Lakkala

 

Heikki Lakkala liitti muistopuheessaan Suomen sisällissodan maailman ja ennen kaikkea Euroopan tapahtumiin, mikä on monesti unohdettu muisteltaessa Suomen itsenäistymisen vaiheita. Suomi ei ollut yksinäinen sotiva saareke vaan osa aatteellisesti ja poliittisesti kuohuvaa Eurooppaa. Lisäksi suomalaisilla oli kyseenalainen kunnia olla ensimmäinen maa maailmassa, jossa omia kansalaisia keskitettiin tappaviin olosuhteisiin keskitysleireille.

Vankileirejä voidaan aivan perustellusti sanoa keskitysleireiksi. Heikki Lakkalan isoisä menehtyi isorokkoon Hämeenlinnan vankileirillä ja meillä muillakin on tiedossa olevia nyt jo etäisiksi käyneitä sukulaisia maatumassa tuntemattomina tuntemattomissa haudoissa.

Vuosi vuodelta Kalevankankaalle kerääntyy aina enemmän ihmisiä kunnioittamaan sodassa kaatuneiden ja vankileireillä tauteihin ja nälkään menehtyneiden ihmisten muistoa. Sodassa ja sen jälkeisissä tilanteissa työläisten rintama vielä oli yhteinen. Työväenliikkeen jakautuminen on tapahtunut vuoden 1918 jälkeen. Olisi toivottavaa, että tulevana merkkivuotena edes muistomerkin äärelle voisimme tulla yhteisenä rintamana.
|||

Lue lisää Tampereen vasemmiston aloitteesta nimien lisäämisestä muistomerkkiin:
Tampereen vasemmisto: nimet punaisten muistomerkkiin (Kansan Uutiset 13.5.2013)
Torkkola lisäisi vainajien nimet punaisten muistomerkkeihin (Kansan Uutiset 1.5.2013)

|||

Pirkanmaan vapputilaisuuksista Vasen Kaistassa:

Vappujuhla Sastamalassa (4.5.2017)
Vaikka 100-vuotias Suomi-neito vaihtaa vaatetta, se ei heikennä työväenaatetta (4.5.2015, kooste eri paikkakunnilta)
Kalevankankaalla vappuaamuna kymmeneltä (3.5.)

Heikki Lakkalan puhe

Hyvät toverit!

Suomen sisällisota oli osa ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheen ja sen jälkeisiä myllerryksiä. Suomen sisällissota oli ensimmäinen. Kielissä Münchenissä, Berliinissä ja Budapestissä noustiin vanha valtaa vastaan – ja hävittiin suomen lailla.

Suomen sisällissota on minulle henkilökohtaisesti läheinen asia. Vaikka olenkin näin nuori eli 60-kymppinen olen menettänyt 35 vuotta ennakolta isoisäni. Oma isäni puolestaan menetti oman isänsä ollessaan muutaman kuukauden ikäinen sylivauva, joka tapasi isänsä vain sotaoikeudessa äitinsä sylissä. Isoisäni kuoli Hämeenlinnan keskitysleirillä isoon rokkoon. Hänen niin sanottu rikoksensa oli vetää Karkusta lähtenyttä pakolaiskolonnaa.

Puhun keskitysleiristä vankileirin sijaan, koska kun Heikki Ylikankaan kirja Tie Tampereelle ilmestyi, totesi joku turkulainen historioitsija Hesarissa, että itse asiassa suomalaiset keksivät keskitysleirit.

Hän tarkoitti niillä leirejä, joihin keskitetysti eristettiin huomattavat määrät omia kansalaisia. Britit olivat toki käyttäneet niitä siirtomaidensa kansalaisiin. Mutta suomalaiset laajamittaisesti omaan kansaansa. Natsit jatkoivat siitä, mistä suomalaiset olivat aloittaneet, mutta laajensivat keskitysleirien käyttöä miehitettyjen alueiden kansalaisiin ja kehittivät pelkistä keskitysleireistä lisäksi teollisia tuhoamisleirejä.

Tämänkin jälkeen keskitysleirejä on käytetty vielä myöhemminkin Euroopassa: Bosnian sodassa.

Sisällissota repi kansakunnan poliittisesti rikki ja vaadittiin toinen hävitty sota (sisällissodassa sitä käyvä maa häviää aina), jotta saatiin luotuaa toimiva demokratia ja jo talvisodan aikana tammikuun kihlauksen nimellä tehty sopimus johti käytännön sopimustoimintaan. Sitä ennenhän oli työehtosopimuksia ollut vain kirjatyöntekijöillä.

Nyt olemme jo jonkun aikaa olleet tilanteessa, jossa sopimiseen perustuvaa yhteiskuntaa ja sen oheen taisteltua hyvinvointiyhteiskuntaa pyritään repimään hajalle ja palaamaan rajummin jakautuneeseen ja vastakkainasetteluihin perustuvaan Suomeen.

Theresienstadtin ja Auschwitzin keskitysleireiltä hengissä selvinneen edesmenneen tšekkiläisen ystävänäni, joka oli Prahan kevään 1968 talousuudistusten suunnittelijoita ja sen jälkeen poliittinen pakolainen, antoi muistelmilleen nimeksi Ei anneta koskaan periksi.

Se sopii mielestäni hyväksi periaatteeksi, jota noudattamalla voimme kunnioittaa ja pyrkiä jatkamaan henkensä menettäneiden toveriemme työtä.

Hyvät toverit! Ei anneta koskaan periksi!

Hyvää ja periksi antamatonta vappua kaikille teille.

*

Leave a Reply