Artikkeli: Uutiset 2013–2018

26.5.2017 klo 07:44

Lähde päättämään tehyläisten työehdoista

Tehyn vasemmiston ja sitoutumattomien ryhmäkuvassa Lennu Yläneva, Leena Lehtiniemi, Emilia Lehtomäki, Pekka Vepsäläinen, Henna Jokinen, Kati Jetsu, Pirjo Lehtonen-Lehmusoksa, Anne Puronaho, Edina Bilajac , Helena Hangaslahti ja Ilona Tompuri. Osa pitkämatkalaisista ehti lähteä kotimatkalle jo ennen kuvausta.

 

Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuvat: MARJA-LEENA TORKKI    
Tehyn valtuusto on paikka, jossa päätetään yli 160 000 hoitoalan ammattilaisen työn tekemisen ehdoista. Työehtosopimuksen ehdoista päättäminen on valtuuston keskeisin tehtävä, mutta valtuusto vaikuttaa myös monella muulla tavalla hoitajien työhön.

– Tehyn valtuustossa olen oppinut, kuinka iso organisaatio pyörii ja kuinka pyörimissuuntaan voi vaikuttaa. Aktiiviselle otteelle ja omien näkökulmien esiin tuomiselle on molemmissa paikoissa ollut tilaa ja tilausta, arvio Tehyn valtuuston ja hallituksen jäsen Kati Jetsu.

Jetsu ja kymmenet muut Tehyn vasemmiston ja sitoutumattomien ryhmään kuuluvat ammattiyhdistysaktiivit pohtivat helatorstaina Tampereella ensi syksyn ammattiliittovaalien tavoitteita ja tehtäviä. Vaalien ehdokasasettelu päättyy toukokuun lopussa.

Ensi syksynä Tehyn valtuustoon valitaan suoralla, suhteellisella jäsenvaalilla 83 valtuuston jäsentä. Vaalipiirinä on koko maa. Kuka tahansa vaalikelpoinen ammattiosaston jäsen voi asettua ehdokkaaksi.

Sote tuo mukanaan Suomen suurimmat yt:t

Tulevalta valtuustolta ei tule työtä puuttumaan. Kiky, kilpailukykysopimus, vei lomarahoista ison siivun ja alensi palkkoja. Tehyläisten reaaliansiot ovat viime vuosina laskeneet. Toinen hoitoalan ammattilaisten palkkoja ja arvostusta laskeva ikävä ilmiö on ammattitaitovaatimuksia väheksyvä pikakoulutus.

Kati Jetsu on ollut aktiivisesti mukana päättämässä Tehyn sote-lausunnoista. Tehy onkin suurista järjestöistä ainut, joka otti kantaa yksittäisen työntekijän asemaan sote-uudistuksessa.

– Trendinä on pikakouluttaa alalle ennen kaikkea lähihoitajia korvaavaa avustavaa henkilökuntaa ja syrjäyttää lähihoitajat, joilla on pidempi koulutus ja paremmat työehdot, kuvaa tilannetta Kati Jetsu.

Sosiaali- ja terveysuudistuksen, soten, valinnanvapaus tuo mukanaan yksityistämisaallon. Pätkätyöt ja nollatuntisopimukset tulevat hoitoalalla todennäköisesti lisääntymään. Sote  merkitsee myös yli 200 000 työntekijän työnantajan vaihtumista. Kuntien ja kuntayhtymien sijaan työnantajaksi tulee maakunta. Uuden työnantajan palvelukseen siirtymisen vaikutuksista työhön käydään Suomen suurimmat yhteistoimintaneuvottelut.

– Tässä historiallisessa muutoksessa on mahdollisesti tarvetta uudelle koko sote-kentän kattavalle sopimukselle. Tähän tilanteeseen tulee Tehynkin varautua, arvioi Kati Jetsu.

Jetsu ehdolla puheenjohtajaksi

Tehyn nykyinen puheenjohtaja Rauno Vesivalo (sd.) ei asetu ehdokkaaksi puheenjohtajan tehtävään. Tehyn kaikki suurimmat valtuustoryhmät ovat asettaneet puheenjohtajavaaliin ehdokkaansa. Vasemmiston ja sitoutumattomien ehdokas on Kati Jetsu.

Jetsu on työssä apulaisosastonhoitajana Keski-Suomen keskussairaalassa. Kokemusta hoitotyöstä hänellä on 25 vuotta ja ammattiyhdistystoiminnasta yli 20 vuotta. Hän asuu Vaajakoskella, Jyväskylässä. Perheeseen kuuluu puoliso ja kolme nuorisoikäistä lasta.

Neljä vuotta sitten pidetyissä vaaleissa vasemmiston ja sitoutumattomien ryhmä sai  hienoisen vaalivoiton ja lisäsi valtuustopaikkoja yhdellä. Vaalimenestys toi ryhmälle myös paikan Tehyn hallitukseen.

– Syksyn liittovaaleihin lähdemme jälleen toiveikkaina. Tavoitteena on hankkia lisäpaikkoja niin valtuustoon kuin hallitukseenkin. Kutsunkin ryhmämme, Tehy vasemmiston ja sitoutumattomien puolesta kaikki tehyläiset  lähtemään ehdolle Tehy vaaleihin toteaa Jetsu.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Tehyn vasemmiston ja sitoutumattomien sivut

 

*

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *