Onko köyhyys syntiä?

Teksti: MEERIT HEIMLANDER   
Kun koko maailma on synnin alla, on helpompi tarttua homouteen kuin rakenteellisiin ongelmiin, riistoon ja epätasa-arvoon. Mistä löytyisi puuttuva yhteisöllisyys ja keskustelu? Tampereen vasemmistokristittyjen keskustelutilaisuudessa pohdittiin onko köyhyys syntiä. – Vaikka en ole uskovainen, istun täällä ja löydän samoja ajatuksia, eräs paneelin yleisöstä totesi.

Paneelin keskustelijoina olivat ortodoksi Tatu Ahponen, vapaiden suuntien seurakuntaan kuuluva Liisa Ahola sekä kotiseurakuntalainen Jukka Pikkarainen. Puhetta johti luterilainen Ilkka Hirvi. Kaikki keskustelijat olivat vasemmistoliiton jäseniä, vaikka Hirven mukaan vasemmistokristityissä ovat poliittisesti edustettuina myös sosiaalidemokraatit sekä sitoutumattomat. Lisäksi ryhmässä ovat mukana useat eri kirkot ja yhteisöt, mikä käy hyvin ilmi myös panelistien eri kirkkokunnista.

Uskonpuhdistusta vasemmistokristittyjen malliin

Vasemmistokristityt ovat huolissaan porvarillisuuden pesiytymisestä kristillisyyteen ja haluavat palata lähemmäksi alkukirkon arvoja. Ahponen käsitteli aihetta alustuksessaan kirkkohistorian kautta, jossa köyhien ja rikkaiden väliset suhteet kulkevat läpi aikakausien.

Esimerkiksi Rooman valtakunnan aikoihin arkkipiispan tehtäviin kuului vastuu orpojen koulutuksesta, köyhien leskien tukemisesta sekä hädänalaisten auttamisesta. Alkukirkon huolenaiheina eivät suinkaan olleet ihmisten erilaiset seksuaaliset suuntautumiset vaan köyhyys. Rikkautta ja köyhyyttä käsiteltiin ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttavana asiana.

Ahposen mukaan rikkaus sinällään ei ole syntistä, mutta henkisen elämän kannalta vaarallista. Rikkaus nimittäin usein johtaa ahneuteen. Nykyään ongelmana onkin ahneuden ihannointi eli kapitalismi, jonka sanotaan tuottavan hyvinvointia kaikille. Koko talousjärjestelmämme perustuu siihen, että itselleen tavoittelu on hyvästä. Kapitalismin varjolla voidaan hyväksyä myös ympäristön tuhoaminen, kunhan se vain kasvattaa jonkun varallisuutta.

– Jos yhteiskuntamme arvomaailma estää kristillisen hyveen ja toiminnan toteutumisen, eikö meidän pitäisi nousta kapinaan,  Ahponen kysyy. Jos kaikki ottaisivat vain tarpeeseensa, ei kenelläkään olisi puutetta.

Köyhät teillä on aina keskuudessanne

Liisa Ahola aloitti alustuksensa määrittelemällä köyhyyden. Köyhyys on taloudellista ja sosiaalista syrjäytymistä, joka uhkaa ihmisen hengissä pysymistä. Toisaalta köyhyys nähdään usein ihmisen ominaisuutena, laiskuuden synnistä johtuvana olotilana. Ansaitset oikeutuksen elää, kun teet jotain tuottavaa tai et ainakaan muodosta kuluja yhteiskunnalle. Työn puute johtaa köyhyyteen, mutta sen ei pitäisi johtaa arvottomuuden tunteeseen tai häpeään.

Köyhyys saa ihmisen vetäytymään kuoreensa simpukan tavoin. Vaikka onnistuisi välttämään synnin tekoja, on köyhän helpompi sortua ainakin ajatuksen synteihin. Aholan mukaan Jumalan antamalla elämällä pitäisi pystyä kiittämään ja kunnioittamaan luojaa. Simpukan sisällä tällainen ylistys on mahdotonta. Köyhyys myös herättää helposti kateutta ja katkeruutta.

– Jeesus sanoi, köyhät teillä on aina keskuudessanne. Hän ei tarkoittanut sitä, että näin pitäisi olla vaan ihmiset vain ovat niin kovasydämisiä, että näin tulee jatkumaan, Ahola huokaa.

Ahola kehottaa myös pohtimaan nykyajan epäjumalia. Kuluttaminen on korvannut uskonnon harjoittamisen ja ihminen on alistettu kulueräksi ja objektiksi, jonka ainoa tarkoitus on hyödyttää pääomaa. Ihmiskauppa ja orjatyövoima kukoistavat. Köyhyys ei ole synti, mutta riisto on. Silti tästä ei saarnata, Ahonen ihmettelee.

Ajaako köyhyys syntiin vai synti köyhyyteen?

Jukka Pikkaraisen omien kokemusten mukaan köyhyys voi ajaa syntiin. Kuitenkin, raamatussa kerrotaan myös tuhlaajapojasta, jonka synti ajoi köyhyyteen. Kohtuus on katoavaa, vaikka jo Paavali varoitti kristittyjä rahanhimosta ja opetti olemaan tyytyväisiä, jos heillä on vaatteet ja ruokaa.

Köyhyyttä voidaan ajatella yksilön syntinä, mutta myös yhteisön syntinä. Jos köyhä varastaa leivän nälkäänsä, onko se syntiä? Rakenteet, jotka pakottavat tähän tekoon ovat kuitenkin ihmisten ja yhteiskuntamme tuottamia. Yksilön köyhyys ei ole synti, vaan seurausta epäoikeudenmukaisuudesta.

Köyhyyden tunnustaminen yhteisön synniksi antaa paremmat mahdollisuudet siihen tarttumiseen. Usko ei poissulje maallista vaikuttamista ja jokainen voi vaikuttaa esimerkiksi äänestämällä. Kristittyjen tulisi myös muistuttaa ihmisiä leivän jakamisesta ja sen tärkeydestä.

Syyllisyys, armo ja yhteisöllisyys

Kun kristityiltä vaaditaan tekoja, katseet kääntyvät usein kohti kirkon organisaatiota. Keskusteluun aktiivisesti osallistuneen yleisön mielestä toiminta kuitenkin lähtee perusyhteisöstä ja arjen teoista. Ihmisen on parempi keskittyä kiitollisuuteen ja siihen, kuinka paljon maailmassa on hyvää. Kun kokee olevansa paljolla siunattu, voi helpommin myös jakaa omastaan.

Syyllisyydestä on joskus vaikea luopua. Köyhä itse voi ajatella olevansa syyllinen köyhyyteensä, vaikka hän ei voisi vaikuttaa asiaan millään tavalla. Usein syyllisyyttä kokeva tarvitseekin ensin yhteisön anteeksiannon ennen kuin voi antaa itselleen anteeksi.

Ilkka Hirvi puhui alkuseurakunnan voimakkaasta yhteisöllisyydestä. Seurakuntalaisille kaikki oli yhteistä, eikä kukaan pitänyt omistamaansa omanaan. Kristityt myivät talonsa ja tavaransa spontaanisti seurakunnan hyväksi. Kaikista pidettiin huolta.

Toimintatapaa on myös kritisoitu ja Hirvi pohtii, kuuluuko näistä puheenvuoroista porvarillisia kaikuja. Joidenkin teologien mukaan omaisuuden jakaminen sai seurakunnassa aikaan laiskuutta ja häiriöitä. Se ei myöskään ollut taloudellisesti järkevää ja oli mahdollisesti tarkoitettu tilapäiseksi.

– Kuitenkin, ratkaisevaa viimeisellä tuomiolla ei ole se, että onko meidän näkemyksemme kolmiyhteisestä Jumalasta, kasteesta tai avioliitosta täysin oikea. Sen sijaan meitä arvioidaan sen perusteella, miten eläessämme olemme suhtautuneet nälkäisiin, kodittomiin ja osattomiin, Hirvi muistuttaa.

*