Teksti: MARKO HEIKKILÄ
Ruotsalainen rikoskirjallisuuden mestari Henning Mankell (1947‒2015) oli kirjailijana edelläkävijä. Suuressa määrin hänen ansiotaan on pohjoismaisen rikoskirjallisuuden menestys maailmalla. Aivan yksin Mankellin hartioilla ruotsalaisen kirjallisuuden läpimurto ei kuitenkaan ole ollut. Mankell on osa rikoskirjallisuusperintöä, jonka Ruotsissa aloittivat Maj Sjöwall ja Per Wahlöö. Näistä rikoskirjallisuuden uranuurtajista on saanut alkunsa myös muu pohjoismaisen kirjallisuuden suosio ulkomailla.
Henning Mankell oli loistava kirjailija, mutta hän oli myös paljon muuta. Mankell oli poliittisesti aktiivinen vasemmistolainen. Ennen kirjallista läpimurtoaan Wallander-kirjoillaan, hän kirjoitti romaaneja työväestön elämästä 1900-luvun Ruotsissa. Esikoisteos Panokset (Bergsprängaren) ilmestyi 1973 ja se oli vahvasti yhteiskuntakriittinen teos. Romaani kertoo siitä, kuinka Ruotsista 1900-luvulla alettiin rakentaa kansankotia ja myös siitä, millaisia uhrauksia työväenluokka joutui tekemään hyvinvointivaltiota rakennettaessa.
Vasemmistolaisuus näkyi monella tapaa Mankellin elämässä. Hän tapasi norjalaisen naisen ja asui suuren osan 70-luvusta Norjassa. Hän oli mukana 1970-luvun vasemmistoliikkeessä ja Norjassa Mankell toimi maolaista ideologiaa toteuttavassa kommunistisessa työväenpuolueessa, vaikka jäsenyyttä puolueeseen hän ei halunnut.
Vasemmistolaisuus näkyy vahvasti Mankellin poliittisen aktiivisuuden lisäksi myös hänen muussa kulttuuriosaamisessaan. Mankell oli kirjailijan uran ohessa toiminut myös teatterielämässä. 1970-luvulla hän oli mukana perustamassa Falunin teatteria ja 1984 Mankell aloitti Växjössä Kronoberg-teatterin johtajana. Teatteri- ja elokuvamaailma tuli lähelle myös perhe-elämän myötä. Hänen vaimonsa Eva Bergman oli elokuvaohjaajalegenda Ingmar Bergmanin tytär.
Henning Mankellin sydämessä vasemmistolainen ajattelu kulki koko hänen elämänsä ajan. Mankellin toinen koti sijaitsi Mosambikissa, jossa hän näki läheltä sen, millaista elämä on köyhässä Afrikan maassa ja miten ihmiset selviävät arjestaan, kun elintaso on matala. Mosambikissa kertyneitä tietoja ja taitoja afrikkalaisesta elämästä hän käytti aktiivisesti hyödyksi niin kirjoissaan, kuin myös parantaakseen elintasoa Mosambikissa kuin muuallakin Afrikassa.
Mankell kirjoitti kansainväliseen Guardian-sanomalehteen ja saksalaiseen Stern-aikakauslehteen afrikkalaisesta elämästä. Hän toimi myös Saksan poliittisen eliitin neuvonantajana Afrikkaan liittyvissä asioissa.
Vasemmistolainen Mankell rikastui kirjoillaan valtavasti. YLE Teema kanavalta tullut Minun totuuteni -haastatteluohjelmassa Mankell kertoi, kuinka hän halusi maksaa veronsa Ruotsiin. Mankell sairastui syöpään 2014 ja Teeman ohjelmassa hän perusteli veronmaksuhalukkuuttaan muun muassa sillä, että syöpähoidoista hän maksoi 800 kruunua, jonka jälkeen tuli kulukatto täyteen ja yhteiskunta maksoi loppuosan hoitojen kustannuksista. Mankellin ajatukseen verojen tärkeydestä voi helposti yhtyä.
Vasemmistolainen ajattelu hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseksi näkyi Mankellin toiminnassa viimeisiin hetkiin asti. Satojen miljoonien eurojen omaisuudesta verojen osuus vuosittain oli varmasti suuri. Ehkäpä Mankell ajatteli, että hänellä on kaikki, mitä rahalla voi saada ja sen vuoksi halusi maksaa veroja ja myös tukea niitä, joille tuki on elintärkeää. Itsekkyys ei ollut pilannut vasemmistoradikaalia, joka käytti suuren osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen ja avustamiseen.
Henning Mankell näki hyväntekeväisyyden tärkeänä, koska hänen sanojensa mukaan maailmassa jää valtava määrä lahjakkuutta toteutumatta taloudellisen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi.
*