Tampereen tilakeskuksen yhtiöittämistä runnotaan läpi

Tampereella on kahdeksantuhatta kaupungin omistamaa rakennusta, joiden toiminnasta, huollosta ja rakentamisesta vastaa Tilakeskuksen 230 ammattilaista. Kuva: Cai Melakoski.

 

VK   
Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti eilen kokouksessaan aloittaa Tilakeskuksen liikelaitoksen yhtiöittämisen. Konsernijaoston vasemmistoliittolainen jäsen Sinikka Torkkola vastusti päätöstä.

Torkkola ihmettelee kiirettä, jolla tilakeskuksen yhtiöittämistä viedään eteenpäin. Hän pitää yhtiöittämistä niin merkittävänä päätöksenä, että siitä pitäisi käydä laaja valmisteleva keskustelu ennen asian viemistä loppuun.

− Tilakeskuksen juuri valittu johtokunta on valmisteluissa sivuutettu täysin. Johtokunta ei ole asiaa käsitellyt. Demokraattisen päätöksenteon näkökulmasta on erittäin ongelmallista, etteivät huhtikuun kuntavaalien jälkeen tehtävissään aloittaneet luottamushenkilöt ole päässeet osallistumaan keskusteluun Tilakeskustelun yhtiöittämishankkeesta.

Kokouksessa Torkkola esitti ensin asian jättämistä pöydälle, jotta konsernijaoston jäsenillä olisi enemmän aikaa perehtyä asiaan. Pöydälle jättämistä ei kannatettu, kuten ei myöskään Torkkolan esitystä päätöksen hylkäämisestä.

Torkkola jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteen, jossa hän toteaa, ettei konsernijaosto ole kokouksessaan saanut riittävästi selvitystä tilakeskuksen yhtiöittämisen vaikutuksista kaupungin kokonaisetuun.

– Kokouksessa esitetty selvitys ei osoita riittävästi, että tilakeskuksen palveluiden tuottamisen muuttaminen yhtiömuotoiseksi varmistaisi kaupungin tarvitsemien tilapalveluiden tuottamisen tehokkaasti ja kaupungin tarpeita vastaavasti, toteaa Torkkola eriävässä mielipiteessään.

Henkilökunnan näkemykset sivuutettu

Torkkola perustelee eriävää mielipidettään myös sillä, että tilakeskuksen henkilökunnan kuuleminen ja mahdollisuus osallistua tilakeskuksen palvelutuotannon muutoksiin on ollut riittämätöntä.

− Tilapalveluiden laadukkaan tuottamisen varmistamiseksi muutosprosessi edellyttää henkilökunnan mukaan ottamista monipuolisesti ja henkilökunnan osaamista aidosti hyödyntäväksi, painottaa Torkkola.

Tilakeskuksen henkilökuntaa edustava Julkisten ja hyvinvointialojen Tampereen tilakeskuksen työntekijöiden ammattiosasto, JHL 251 vastustaa yhtiöittämistä useilla perusteilla, kuten kustannusten nousulla ja päätöksenteon läpinäkyvyyden vähenemisellä.

Kannanotossaan ammattiosasto toteaa, ettei tilakeskusten palveluiden parantaminen edellytä yhtiöittämistä.

− Tampereen tilakeskus liikelaitosta on kehitetty yhdessä työntekijöiden kanssa. Viime syksynä on otettu käyttöön uusia toimintatapoja, mikä on nopeuttanut palvelua ja vähentänyt byrokratiaa. Omistaminen ja ylläpito ovat lähekkäin, jolloin erillistä valvontaa ei tarvita. Jatkossakin toimintaa voi kehittää huomattavasti, ihan kuin mitä tahansa muutakin liikelaitosta, virastoa tai muuta organisaatiota, perustellaan ammattiosaston kannanotossa, jonka ovat allekirjoittaneet Tampereen tilakeskus 251 JHL ry:n puheenjohtaja Seppo Relander ja JHL Pirkanmaan aluepäällikkö Nina Heikkilä.

Seuraavan kerran asiaa käsittelee kaupunginhallitus. Asiasta päättää kaupunginvaltuusto, jonka käsittelyyn esitys tulossa jo alkusyksystä.

 

Lisää aiheesta muualla verkossa

Pirkanmaan JHL:n kannanotto ja yhtiöittämistä vastustava adressi (JHL:n verkkosivut)

Tampere haluaa yhtiöittää tilapalveluja tarjoavan liikelaitoksensa (Tampereen kaupungin sivut)

*

 

Leave a Reply