Sisällissodan jäljillä Työväenmuseo Werstaalla

Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaari veti Werstaan Bertel-salin täyteen yleisöä kuulemaan emeritusprofessori Seppo Hentilän alustusta. Seminaari jatkuu tänään.

 

Teksti ja kuvat: MARKKU UUSINIEMI
Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran (THPTS) eilen alkanut kesäseminaari Sisällissodan jäljet jatkuu vielä tänään Työväenmuseo Werstaalla.

Seminaari siirrettiin Werstaan auditoriosta Bertil-saliin odottamattoman suuren kiinnostuksen vuoksi. Eilen, seminaarin ensimmäisenä päivänä seminaarissa tapasi satakunta työväen historian ja perinteen tutkijaa ja ystävää.

Vapaussota-käsite syntyi voittajien tarpeista

Maanantain ensimmäinen pääpuhuja, emeritusprofessori Seppo Hentilä otsikoi esityksensä ”Mihin sisällissodan voittajat tarvitsivat vapaussotaa ja miten he sen tekivät?”

Todellisuudessa maanmiehiä vastaan käytävässä sisällissodassa oli ulkoisen vihollisen (eli ”ryssän”) uhka tärkeä motiivi, jolla perusteltiin vapaussotaa. Tämän totesi Hentilän mukaan myös Gustaf Mannerheim Kaj Donnerille. Vapaussota-teesiä vahvistamaan syntyivät myös ne noin 330 vapaussodan sankarien muistomerkkiä, artefaktia, jotka pystytettiin 1920-luvun loppuun mennessä.

Jälkijättöinen oli perustelu, että punaisten voitto olisi merkinnyt Suomen muuttumista neuvostotasavallaksi. Venäjän sisällissota jatkui vielä vuosia. Niinpä yhtä hyvin voidaan spekuloida mikä olisi ollut Suomen kohtalo, jos valkoiset kenraalit olisivat voittaneet ja Venäjällä olisi palattu tsaarin valtaan tai muuhun yksinvaltiuteen. Venäjän valkoiset kenraalit eivät olleet Suomen itsenäisyyden kannalla. Fakta taas on, että Venäjän hallitus eli kansankomissaarien neuvosto tunnusti Suomen itsenäisyyden 31.12.1917.

Muutos alkoi 1960-luvulla

Vapaussota-käsite ja yksipuoliset kuvaukset ”punaisesta terrorista” elivät ja voivat hyvin myös koulu- ja korkeammassakin opetuksessa vielä 1950-luvulla. Valkoisten sisällissodan jälkeen pitämistä pikaoikeudenkäynneistä ja laittomista teloituksista vaiettiin tai ne pantiin yksittäisten toimijoiden nimiin.

Muutos alkoi erityisesti 1960-luvulla Väinö Linnan kirjan Täällä Pohjantähden alla ilmestyttyä sekä tohtori Jaakko Paavolaisen valkoista ja punaista terroria käsittelevien teosten jälkeen.

Heikki Ylikankaan Tieto-Finlandialla palkittua teosta Tie Tampereelle (1993) voi Hentilän mukaan pitää alkuna uudelle suomalaiselle sisällissota-keskustelulle ja tutkimukselle. Meidän aikanamme myös termi sisällissota on tullut yleiseen käyttöön vapaussota-termin käytön vähetessä.

Tammisaaren yössä

Maanantai-aamupäivän toinen pääpuhuja oli kirjailija Sirpa Kähkönen. Otsikolla Tammisaaren yössä – sisällissodan toinen näytös Kähkönen kertoi monista sisällissodan jälkeisistä ”punikkipentujen” kohtaloista.

Kirjailija Sirpa Kähkönen puhumassa aiheesta ”Tammisaaren yössä. Sisällissodan toinen näytös.”

Kähkösen äidinisän Lauri Tuomaisen sekä tämän veljien Aarnen ja Eliaksen elämänvaiheiden kautta tuli kuvatuksi valkoisen Suomen nurja suhtautuminen sisällissodan hävinneeseen osapuoleen. Esimerkkinä tästä ovat suomalaisen pakkotyölaitoksen käytännöt: vesi-leipä rangaistus pimeässä kopissa – vain natsi-Saksassa pystyttiin Kähkösen mukaan vastaavaan.

Neljätoistavuotiaana Lauri Tuomainen joutui näkemään, miten aikuiset ratkaisivat väkivallalla ja raakuuksin erimielisyytensä sisällissodassa. Tuon ikäisille se oli avainkokemus. Tuomaisesta tuli lukuisten muiden samanikäisten ja saman kohtalon kokeneiden nuorten tavoin 1920-luvulla jyrkkä kommunisti, joka kävi Leningradin punaupseerikoulua, josta pakeni. Hän joutui virumaan Tammisaaren pakkotyölaitoksessa 1930-luvulla yli kuusi vuotta, myös vankien yhteiseen nälkälakkoon osallistuen.

Lauri Tuomaisessa heräsi lopulta se ”vankilakauhu”, mihin suomalainen vankeinhoito tuohon aikaan tähtäsi. Hän valitsi lopulta rintamapalveluksen ja osallistui talvi-, jatko- ja Lapin sotiin. Terveyden pettäminen ja rankat kokemukset eivät silti estäneet häntä olemasta ihana isoisä lapsenlapselleen, vaikka hän omille lapsilleen olikin ollut ankara.

Lauri Tuomaisesta (1904–1971) kertoo Sirpa Kähkösen teos Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi.

Sisällissodan jäljet -seminaari jatkuu tänään 

Seminaarin ohjelmassa on tänään kello 9.15 dosentti Ulla-Maija Peltosen alustus Vuoden 1918 kipujäljet” ja tuntia myöhemmin FT Aapo Roseliuksen esitys Sisällissota ja demobilisaation vaikeus. Iltapäivän ohjelma jatkuu vuorossa työryhmissä.

Lue lisää muualta verkossa:

Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura (Verkkosivut)
Sisällissodan jäljet -seminaarin ohjelma 

*

Leave a Reply